Tiesitkö että lain mukaan yksityistä pysäköintivalvontamaksua ei tarvitse maksaa!
Lue lisää: Älä maksa yksityistä sakkoa!

torstaina, heinäkuuta 28, 2005

Philipsin vastuu tuotteistaan.

Katso samasta aiheesta myös CASE Philips - Yhteenveto sekä Mitä mieltä Philips on?

KESÄKUU 2005

Tilanne lähtee liikkeelle keväältä 2005, jolloin 3,5 vuotta vanha Philipsin 100 Hz laajakuvatelevisio, 32PW8806, sanoo sopimuksensa irti. Televisio aikoinaan maksoi n. 1300 EUR ja on toiminut moitteitta kevääseen asti. Toimitin television Philipsin valtuuttamaan, Digi Service Oy:n huoltoon 15.6.2005 . Huollosta soitettiin seuraavana päivänä ja todettiin kuvaputken olevan korjauskelvoton. Huolto kehoitti ottamaan yhteyttä Philipsin asiakaspalveluun ja keskustelemaan, kuinka asia hoidetaan.

Philipsin asiakaspalvelussa kuunneltiin asia ymmärtäväisesti. Ensimmäinen ehdotus heiltä oli, että jos korjaamiskulut laitetaan omaan kotivakuutukseemme, he voivat maksaa omavastuukulut (82 EUR). Olin jo kuitenkin tätä ennen soittanut vakuutusyhtiöömme, josta todettiin, että kyse on valmistusvirheestä, eivätkä he korvaa sellaisia kuluja. Olin vakuutusyhtiön kanssa samaa mieltä. Seuraava ehdotus Philipsiltä keskustelujen jälkeen oli, että he korvaavat uuden kuvaputken ja minä maksan työ- ja muut varaosakulut. En ollut tähän täysin tyytyväinen, koska kuluttajasuojalain 5-luku määrittelee tuotevirheeksi tuotteen joka kestää selvästi vähemmän aikaa kuin sen voidaan olettaa kestävän. Kuvaputkien kestoikä on n. 10-15 vuotta, joten tämä televisio osuu täydellisesti tähän categoriaan. Sovimme Philipsin asiakaspalvelun kanssa että odotamme kustannusarviota.

Kuriositeettinä todettakoon, että kuluttajaneuvoja Helsingissä kehoitti olemaan hyvin varovainen Philipsin kanssa. Philipsillä kun ei ole haluja noudattaa edes kuluttajavalituslautakunnan päätöksiä, varsinkaan silloin jos päätös on kuluttajalle myönteinen.

Muutaman päivän päästä soittelin huoltoon ja kyselin kustannusarviota. Kustannusarvio oli n. 850 EUR, josta kuvaputken hinta n. 750 EUR. Ollessani yhteydessä Philipsin asiakaspalveluun, he totesivat heti, että kustannukset ovat liian korkeat heille.

Seuraavaksi Philips ehdotti että ostaisin uuden television 60% alennuksella. Totesin heti, että tämä kuulostaa a) kohtuuttomalta, b) vähintäänkin kyseenalaiselta. Jos uusi televisio maksaa n. 1000 EUR, joutuisin edelleen maksamaan itse n. 400 EUR. Tuollainen kustannus 3-4 vuoden välein on järkyttävä, varsinkin kun jo alkuperäiseen hintaansa nähden television tulisi kestää reippaasti enemmän kuin 3,5 vuotta. Totesin, että ei ole minun vikani, jos heidän tuotteensa eivät kestä ja ovat laadultaan kilpailijoitaan heikompia, mutta jos pysytään samoissa hintaluokissa kuin korjauskustannuksissa, 100-150 EUR, voin ajatella asiaa. Philipsin asiakaspalvelu jäi selvittämään tilannetta.

Juuri ennen juhannusta 2005 asiakaspalvelusta soitettiin ja kerrottiin, että 100-150 EUR hintaan he eivät voi myydä uutta televisiota. Vetosin jälleen kuluttajansuojalakiin ja totesin että tuotevirhe tulee korjata veloituksetta. Kädenväännön jälkeen päästiin yllättäen sopimukseen, että televisio kuitenkin korjataan! Kustannus Philipsille 750 EUR ja minulle n. 100 EUR. Tyydyin tähän.

Eniten minua ihmetyttää tapa jolla Philips laskee omia kustannuksiaan. He ovat valmiit maksamaan 750 EUR hintaisen kuvaputken, mutta eivät hyvittämään uudesta televisiosta enempää kuin 60 %. Tuolla hyvityksellä television lähtöhinta voisi olla 1250 EUR ja Philipsin osuudeksi jäisi edelleen sama kuin korjauskulut 750 EUR. Pieni kierros lähialueen kodinkoneliikkeissä osoitti, että vastaavia Philipsin 32 tuuman 100 Hz televisioita myydään halvimmillaan 599 - 899 EUR välillä. Koska kauppiaiden hinnoissa on katteet, pääomakustannukset, palkat jne. mukana, pitäisi Philipsin hinta suoraan tehtaalta olla selvästi alempi. Kuitenkin näyttää siltä että Philips tässäkin vaihdossa yrittää hankkia itselleen vielä voittoa asiakkaan kustannuksella, myymällä muka edullisesti hyvitettynä uuden television omilla omakustannushinnoillaan, vaikka hinnat näyttävät olevan kalliimpia kuin kodinkoneliikkeissä.

HEINÄKUU 2005

Televisio on nyt 27.7.2005 ollut huollossa jo 6 viikkoa. Kolmen viikon jälkeen soitin Digi Service huoltoon josta sanottiin että kuvaputki on tilattu, kuten on sovittu. Toimitus kestää 2-3 viikkoa. Neljän viikon jälkeen soitin uudelleen jolloin kerrottiin, että uusi kuvaputki ei ole vielä tullut. Viiden viikon jälkeen kerrottiin, että täällä näyttää lukevan että kuvaputkea ei enää valmisteta, mutta joku heidän henkilökunnastaan on löytänyt kuvaputken "jostain", ja sen pitäisi saapua perjantaina 22.7.2005. Kuinka voi kestää yli 4 viikkoa ennen kuin edes on tiedossa että kuvaputkia ei valmisteta eikä niitä ole varastossa?

27.7.2005 soitin huoltoon ja kysyin tilannetta. Kuvaputki oli tullut, mutta se oli väärää mallia. Nyt alkoi kyllästyttää. Huollosta luvattiin selvittää tilannetta ja ottaa yhteyttä. Soitin Philipsin asiakaspalveluun ja kerroin tilanteen. He lupasivat myös selvittää asiaa. Odottelen nyt näitä selvityksiä - saadanko televisio korjattua vai ei, ja kuinka asiassa jatketaan eteenpäin.

Olen ollut sähköpostitse yhteydessä myös suomen Philipsin markkinointijohtajaan. Lähestyin häntä asiallisella sähköpostilla, kerroin kuinka tyytyväinen olen tähän asti ollut heidän tuotteisiinsa, kommentoin tilannetta ja jäin odottamaan vastausta. Ei mitään. 27.7.2005 kommentoin uudelleen ja sanouduin irti heidän tuotteistaan. Odotan edelleen kommenttia. Minkälainen markkinointijohtaja ei vastaa asialliseen tiedusteluun? Tämäkin osoittaa vain Philipsin ja heidän edustajiensa asenteen.

Kehotan hyvällä omalla tunnolla harkitsemaan hyvin tarkkaan minkä valmistajan tuotteita haluaa kotiinsa hankkia. Valitettavasti niin rikas en ole, että voisin ostaa kalliilla huonoa laatua.

Philipsin markkinointijohtajalta tuli 28.7 ensimmäisen kerran viesti, joka oli automaattinen kuittaus poissaolosta, lomailmoitus. Hän on lomalla 4.7 - 31.7 ja lupaa vastata viestiin palatessaan? Ensimmäisen viestin lähetin hänelle 17.6.2005. Hänellä selvästi oli aikaa vastata viestiini ennen lomansa alkua.

