Tiesitkö että lain mukaan yksityistä pysäköintivalvontamaksua ei tarvitse maksaa!
Lue lisää: Älä maksa yksityistä sakkoa!

sunnuntaina, joulukuuta 25, 2011

Samsung hävisi kuluttajariitalautakunnassa

Blogille toimitetun kuluttajariitalautakunnan päätöksen (15.12.2011) mukaisesti Samsung ja Verkkokauppa.com ovat hävinneet kuluttajariitalautakunnassa riidan liittyen Samsung puhelimen piirikortin liimausten rikkoutumiseen. Kuluttajariitalautakunnan ratkaisusuosituksen mukaisesti Samsungin ja Verkkokauppa.com:n on korvattava kuluttajalle vastaavanlainen puhelin sekä hyvitys puhelimen takuuhuoltoon toimittamisesta aiheutuneista kustannuksista sekä käyttöhyödyn menetystä.

Blogi julkaisi 9.12.2011 artikkelin (Samsung ei ole luottamuksesi arvoinen) Samsungin puhelimien ongelmista sekä Samsungin tavasta maksattaa puhelimien takuukorjaukset kuluttajalla. Samsung on ohjeistanut huoltoliikkeitään tulkitsemaan tietyt puhelimissa esiintyvät viat poikkeuksetta kuluttajan virheeksi. Kun kuluttaja haluaa keskustella vian diagnoosista, huolto ohjeistaa ottamaan yhteyttä Samsungin asiakaspalveluun joka puolestaan kertoo noudattavansa huollon tekemää päätöstä. Asiasta ei voi edes keskustella.

Nyt 15.12.2011 annetun Kuluttajariitalautakunnan päätöksen noudattamisesta on ilmoitettava lautakunnalle viimeistään kolmen viikon sisällä. Eli lautakunta haluaa tiedon siitä onko päätöstä noudatettu vai ei. Noudattamatta jättäminen johtaa yritysten kirjaamisen mustalle listalle ja kuluttajalla on tämän jälkeen erinomaiset mahdollisuudet hakea sitova päätös oikeusteitse.

Blogi seuraa mielenkiinnolla tilannetta kuinka Samsung ja Verkkokauppa.com reagoivat kuluttajariitalautakunnan päätökseen. Palaamme asiaan tammi-helmikuun 2012 aikana.

Lue:
Samsung ei ole luottamuksesi arvoinen

Lue myös:
Ilmaista konsultointia Verkkokauppa.com:lle
Verkkokauppa.com todennäköisesti aina kalliimpi
Kuluttajan oikeudet

tiistaina, joulukuuta 20, 2011

Nordean suuri VISA-puhallus, osa III

Nordea on jälleen muuttanut luottokorttien käytön ehtoja ja vastuiden määrittelyä nettiostoksissa.

Nordea on sulkenut kaikki asiakkaidensa VISA ja Mastercard kortit nettikäytöltä. Nordean asiakas voi aktivoida nettikäytön verkkopankissaan, mutta joutuu hyväksymään uudet, nimenomaiset ehdot kortin käytölle. Uudet ehdot on määritelty hyvin tulkinnanvaraisesti liittyen siihen kenellä on vastuu kortin