28.7 klo 13.00 Asiakaspalvelun kanssa on jälleen keskusteltu. Kukaan ei ottanut yhteyttä Philipsiltä eikä Digi Serviceltä kuten sovittiin. Taas vaadittiin asiakkaan omatoimisuutta. Tuomio on tyly. Televisiota ei voi korjata eikä siihen löydy kuvaputkea. Tämän selvittämiseen on mennyt 6 viikkoa! Aivan - KUUSI viikkoa. Philipsin asiakaspalvelu tarjosi uutta televisiota 32PW8720 hintaan 699 EUR johon myönnetään 60% alennus. Lähtöhinta on heidän suositushintansa, ei omakustannushinta. Järkyttävää huijaamista ja asiakkaan aliarvoimista. Varmasti kaikilla on tiedossa, että kuvaputkitelevisioiden hinnat ovat laskeneet romahdusmaisesti. Kauppiaat pyrkivät eroon putkitelevisioista ja paikkaavat varastojaan plasma/LCD televisoilla. Tuo televisio löytyy suoraan liikkeestä halvemmalla kuin Philipsiltä. Hyvin erikoista on myös heidän matematiikkansa. Enemmän kuin 419 EUR (60% osuus uudesta televisiosta) on heille liikaa, mutta samaan aikaan alkuperäinen sitoumus maksaa korjauskuluista 750 EUR on hyväksytty. Siis vaikka he antaisivat televisiosta 90% alennuksen, kustannukset olisivat vieläkin pienemmät kuin korjauskulut. Luonnollisesti Philipsiä ei näytä kiinnostavan myöskään suomalainen kuluttajansuojalaki ja jälleen kerran asiakaspalvelu jää selvittämään tilannetta. Voi jeesus ...

29.7.2005 soitin Digi Service Oy:n ja kysyin tarkempaa selvitystä viasta. Eli, jos haluan kirjallisena selvityksen mikä on vika ja mikä vian on aiheuttanut, mitä he kirjoittaisivat selvitykseen? Vastaus oli, että kuvaputki on viallinen. Kun tarkemmin kysyin onko tämä syys vai seuraus, eli kuvaputki on viallinen/rikki, mutta mikä sen on aiheuttanut, onko kyseessä valmistusvika? Vastaus oli, että eivät kuulema pysty sanomaan niin tarkkaan onko kyse valmistusviasta. Niimpä niin, kysyin asiaa toisinpäin. Mikä muu kuin valmistusvika voi aiheuttaa television kuvaputken hajoamisen itsestään? Vastaus oli, että ei oikeastaan mikään muu, paitsi jos kuvaputki on tarpeeksi vanha. Aivan, pääsimme siis asian ytimeen. 3.5 vuotta vanha kuvaputki ei voi olla niin vanha että vika on vanhenemisen syytä, joten ainoa mahdollisuus on valmistusvika. Eli, kirjalliseen todistukseen mahdollista oikeudenkäyntiä tai muita toimenpiteitä varten kirjataan valmistusvika. Valmistusvika on taas puolestaan Philipsin korvattava kuluttajansuojalain mukaisesti kustannuksitta.

29.7.2005 klo 13:15. Philipsin asiakaspalvelusta soitettiin. He tarjosivat minun osuudekseni 200 EUR ja Philips maksaisi myös 55 EUR Digi Service Oy:n huoltotöistä. Digi Servicen huoltotöitä en minä ole tilannut, joten en myöskään maksa 55 EUR. Ainoa tilaukseni on korjausarvio, 20 EUR, 15.6.2005. Olin edelleen kahdestakin syystä erimieltä, vaikka suunta oli jo oikea. Ensinnäkin, voimassaoleva kuluttajansuojalaki määrittelee valmistusvirheen korjattavaksi veloituksetta. Toiseksi, minulla oli Philipsin kanssa suullinen sopimus kustannusten jaosta - 750 EUR Philipsille ja 100 EUR minulle. Se että televisiota ei pystykään korjaamaan, ei muuta kustannustenjakoperusteita sovitusta. Sopimus on sopimus, vaikkakin se olisi tehty suullisesti. Tämän asian tarkistin lakimieheltä, joka oli samaa mieltä.

Asiasta keskusteltiin tiukkaan mutta kohteliaaseen sävyyn. Philipsiltä toistettiin että he ovat "hyvää hyvyyttään" tulossa asiassa näin paljon vastaan. Minun oli pakko muistuttaa heitä, että kyse ei ole mistään hyvyydestä vaan suomalaisesta lainsäädännöstä ja kuluttajansuojalaista ja lisäksi meidän alkuperäisestä sopimuksesta jakaa kustannukset sovitun mukaisesti. Kerroin olleeni yhteydessä Philipsin markkinointijohtajaan, vaikka en vastausta ole vielä saanutkaan. Asiakaspalvelu henkilö sanoi keskustelleensa myös markkinointijohtajan kanssa, mikä sikäli minua ihmetytti, onhan markkinointi johtaja ollut lomalla koko heinäkuun. Ehkä tämä tapaus oli sitten sellainen että hänet on hätyytetty lomalta asiasta keskustelemaan. Jäänee nähtäväksi.

Loppuvaiheessa Philipsin asiakaspalvelusta todettiin, että ehkä minun on sitten odotettava kuluttajavalituslautakunnan päätöstä. Totesin tähän heti, että minä en ole tätä viemässä kuluttajavalituslautakuntaan vaan suoraan oikeuteen. Syy on tähän selvä. Esimerkiksi Taloussanomien artikkelin mukaan, Philips on ainoa suomessa toimivista yrityksistä, jotka eivät noudata kuluttajavalituslautakunnan päätöksiä. Julkaisun mukaan kuluttaja-asiamies on luvannut avustaa kuluttajia oikeudenkäynneissä Philipsiä vastaan, jos Philips ei suostu noudattamaan kuluttajavalituslautakunnan päätöksiä. Tämä sai minut päättämään, että en odota vuosia lautakunnan päätöstä asiasta jota toinen osapuoli ei kuitenkaan noudata. Laaja kotivakuutukseni ei korvaa televisiota, mutta oikeusturvavakuutus korvaa oikeudenkäyntikulut.

Lopputuloksena ehdotin hänelle minun osuudekseni 150 EUR. Siihen ei suostuttu. Kehotin heitä antamaan viimeisen tarjouksen. Se oli 180 EUR. Tähän suostuin.

Lopputulos oli siis kohtuullinen. Saan 32PW8720 television 180 EUR:lla ja Philips vastaa muista, kuten Digi Servicen 55 EUR kustannuksesta. Televisio ei ominaisuuksiltaan vastaa alkuperäistä, mutta saanee kelvata siihen asti kunnes saan hankittua plasman. Television toimitus kestää 1-2 viikkoa. Toivotaan että lisää ongelmia ei ilmene.

Maku, mikä jäi suuhun tästä tapauksesta on karvas,mutta ei katkera. Lopputulos oli kohtuullinen, vaikka se ei vieläkään noudata mielestäni lainsäädäntöä, kun ottaa huomioon 6 viikon (+ 2 vko) odotusajan, alkuperäisen television hinnan 1300 EUR, television 3.5 vuoden iän, sekä asiaan hoitamiseen käytetyn ajan ja vaivan.

Minulla on henkilökohtainen lista yrityksistä joiden palveluja en koskaan käytä tai tuotteista joita en koskaan osta. Kyse on periaatteesta. Esimerkiksi Viking Line on ollut vuodesta 1998 lähtien tällä listalla. Asiaan palatakseni, Philips on hyvin, hyvin lähellä joutua tähän kategoriaan. Jos selvät asiat ovat näin vaikeita, en välttämättä halua ratkoa niitä uudelleen. Lisäksi internet on täynnä (kokeile vaikka googlea) tapauksia Philipsin ongelmista, laadusta ja asiakaspalvelusta.

Todettakoon vielä lopuksi, että asiakaspalvelu henkilökunta oli ystävällistä ja toimivat varmasti yhtiön sisäisten ohjeiden mukaisesti. Keskustelu oli molemmin puolin tiukkaa mutta kohteliasta. Vika on jossain Philipsin johdon ja yleisen kuluttajasta piittamattoman asenteen välissä.

Vai mitä sanot rouva markkinointijohtaja?

ELOKUU 2005

11.8.2005 Ehkäpä tämä case ei olekkaan loppuun käsitelty. 12.8 tulee täyteen kaksi viikkoa siitä kun uusi televisio luvattiin toimittaa 1-2 viikossa. Kokonaisuudessaan koko prosessi on kestänyt 8 (kahdeksan) viikkoa ja sen tuloksena vanha televisio on korjaamatta ja uusi edelleen saapumatta. Soitin Digi Servicelle ja kysyin missä vaiheessa uuden television tilaus on, kun kahden viikon ilmoitettu toimitusaika on päättymässä. Digi Service kertoi että laite on tilattu, mutta muuta he eivät osaa sanoa. Soitin Philipsille, josta sanottiin että ilman tilausnumeroa eivät osaa kertoa, mutta lupasivat selvittää asian ja ottaa yhteyttä (miten tutulta tuo kuulostaakin!).

Selvitin myös miten tulisi suhtautua 8 viikon odotusaikaan. Pääsääntöisesti esim. kuluttajavalituslautakunta on lähtenyt siitä että korjausaika tai uuden tuotteen hyvittämiseen kuluva aika voi keskimäärin olla n. 2 viikkoa. Mikäli tämä aika selvästi ylittyy voidaan puhua ns. "saamatta jääneestä käyttöhyödystä", joka on korvatta kuluttajalle. 8 viikon odotusaika täyttää tämän ehdon vallan mainiosti. Onko tosiaan nyt niin, että joudun repimään kaksi viikkoa sitten sovitun riidan Philipsin kanssa uudelleen auki ja vaatia uutta hyvitystä pitkästä valmistusvirheen korjausajasta? Paljonko tuota 180 EUR omakustannusta pitäisi vielä pudottaa jotta 8 viikon odotusaika tulisi korvattua saamatta jääneestä käyttöhyödystä?

15.8.2005. Asiakaspalvelusta ei kuulu mitään n. 2,5 työpäivän jälkeen joten soitan jälleen kerran itse. Asiakaspalvelusta todetaan että heillä ei ole tietoa miksi televisio ei ole saapunut Digi Servicen toimipisteeseen. Televisio on postitettu ruotsista 1.8.2005 ja normaalisti paketit saapuvat n. 3 päivässä. Nyt on mennyt jo 15 päivää eikä kenelläkään näytä olevan tietoa missä televisio seilaa? Lähtenyt on, mutta ei ole tullut perille. Rivien välistä oli luettavissa että ei edes erityisemmin näyttänyt kiinnostavan. Alkaa epäilyttää, josko koskaan tuleekaan perille tai tuleeko edes ehjänä - Philipsin laitteet tuntien se on jo valmiiksi hajalla. Asiakaspalvelu selvittää jälleen kerran tilannetta. Totesin että pitkään en enään odota, ja tuo 180 eur kustannus tullaan miettimään uudelleen.

16.8.2005 tein kantelun Philipsistä kuluttajavirastoon. En kannellut tästä tapauksesta, vaan yleisemmin Philipsin tavasta hoitaa asioita ja noudattaa lainsäädäntöä. Puhuin myös kuluttajaviranomaisten kanssa, joilta on luvassa apua asian hoitamiseksi.

17.8.2005 Keskusteltu kuluttajaviraston lakimiehen kanssa. Kuluttajavirasto ei auta yksittäisten tapausten hoidossa, mutta kuluttaja-asiamien lupaus avustaa kuluttajia oikeudenkäynnissä Philipsiä vastaan on edelleen voimassa. Tämä tapaus on heillä tiedossa ja keskusteltiin toimintamallista jatkossa.

18.8.2005 Digi Service on yrittänyt ansiokkaasti selvittää missä televisio viipyy, mutta heillä ei sen tarkempaa tietoa ole kuin, että se on postitettu. Soitin Philipsin asiakaspalveluun. Nyt kävi ilmi, kuten vähän arvelinkin. Televisio ei ole koskaan lähtenytkään ruotsin varastosta! 15.8 maanantaina väitettiin television lähetetyn jo 1.8. Asiaa ei kuulema saada kuntoon ennen kuin henkilö joka näitä hoitaa tulee lomalta. Kerroin että aikaa on mennyt jo 9 viikkoa, johon asiakaspalvelu sanoi että monesti huollossa nämä saattavat kestää. Ohhoh! Huollolla kesti etsiä vika tasan yhden päivän, kaikki muu viive on kyllä kiinni Philipsistä. Olen pyytänyt asiakaspalvelua kertomaan uuden tarjouksen kustannustenjaosta. Viivettä on ollut niin käsittämättömät määrät ja luultavasti, jos tämän päiväinen tieto piti paikkansa, lopputulos tulee olemaan 12 viikkoa!

Onko ideaa maksaa kohta enää mitään?

Olen keskustellut asiasta viranomaisten mm. kuluttajaneuvojan ja kuluttajaviraston lakimiehen kanssa. Olen antanut Philipsille nyt aikaa toimittaa televisio 8.9.2005 mennessä. Olenkohan liian hyväntahtoinen? Tämän jälkeen katson, että Philips ei ole kykenevä toimimaan sovitun muikaisesti. Ostan television itse kodinkoneliikkeestä ja lähetän laskun Philipsille. Philipsillä on 14 päivää aikaa maksaa lasku. Tämän jälkeen asia käsitellään kuluttajavalituslautakunnassa kuluttajaviraston avustuksella. Kuten kuluttaja-asiamies on luvannut, kuluttajavirasto auttaa kuluttajia oikeudenkäynnissä Philipsiä vastaan. Tämä on tarkistettu kuluttajavirastosta heidän lakimieheltään ja he ovat tietoisia tästä tapauksesta.

Philips on viety aikaisemmin oikeuteen nimen omaan kuluttajavalistuslautakunnan päätösten noudattamatta jättämisestä. Philips on kaikki tapaukset hävinnyt. Toiminta ei näytä kuitenkaan muuttuvan. Tässä lähettämäni kirje.

Kari Kaipainenkin (toimitusjohtaja) lupaili asiakaspalvelun vastaavan esittämiini kysymyksiin, mutta eipä ole mitään kuulunut.

19.8.2005 kuluttajaneuvoja soitti ja oli ystävällisesti ollut yhteydessä Philipsiin asian tiimoilta. Tämä tapaus on kuulema viety nyt korkealle Philipsissä, mitä se sitten tarkoittaakin? Toisaalta, jos olen ylemmälle johdolle lähettänyt vaatimuskirjeen niin luulisi asian jo olevan hyvinkin ylhäällä tiedossa. Ellei sitten ole niin, että asia ei heitä kiinnosta lainkaan. Sekä minä että kuluttajaneuvoja odotamme yhteydenottoa Philipsiltä siitä, miten asia hoidetaan, milloin televisio saapuu ja kuinka he hyvittävät tämän 10 viikon viivyttelyn.

Vastaus Philipsiltä tuli jo 19.8.2005 iltapäivällä.

"Mallin 32PW8720, johon välirahakauppa aikaisemmin sovittiin, tuotanto on meistä riippumattomista syistä valitettavasti viivästynyt. Koska tämä aiheutti kohdallanne kohtuuttoman pitkän odotusajan, päätöksemme on poikkeuksellisesti hyvittää 32PW8806/12 ostohinta täysimääräisenä ostokuittia vastaan."

Kuitti löytyy ja laitehan maksoi aikanaan 7995 mk (1344 EUR). Kirje on pistetty postiin tänään 22.8.2005.

Kieltämättä on myönnettävä että heidän tarjoamansa hyvitys on vähintäänkin kohtuullinen 10 viikon odotusajan jälkeen. Tosin, täytyy myöntää että sen verran epäluuloja on kertynyt, että en usko tapauksen olevan ohi ennen kuin näen rahat tilillä. Sitä odotellessa voi pohtia mikä sai Philipsin pohjimmiltaan päätymään tähän ratkaisuun? Onko heillä tosiaan yritystä parantaa tapaansa toimia ja asiakaspalveluaan ja tässä tapauksessa homma vain karkasi käsistä, vai oliko kyse siitä että tästä tapauksesta tuli vain sen verran hankala että he halusivat mieluummin sopia asian? Jokainen voi pohtia tätä itse, vastausta emme saa!

Tapaus ei kuitenkaan ole ohi ennen kuin hyvitys on maksettu. Toivotaan että ei tarvitse odottaa enää pitkään. 10 viikon jälkeen alkaa olla jo aika kypsä!

Lähetin kirjeen Philipsille postin saantitodistuskirje -palvelua käyttäen. 23.8.2005 sain ilmoituksen postilta että Philips on kuitannut lähettämäni kirjeen vastaanotetuksi. Nyt vain odottelemme kauanko hyvityksen maksaminen kestää.

26.8.2005 oli pankkitilille tullut 1344,66 EUR. Asia on sitten tätä myöten selvä.

62 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Samanlaisia jutskia netti täynnä, kokeilkaa hakea televisio ja philips. Jonkun kantsis kerätä noi linkit yhteen. Mä ainakin vältän philipsin tv:tä kun ruttoa ...

Anonyymi kirjoitti...

Meiltä hajosi 2v4kk uusi Philips 28PW6006 (ostettu 15.2.2003 silloinen ovh 620e) ja Phileskon vikalista oli tyly: kuvaputki, prosessori ja muistit rikki, kustannusarvio korjaukselle 750e. Kustannusarvion teossa kesti kaksi viikkoa.

Philipsin asiakaspalvelu ehdotti:

1. korvaus kotivakuutuksesta ja Philips korvaa omavastuun.

2. 60% alennuksella 28PW6008 (Philipsin listalla 399e).

Mulle jäisi lisäksi maksettavaksi Phileskolle lasku kustannusarviosta, mikä tekisi noin 45-65 euroa lisää.

Ensimmäinen korvausvaihtoehto ei käy koska vakuutusyhtiö ei korvaa koska kyse on valmistusvirheestä.

Tuo 60% alennus ei myöskään kiinnosta, koska Gigantista saa 28PW6008 hintaan 279e. Ja ei joka tapauksessa kiinnosta maksaa paria sataa euroa Philipsistä about parin vuoden välein.


En ollut tyytyväinen Philipsin tarjouksiin ja Philipsin asiakaspalvelu jätti soittopyynnön esimiehelleen Ruotsiin, jonka kanssa keskustelin viimeksi.

Esimies toisteli samaa kuin asiakaspalvelu että vuoden takuun jälkeen ei ole heidän pakko korvata mitään ja hyvää hyvyyttään tekivät nämä aiemmat korvaustarjoukset. Ei auttanut vaikka kuinka yritin toistella että tuotteessa on pakko olla synnynäinen laatuvika ja heidän on korjattava se minulle kustannuksitta. Hän kuitenkin sanoi että ensi viikolla heillä päivittyy hintalistat ja soittavat takaisinpäin ja tekevät uuden tarjouksen päivitetyn hintalistan perusteella. Pelkään pahoin että päivitetty hintalista ei kuitenkaan muuta tilannetta oleellisesti minun kannalta.

Mitäköhän tässä kannattaisi tehdä? Tuntuu uskomattomalta että 2v4kk vanha televisio voi mennä noin hajalle. Sitten vielä joutuisi kuluttaja maksamaan muutaman vuoden välein pari sataa että saisi samanlaista paskaa tilalle.

Tämän jutun löytyminen antoi pari vinkkiä, joita yritän käyttää taistellessani oikeuksistani. Katon tämän loppuun asti ja vaadin että Philips korjaa tuotteen vian ilman että siitä kuluttajalle aiheutuu kustannuksia.

Anonyymi kirjoitti...

Pidä vaan kiinni oikeuksistasi. Tuo "ei tarvitse vuoden takuun jälkeen korvata mitään" on puhdasta paskaa. Takuu on vapaaehtoista, sitä ei mainita edes laisssa. Laissa todetaan että valmistusvirhe on korjattava kuluitta. Valmistusvirhe on kyseessä jos tuote ei kestä sille olettettua aikaa. Kyllä television täytyy kestää enemmän kuin 2 v.

Toisaalta, Philips varmaan väittää noudattavansa lakia, ja kieltäytymällä korjaamasta he myöntävät että heidän televisioiden kestoikä ei ole kuin 3-4 vuotta. Tämä on ainoa tulkinta, koska jos Philipsin normaali kestoikä on 3-4 vuotta, on kahden vuoden ikäinen televisio jo "lopussa". Eli Philips myöntää tuotteidensa heikon laadun.

Uskokaa jo ... ÄLKÄÄ OSTAKO PHILIPSIÄ

Anonyymi kirjoitti...

Philips luottaa siihen että kukaan ei lähde oikeuteen tappelemaan muutamasta 100 eurosta. Kuluttajavalituslautakuntaan ei kannata valittaa koska Philips ei noudata päätöksiä. Oikeus on erinomainen vaihtoehto, kotivakuutuskorvaa ja hävinnyt osapuoli maksaa muutoinkin kulut. En usko että ovat valmiita siihen.

Kaikki kyllä osoittaa että kannattavuusongelmista kärsivä firma tuottaa ala-arvoisen laatuista tuotetta. Samalla on yrityksen sisällä annettu ohje että mitään ei korvata ...

Mä todella haluaisin kuulla sen markkinointijohtajan mielipiteen asiasta? Tämä purnaus joka mikä liittyy juuri markkinointiin ...

Anonyymi kirjoitti...

Ei enää koskaan Phlipsiä!

Omistin Phlipsin 100Hz televison 7 vuotta. Hyvät liitännät kohtuullinen kuva. Sen kestävyys oli vain tosihuono. Heti takuun loppumisen jälkeen kanavanvalitsin rikki, sain tingittyä takuuseen osan, mutta työn jouduin maksamaan. Sen jälkeen kaksi n. 100€ remonttia. Nyt virtalähde sökönä ja korjausarvio yli 200€, eli romuksi menee. Kiitos Phlipsille huonosta laadusta, ilman tv:tä olosta ja jatkuvasta huoltoon raahaamisesta ja kalliista opetuksesta.

Anonyymi kirjoitti...

Mikä sulla on Viking Lineä vastaan?

Anonyymi kirjoitti...

1998 tein asiallisen reklamaation sähköpostilla Viking Linella. Ilmoitin että en halua mitään korvausta tai hyvitystä, mutta haluan vastauksen. Seuraavana päivänä tuli vastaus että siirtävät reklamaation Maarianhaminaan käsittelyyn ja vastaavat pikaisesti. Sanoin että jään odottamaan vastausta, ja odotan sitä edelleen ... tämä oli siis viimeinen niitti Viking Linen kanssa jolloin päätin että antaahan olla, on niitäkin muitakin laivayhtiöitä ...

Anonyymi kirjoitti...

Sain Espoon kuluttajaneuvojan avustuksella sovittua että Philips maksaa Phileskon laskun ja saan uuden vastaavan (28pw6008) 113,70 eurolla. Case closed, mutta viimeisen kerran maksan Philipsistä.

Anonyymi kirjoitti...

Philips on ollut mustalla listallani jo pitkään. Toivottavasti tämä tarina on mahdollisimman monelle opiksi.

Anonyymi kirjoitti...

2001 ostin yli 2000 EUR Philipsin 36 tuuman television. Ajattelin ostavani laatua, sijoitusta rahoille, jotta uutta televisiota ei nyt ainakaan alle 5 vuoden tarvitse hankkia. Paskat! Vajaa 3 vuotta ja kuvaputki kaput. Linja oli kuin suoraan tämän sivun artikkelista. Minun olisi pitänyt maksaa yli 800 EUR uudesta vastaavasta. Mieli teki ottaa koko vitun televisio ja käydä paiskaamassa se Philipsin pääkonttorin aulan lattialle - pitkää hyvänänne tyyliin ... ei koskaan enää Philipsiä, ei missään muodossa ...

Anonyymi kirjoitti...

Philips philips ja philips. Hajonneet kuvaputket, hajonneet televisiot, oli hinta luokka mikä tahansa niin paskaa on tarjolla. Philipsin televisioon en kuule koskisi pitkällä tikullakaan, sen verran arvostan omaa kukkaroa että muut valmistajat saavat rahani. Kuluttajaviranomaiset ovat Philipsistä samaa maata. Mikä ois se radikaalia?

Anonyymi kirjoitti...

Huoh... nyt se sitten kolahti mullekin lopullisesti kaaliin, että ainuttakaan Philips-merkillä varustettua tavaraa en enää osta. Itselläni on 32" PW6305, jonka ostin kesällä 2001. Ei mikään huippu-tv, mutta telkkari kuitenkin. Noin kuukausi takuun mentyä umpeen, eli kesällä 2002, kuvaputki sanoi sopimuksensa irti. Hirveä soittorumba käyntiin ja saatiin sovittua, että Philips maksaa kuvaputken ja minä maksan työt (työt olivat muistaakseni n.80€ luokkaa).

Muutaman vuoden se sitten toimikin, kunnes tänään 15.8.2005 laitoin telkkarin päälle ja kas kummaa... Eipä toimi enää... samanlaisia oireita kuin vuonna 2002. Kuvaruutu on lähes valkoinen ja kaiuttimista kuuluu aivan mieletöntä rätinää...Voi vi**u.

Toista kertaa en sitä enää korjauta ja Philipsiä en enää IKINÄ osta!

Anonyymi kirjoitti...

Tää on iha tuttua Philipsin kanssa. Onko joku vielä niin tyhmä että ostaisi Philipsin kuvaputkitelevisioita?

Anonyymi kirjoitti...

Philipsillä on käsittääkseni ollut kannattavuusongelmia, joten eiköhän tuo välinpitämättömyys perustu siihen. Huonolaatuisten tuotteiden palautusprosentti Philipsillä on varmaan huikea. Jostain se kate pitää saada ja sehän maksatetaan asiakkailla - lainsäädännöstä piittamatta.

Anonyymi kirjoitti...

Ou mama, siis missä maassa me oltiinkaan? Tämä juttu kyllä muutti minun käsitykseni ja juuri ajoissa. Meinasin tässä kuussa ostaa pitkän harkinnan jälkeen Philipsin plasman, mutta saa nyt kyllä olla ...

Anonyymi kirjoitti...

Itsellä ei ole edes (onneksi) tullut ostettua Philipsiä. Nää firmat todennäköisesti kylmästi laskee mikä on kannattavaa. Lasketaan että on edullisempaa jättää laki noudattamatta ja kustantaa parit oikeudenkäynnit vuodessa kuin vaihtoehtoisesti noudattaa lakia. Sanktiot on pieniä. Suurella volyymilla ja suurena markkinatekijänä maailmassa negatiivisetkaan uutiset ei vaikuta myyntiin. Ihmiset ostaa ...

Anonyymi kirjoitti...

Kodinkoneliikkeen myyjänä voin vakuuttaa että jos asiakas on tietoinen tuotteista, eli tietää mitä haluaa laitteelta ja mitä haluaa ostaa hän tasan varmasti sanoo että ei halua philipsiä. Tavalliset ihmiset jotka vain tarvitsevat "television" puolestaan ostavat philipsi kun ... "eikös se oo hyvä merkki". Myyjänä taas en voi ruveta hehkuttamaan jonkun merkin huonoutta!

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen luullut Philipsiä hyväksikin merkiksi, mutta ehkä olet oikeassa. Mieluiten pistän rahani vaikka korealaiseen pikkumerkkiin kuin katson tuollaista jälkihoitoa ...

Anonyymi kirjoitti...

Minulla on Philips 32PW8806. Miten tuo vika alkoi? Minulla töllö napsuu monta kertaa ennenkuin suostuu menemään päälle. Etuledit vilkkuu ym. Välillä menee nopeasti ja välillä naksuttaa "releitä" ym. 10-15 sekuntia...

Anonyymi kirjoitti...

Vika alkoi siten että television ruutu välähteli siniseksi ja välillä jäi siniseksi siten että varjokuva tv-signaalista näkyi taustalla. Voimakas naksuva ääni kuului aina kuin ruudun välähtäessä. Töpseli irti seinästä ja saatto toimia hetken aikaan kunnes taas alkoi. Huollon mukaan vika oli siis kuvaputken sisällä "irronneessa" katodissa, jota ei voi korjata.

Anonyymi kirjoitti...

Sulla munkki on käynyt kun saat rahan takaisin, tosin oletpa myös joutunut odottamaan. Mä päätin jo 6 vuotta sitten luopua kokonaan Philppsin tvstä, helvetin huonoa laatua ja sun kokemuksen perusteella ei ole asiakaspalvelukaan ihan valoisalta puolelta. Toivottavasti saat rahasi, mä en ainakaan uskoisi ennen kuin näkisin ...

Anonyymi kirjoitti...

Onnea vaan matkaan, tuskin asian julkistaminen on ainakaan parantanut saamasi kohtelua.

Mitä vaikeammaksi asian teet sitä vaikeammaksi vastapuoli heittäytyy.

Ihmettelen että saisit lähes 4 vuotta vanhasta telkusta maksamasi rahat takaisin, kuluttajasuojalakikin antaa oikeuden tehdä ikävähennyksen esim. tv:n kohdalla 10% per vuosi jos lähtökohtana on keskimääräinen 10 vuoden käyttöikä.

Ostavat sinut siis hiljaseksi?

Anonyymi kirjoitti...

Edellisen kirjoittajan kannattaa lukea se kuluttajansuojalaki. Siellä ei puhuta ikävähennyksistä. Valmistusvirhe on korjattava kuluitta kuten tekstissä kerrotaan. Mitään erillistä aikaa ei edes tämän suhteen ole. Valmistusvika on siis vika joka on ollut laitteessa jo ostohetkellä.

Hiljaiseksi? Tästä palstasta päätellen kirjoittaja ei tosiaankaan ole olut hiljainen?

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa toimintaa!

Anonyymi kirjoitti...

tottakai ikävähennyksen voi tehdä riippumatta siitä onko kyseessä valmistusvirhe vai ei. Meinaatko että 9v vanha tv:stä pitäisi maksaa koko kauppasumma takaisin jos siitä menee vastaavalla tavalla kuvaputki. Hyvitystä uudesta tv:stä 10% ja lain kirjain täyttyy. Käyttöhyöty on käyttöhyöty laista riippumatta.

Anonyymi kirjoitti...

No voi voi, yritäppä nyt ymmärtää oikeskäsitteiden periatteet. Laki on se mikä määrää ja lopullisen sanan sanoo tuomioistuin, ei se miten kukin asioita tulkitsee. Luehan se kuluttajansuojalaki ennen kuin paljastat typeryytesi.

Jos 9 vuotta vanha television kuvaputki hajoaa silloin tuskin on kyse enää valmistusvirheestä vaan normaalin kulumisen aiheuttamasta hajoamisesta.

Laki määrittelee valmistusvirheen korjattavaksi kuluitta. Eri asia on sitten tulkita milloin kyseessä on valmistusvirhe. 2 vuotta vanha televisio, varmasti valmistusvirhe, 4-5 vuotta vanha, ehkä, 9 vuotta vanha televisio, kyseessä ei ole valmistusvirhe vaan normaali vika jota valmistajan ei tarvitse korvata.

Ydintermi on VALMISTUSVIRHE!

Anonyymi kirjoitti...

Olen samaa mieltä edellisen kanssa. Valmistusvirheen osalta voi unohtaa 10 % käyttöhyödyn alennukset ym. vastaavat. Valmistusvirhe on korjattava kuluitta. Kättä voidaa vääntää siitä milloin kyseessä on valmistusvirhe ja milloin ei. Jos kyseessä ei ole valmistusvirhe ei valmistajan välttämättä tarvitse korvata mitään. Kuluttajansuojalaki määrittelee valmistusvirheen olemassaolon silloin kuin tuote kestää selvästi erpänormaalin vähän aikaan. 9 vuoden televisio on jo ikänsä puolesta lopussa, ei noita asioita voi verrata.

Tän blogin kirjoittaja on minusta tän asian tuonut esiin. Sitäpaitsi blogin kirjoittajan mukaan kuluttajavirasto oli hänen kanssaan samaa mieltä!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kommenteista. Pakko nyt kommentoida ihan blogin ylläpitäjänä.

Kuluttajansuojalaki on se mistä lähdetään. Jos tuotteessa on valmistusvirhe se kuuluu korvata kuluitta. Monesti valmistusvirheen toteen näyttäminen voi olla hankalaa. Laki on se joka määrää, eikä "huolimatta laista ... ".

Mitä tulee tähän caseen:

1) Olen vaatinut hajonneen television korjaamista kuluitta, mutta lopulta suostunut osallistumaan kuluihin vaikka lain mukaan näin ei tarvitsisi tehdä.

2) En ole koskaan vaatinut uutta televisiota ilmaiseksi. Kustannusosuudesta on ollut kiistaa, josta on päästy sopimukseen.

3) En ole vaatinut koskaan vanhan television hintaa palautettavaksi. Tämä oli Philipsin oma päätös sen jälkeen kun kuluttajavirastokin oli todennut tämän soutamis-huopaamis leikin 10 viikon jälkeen lainvastaiseksi.

4) En voi pitää kohtuullisena sitä että valmistusvirheellisen television korjaus/korvaaminen/uuden hankinta valmistajan toimien takia kestää 10 viikkoa ja jatkuu edelleen ...

5) Olen tyytyväinen Philipsin päätökseen, vaikka se oli enemmän kuin odotin. Nyt vain odotan että he pitävät lupauksensa ...

Olkoon tämä opiksi meille kaikille!

Anonyymi kirjoitti...

Philpisin kuvaputket on täyttä sutta. Kuvan välkkymiset ja se "napse" johtuvat siitä että kuvaputken sisällä taphtuu läpilyönti. Ja philipsin kuvaputki laadun vuoksi joutuvat myös kärsimään muut telelevisio valmistajat jotka käyttävät heidän kuvaputkia. Itsellä yksi esimerkki edellisestä, muuten laadukas tv/merkki mutta kuvaputki sekunda valmistajan. Ettei vaan philipsin kuvaputket tehdä entisillä valkon tuotantolaitteilla :-))

Anonyymi kirjoitti...

Joo-o. Avovaimoni ostama Philipsin DVD-soitin meni rikki hieman yli vuoden käytön jälkeen. Sen jälkeisistä tapahtumista olisi ihan samantyyppinen tarina kerrottavana kuin blogin kirjoittajalla. Tarinaa en nyt viitsi ihan niin yksityiskohtaisesti käydä läpi, mutta kerrottakoon pääpiirteissään mehevimpiä kohtia.

Aluksi Philipsin edustaja sanoi, että meillä on vain käynyt HUONO tuuri, kun soitin hajosi takuuajan (= 1 vuosi) jälkeen. Niinpä niin, tuurilla ne laivat seilaa ja Philipsin laitteet kestää kasassa...

Alunperin DVD-soittimen korjauksesta olisi pitänyt meidän maksaa 70 euroa ja loput olisi maksanut Philips. Korjaukselle ei kuitenkaan myönnetty takuuta, vaikka korjauksen jälkeen laitteen piti Philipsin mielestä olla toimiva...

Emme kuitenkaan onneksi tätä osuutta maksaneet, koska kuluttajaviranomaisten mukaan kyseisenhintaisen DVD-soittimen vähimmäiskäyttöikä on 2 vuotta. Laite korjattiin Digi Servicellä ja Philips maksoi. Laite ei toiminut kuitenkaan korjauksen jälkeen. Kun laite palautettiin takaisin Digi Servicelle, meidän piti laittaa omia DVD-levyjä mukaan, ettei vain niissä olisi vikaa tai soittimen ja levyjen yhteensopivuudessa...

Digi Service totesi laitteen korjauskelvottomaksi ja esitti tästä toteamuksesta 80 euron tarkistusmaksua. Uskomatonta on pyytää rahaa oman korjaustyön epäonnistumisen toteamisesta. Emme suostuneet tähän eikä meidän loppujen lopuksi tarvinnut sitä maksaakaan.

Lopulta suostuimme viikkojen jälkeen siihen, että Philips möi meille uuden soittimen 80% alennuksella. Paikallisesta Philips-huoltoliikkeestä soitinta hakiessa meidän olisi pitänyt maksaa kuitenkin lisäksi 15 euron lähetyskulut, joiden olimme sopineet kuuluvan Philipsin hoidettaviksi. Huoltoliikkeen mukaan meidän olisi pitänyt maksaa lähetyskulut silläkin perusteella, että joku toinen asiakas oli joutunut maksamaan näin television kohdalta. Joopa joo... Vielä kerran piti soittaa Philipsille ja lopulta ei sitäkään tarvinnut maksaa. Tieto lähetyskulujen maksajasta ei vain jostain kumman syystä ollut mennyt huoltoliikkeelle asti.

Näin olemme päättäneet tulla Philipsiä ja heidän paikallista huoltoliikettä vastaan. Emme osta heidän tuotteitaan (ei edes lamppuja) tai palveluja. Näin ollen heidän elämä helpottuu, kun emme ole enää kuluttajina vaatimassa oikeuksia. Suosittelemme muillekin tätä vastaantuloa!

Anonyymi kirjoitti...

Eipähän nuo Philipsin tallentavat DVD-soittimet ainakaan kovin kauaa kestä. Mutta korjaus on mennyt mukavasti Philipsin piikkiin takuuajan päättymisen jälkeenkin.

Toista on jollain Korean merkeillä, kuten LG:llä. Jos takuuaika on mennyt päivänkin yli, niin mitään ei korjata/vaihdeta valmistajan piikkiin. Eipä paljon naurata, jos tuhansien eurojen plasma-TV:n kuva on normaalikäytön jälkeen pilalla parin vuoden jälkeen (24 kk takuu yleensä). Eipä kyllä kestä nuo LG:n kuvaputkitelkkaritkaan yhtään paremmin, kaverilla oli vuoden aikana takuukorjauksessa viisi kertaa. Yhtä heikkoja ovat myös LG:n videot, laukeavat sopivasti vuoden kuluttua ostamisesta.

Samsung saattaa olla hieman parempi kestävyydeltään, omakohtaista kokemusta ei ole. Että ei se Philips ihan pahin merkki ole. Sonyn ja Panasonicin vanhemmat vehkeet ovat kestäneet itselläni parhaiten, valitettavasti nämä uudet eivät ole enää samaa tasoa... ainakaan DVD-soittimien osalta.

Anonyymi kirjoitti...

Älä ostaa philips tv koska ne kestävät maximi 5 vuotta sitten ei saa ostaa varaosia enää olen itse tv huoltomies niin että tidän mistä puhun ne vanhat philips tvt on kestänyt yli 30 vuotta ja ne voidan vieläkin korjata nämä uudet philips tvt on valmistetty philpsin ja LG electronics yhteistyöstä ainakin kuvaputket niissä lukee philips lg electronics
ja ne eivät kestä.LG on romuyhtiö joka on kalliit varaosat jos niitä saa ostaa
18.11.06

Anonyymi kirjoitti...

Laitetaan nyt omakin kokemus Philipsistä. Eli televisiosta Philips 32PW67jotain meni pikkusen yli 3v, oisko ollut 3v 2kk vanhana prosessori rikki. Liike, josta ostin sen, oli jo lopettanut toimintansa.

Maahantuoja ilmoitti ensin, että kyllä tämä korvataan, sitten soitettiin takaisin ja sanottiin, että ei korvatakkaan, heillä on rajana 3v ikä. Just, no itseä ei juuri silloin kiinnostanut käydä junnaamaan, maksoin prosessorin vaihdon 250eur. Sen jälkeen sama töllö on pelannut reilu 2 vuotta.

-Janne Kinnunen-

Anonyymi kirjoitti...

Pahoittelen jo etukäteen valtavirrasta poikkeavaa mielipidettäni: Olen aikaisemmin omistanut, omistan nykyjään ja veronpalautusten tultua tulen omistamaan uuden PHILIPS-merkkisen television. Vikoja ei ole tullut vastaan ennen aikojaan ja jos kerran tulikin niin asia hoidettiin kerralla viimeisen päälle. Merkillistä että 1000€ hintaisen television on kestettävä 5-vuotta: Tämä on 2-vuotta pidempi kuin henkilöautoissa normaalisti! Eikö? Suomalainen on mielenkiintoinen laumaotus. Aina peesataan mielellään muiden sanomisia sekä tekemisiä ja negatiivinen palaute annetaan varsin kärkkäästi. Niin on käynyt tälläkin kertaa. Käyttäkää nyt hyvät ihmiset järkeä ja tehkää omia päätöksiä. Joku tällä sivulla sanoi melkein jo päätyneensä kyseisen merkin plasmatelevisioon ja muuttaneensa mielipidettään muiden kirjoittajien mukaiseksi... Suomalainen siis hyppää vaikka kaivoon kunhan vain joku käskee tai kehottaa. Pyydänkin seuraavaa: Kun sinä joka luet tätä tekstiä, olet ostanut sen kaukoidässä valmistetun tuotteen ja siihen ilmenee vikaa kolmen vuoden päästä, yrität saada asiaan vastuullista niin kirjoitappa myös sinä tälle palstalle kuinka asia lutviutuu. Ihan mielenkiintoista olisi kuulla. Väitänpä että siinä vaiheessa pistetään asia kauppiaan vastuulle ja tehtaan toimesta noudatetaan "paikallista kuluttajansuojalakia". Nostan hattua tämän sivun aiheille joista on aina hyvä puhua, mutta kaikkea lukemaansa ei kannata purematta niellä. MIELIPITEITÄ ON YHTÄ MONTA KUIN ON IHMISIÄKIN!

Anonyymi kirjoitti...

Siitähän tietty pitää lähteä että suomalaista lainsäädäntöä, täsä tapatauksessa kuluttajasuojalainsäädäntöä ja kuluttajavalituslautakunnan ohjaavia päätöksiä noudatetaan. Kuluttajavalituslautakunta on todennut Philipsin monesti vastuulliseksi, mutta Philips ei noudata päätöksiä. Tämä on taas aiheuttanut kuluttajviranomaisille tarpeen avustaa kuluttajia oikeudenkäynneissä. Meillä on järjestelmä jossa ratkotaan juuri kiistoja, mutta järjestelmä on pahasti vaarassa jos yksittäinen valmistaja on jatkuvasti pistämässä kapuloita rattaisiin.

Tässä blogissa oli artikkeli siitä että Philips on edelleen mustan listan kärjessä. http://oikeusjakohtuus.blogspot.com/2006/10/musta-lista-edelleen-oy-philips-ab.html Miksi siellä ei ole Sony tai Samsung? Varmasti heidänkin tuotteensa hajoavat ja maanantai kappaleita löytyy.

Minusta ihmiset valittaa monesti turhista mutta sitä varten meillä on yhdessä sovitut valituskanavat joissa asiat voi puolueettomasti ratkaista. Philipsin tapauksessa ongelma on, että heillä ei ole aikomusta eikä kiinnostusta noudattaa suomalaista lainsäädäntöä, ei he muuten siellä kuluttajaviraston mustan listan päällä keikkuisisvat.

Toiseksi, vielä 15-20 vuotta sitten rakennetut televisioiden kuvaputket kestivät yli 10 vuotta, parhaimmillaan jopa yli 15 vuotta. Vanhemmillani on televisio joka on ostettu 1982 ja se toimii vielä moitteettomasti. Totuus on että valmistajat rakentavat heikoimpilaatuisia tuotteita jotka eivät kestä, ja kun asiakkaat valittavat, sitten itketään kohtuuttomista vaatimuksista. Kyllä ne laitteet ovat aiemminkin kestäneet, nyt ero on siinä että pitää saada hyvät katteet ja käytetään halpatuontiosia joilla rakennetaan "kalliita" taulutelvisioita. Sitten ihmitellään miten kuluttaja voin olla tyytymätön kun 3000 eur television hajoaa jo 3-5 vuoden kuluttua?

Anonyymi kirjoitti...

Lueskelin mielenkiinnolla muidenkin kokemuksia Philipseistä. Itselläni meni kesällä 2005 Philipsin 42 tuuman plasman vastaanottimesta pari mikropiiriä n. kuukausi takuun päättymisen jälkeen. Philipsin apa suostui korvaamaan osat ja minulle jäi työm osuus Digiservicessä. Olin ilmeisesti tyhmä kun en vaatinut kokonaan korvattavaksi...

Anonyymi kirjoitti...

Lohduttavaa lukea että muillakin on ollut tutun kuuloisia kokemuksia. En kertaa tarinaani yksityiskohtaisesti koska se muistuttaa hyvin paljon edellämainittuja tapauksia.

Homma meni lyhyesti niin, että Philipsin dvd-soittimeni teki totaalisen tenän n. 2 vuotta ostopäivästä. Soutamista ja huopaamista philipsin ja digi servicen kanssa, huonoja ehdotuksia philipsiltä, valitus kuluttajavalituslautakuntaan, minulle myönteinen päätös, soutamista ja huopaamista philipsin kanssa, vääntöä, kääntöä, neuvottelua.

Lopulta väsyin koko touhuun, ja suostuin ostamaan heiltä tallentavan dvd:n, olikohan se nyt 70% alennuksella. Arvatkaapa toimiiko soitin tänä päivänä. Oikein.

Arvatkaapa, ostanko nykyään philipsiä?

Anonyymi kirjoitti...

Mulla ei ole ollut ongelmia Philipsin tuotteiden kanssa. Nykyinen vielä käytössä oleva telkkari toimii moitteettomasti vielä yli 7 vuoden jälkeen ja Philipsin stereot on 4 vuoden ikäiset eikä mitään häikkää.

Anonyymi kirjoitti...

Olen varmaan ollut tyhmä/yksinkertainen, kun mulla Philipsin dvd-soittimet kestää tasan vuoden (aina) ja olen sen jälkeen kiltisti ostanut uuden. Vanhat on heitetty roskiin.
Olen alistunut ajatukseen, että jokapäiväisessä käytössä halvan (69 €) dvd-soittimen ei tarvitse kestää kuin vuoden. Romun määrä on kyllä harmittanut.
Ja nyt neljäs Philipsin dvd-soitin menossa.

Anonyymi kirjoitti...

Juuri pääsin miettimästä, että miksi mp3-soittimen (vähän "paremman"? eli kalliimman) huolto kestää niin kauan. Oletusaika oli kuukausi, nyt on mennyt jo kaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Ja siis Philipsin soitin tietysti kyseessä, ettei jää epäselväksi.

Anonyymi kirjoitti...

Tuli vaan tuosta kotivakuutus ehdotuksesta mieleen, että ei taida yhdessäkään kotivakuutuksessa olla kohtaa joka korvaisi laitteiden valmistusvirheet, eli kuluttajan pitäisi laittaa jokin muu syy korvaushakemukseen, ja tämähän on silloin vakuutuspetos...Eli voidaanko vetää johtopäätös että Philips yllyttää asiakkaitaan rikokseen?..

Anonyymi kirjoitti...

Olen ollut vuosia sitä mieltä että philips osaa suunnitella hienoja komponentteja mutta ei osaa itse valmistaa omista komponenteistaan yhtään mitään toimivaa laitetta... ostin keväällä philips dvd-soittimen tyttärelle koska se oli edullinen perus soitin joka toistaa myös divx/mpeg4 tiedostoja, laite vahvistaa vanhan käsityksen philipsistä, ne tekee täyttä paskaa, eli jatkossa vältän moisia surkeita tekeleitä ja hankin kunnollisia muiden valmistamia tuotteita, säästää hermoja huomattavasti. (ja myös rahaa)

Anonyymi kirjoitti...

Minun Philips-laitteet ovat toimineet ihan asiallaisesti. Tuollainen A10E- koneistolla varustettu 28" laajakuvatelkkari tuli dyykattua yhden tv-kaupan takapihalta viime syksyna ja sain sen kuntoon vaihtamalla pari konkkaa. Ja siita lahtien on toiminut paivittaisesa kaytossa.

Anonyymi kirjoitti...

Jos kysesssä olisi pelkästään Suomessa toimiva kansallinen yhtiö, niin sen saisi helposti kostoksi ajettua vastuuseen tai konkurssiin (kokemusta on muutamasta hieman paremmin, kuin phillips asiansa hoitaneesta yrityksestä), mutta onhan se hieman v:mäistä alkaa taistelemaan isoa kansainvälistä yritystä jolla nappula ei lopu ihan heti pienen ihmisen valittamiseen. Yhtenä vinkkinä kannattaa kysyä heidän suomen lakimiehen puhelinnumeroa (varsinkin jos ulkopuolinen) ja alkaa soittelemaan siihen 2-5 kertaa päivässä (mittari lähtee heti käyntiin puhelun alkaessa ja tunti veloitus 200€ luokkaa). Siinä voi jutella vaikka säästä, kunhan puhelu kestää! Voi vaikka käydä paikan päällä "selvittämässä" asiaa.

Anonyymi kirjoitti...

Philipsin huollosta seuraavanlaisia kokemuksia:

21" putkitelkkari alkoi kiukutella siten että kuvan vasen alanurkka muuttui punaiseksi ja kuva oli erittäin rakeinen.

Soitto myyjäliikkeeseen, josta kehotettiin tuomaan laite heille, tai viemään itse Digiserviceen.

Vein koneen siis itse huoltoon, ja viikon päästä (juhannus välissä) sain puhelun että kestää vielä 2 viikkoa kun odottelivat osia hollannista.

Vaihdettiin siis kuvaputki(!), ja kanavanvalitsin.

Korjaus tulikin sitten ihan ajallaan valmiiksi ja sen puolesta ei mitään valittamista olekaan.

Ainoa ihmetyksen asia oli se että korjaus osineen maksoi philipsille n. 350 euroa, kun uuden samanlaisen television sai kaupasta tuolloin 170:llä eurolla.

Yhden ko. firman dvd-soittimen olen myös takuuvaihtanut jolloin sain tilalle uuden huomattavasti paremman mallin.

Anonyymi kirjoitti...

Täyttä paskaa on nuo philipsin tuotteet. Pari telkkua on ollut plus vhs-videot ja jokainen hajonnut 2-3 vuoden sisällä. Sen jälkeen siirryin muihin merkkeihin. Sama juttu myös kaverilla.

Anonyymi kirjoitti...

Mikähän mahtaa olla LG:n ja Philipsin yhteys? Kaverini mukaan ovat samaa konsernia, mutta näin ei kuitenkaan taida olla?

Anonyymi kirjoitti...

Paskaa ovat juu.Minulla ja kaverillani vajaa 4v vanhat 32" tuuman Philips tv.Molemmilla hajosi melkein samaan aikaan, kuvaputki rikki.En osta Philipsiä enää ikinä.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, kyllä philips mekiiset tuotteet jäävät minulta vasedes ostamatta. Minun DVD-recorder:iin ei edes saa enää varaosia.
SIIS ! Varooka ostamasta Philöipsin tuotteita.

Anonyymi kirjoitti...

Vuonna 2003 meikäläisen kämppä meinasi tuhoutua tulipalossa, kun silloin 5 vuotta vanha Philipsin 28´´ 100 herzin kuvaputki tv syttyi palamaan aivan yhtäkkiä. Onneksi onnistuin sammuttamaan palon. Se oli ensimmäinen ja viimeinen philipsin laite mikä meille hankitaan.

Anonyymi kirjoitti...

Minulla on ainoastaan positiivisia kokemuksia Philipsin kodinelektroniikasta. Lienen poikkeus joka vahvistaa säännön. Philipsiä on lähes kaikki kodin laitteet. Olleet viimeiset 30 vuotta. Yksikään ei ole "poksunut" ennenaikojaan tai ollenkaan. Luultavasti se on se "paha kello" joka kuuluu kauemmas. Asiakspalvelun toimivuus ei ole sama kuin tuotteen laatu. Fujitsu-Siemensin tietokoneita en sen sijaan ottaisi ilmaiseksikaan.

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka philips ei hajoaisi niin silti niiden ominaisuudet on yleensä sieltä heikommasta päästä. Kukaan joka on vähän perehtynyt alaan ei osta itselleen philipsiä.

Anonyymi kirjoitti...

Meillä ollut Philipsin Kahvinkeitin, Stereot, Kotiteatteri, kaikki hajonneet parin vuoden sisällä käyttöönotosta, joten voin taata, ettei meille IKINÄ koskaan enää hankita MITÄÄN Philipsiä!!

Anonyymi kirjoitti...

HURRAAA!!!!

http://www.tietokone.fi/uutiset/philips_luopuu_tv_valmistuksesta_tappiot_jarkyttavia?utm_source=uutiskirje&utm_medium=uutiskirje&utm_campaign=uutiskirje

Philips luopuu vihdoin television valmistuksesta. Erinomaista, kuka enää haluaisikaan moista paskaa ostaa!

Jyri Snellman kirjoitti...

Isoäitini Philips-TV kesti pitkään ja oli muotoilultaan hyvännäköinenkin, mutta Philipsin ostamisessa on riskinä saada floppituote.

LaserDisc oli menestyneempi kuin vaikkapa JVC:n VHD, mutta kuka muistaa DCC, MSX2, VideoPac G-7000, Video 2000 ja CDI -formaatteja?

Onkohan Bang & Olufsen vielä tuottava firma? Vaikka heidän tuotteitaan onkin New Yorkin MOMA:n kokoelmissa. Nyt kun vielä Nokia on joutunut hölmöilykierteeseen, Swatch taitaa olla tuottavin elektroniikkafirma Euroopassa. Amstrad ja Sinclair ovat kai myös mennyttä. Onko On Off lopettamassa Suomessa?

Syrjiikö Viking Line Ladyline millään tavalla miehiä? Tietääkö joku? Uusin MikroBitti sanoi että Google TV on tulossa ensi vuonna myös Euroopan markkinoille, vieläkö Sony niitä valmistaa?

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän kaikilla valmistajilla on maanantai kappaleita. Eikö silloin olisi kuitenkin tärkeintä että tämän maanantai kappaleen osalta noudatetaan kuluttajansuojalakia?

Anonyymi kirjoitti...

Infocaresta parjattua LG:n takuuta täytyy kyllä oikeasti kehua. Homma oli todella nopeaa, hakivat töllön kotoa ja kolmessa päivässä haun jälkeen oli hyvityspyyntö jo korjauksen kalleuden takia menossa myyjälle. Myyjätaho oli tuossa ketjussa hitain reagoimaan. Hyvin vaikea nyt ostaa tilalle muuta kuin LG:tä, kun tietää miten nopeaksi ja helpoksi homma on tehty niiden päässä ostajalle.

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin tilasin vuonna 2010 uuden Philips TV-n, 2850 Euroa. 3 kuukautta odotin että TV saapuu, turhaan. Maahantuoja antoi aina uuden toimituspäivän seuraavalle viikolle kun uusi erä olevinaan saapuu Suomeen. En tiedä saapuiko koskaan uutta erää tai mikä oli syynä että en koskaan laitetta saanut. Kuitenkin kaikki muut Euroopan maat notkuivat kyseistä mallia varastot täynnä heti toimituksella. Sain kyseisen mallin sitten kuitenkin kun kävin autolla Ruotsissa ja toin sellaisen mukanani.

Anonyymi kirjoitti...

Tähän loppuun kruunaan kaiken sanomalla: "Ymmärrän että pihvinne oli ylikypsä mutta pitikö se silti syödä loppuun ennen kuin päätitte valittaa asiasta?"

Jokainen tehköön päätelmänsä.

Anonyymi kirjoitti...

Juu...mäkin ostin kuvaputkitelevisioiden aikaan ;O) phillipsin telkkarin... vähän yli vuoden jälkeen sytty melkein palamaan... riuhtasin töpselin irti niin ei onneksi ehtinyt syttyä kunnolla... kuvaputki ilmeisesti kyrvähti! Se oli kakkostelkkari, eikä paljonkaan oltu katsottu. Jäi kyllä niin kammo Phillipsin tuotteisiin :( No mutta täältähän se selvisi, että phillipsin telkkarit oli aivan kuraa. Ja onko TODELLAKIN NIIN, että lopettanut valmistamisen? Jos on niin todella hyvä! Juu ja kannettava cd soitin Phillips myös vähän käytettynä mykistyi, Siitäkin takuu vasta loppunu. NIIN NE PHILLIPSIN TUOTTEET ON TEHTY että hajoavat heti takuun loppumisen jälkeen-- älkää ostako.

Anonyymi kirjoitti...

Minullakin on Philips taulutv,josta olen ilmoittanut takuuajan puitteissa maahantuojalle.käskivät hankkia päivityksean jakutsuin 133 e päivittäjän paikalle.
Vikaa ei löytynyt siitä pätkii edelleen,ja maahantuojan vastaus on että pitäisi tietää mihin vikaan he lähettävät asentajan.
Nyt iäkkäät ei asiantuntijat vaatikaa tulevaisuudessa ostotilanteessa mustaa valkoisella että laite vaihdetaan taikorjataan jos se hajoaa takuuaikana.Voi olla merkkikohtainen valinta myös paikallaan.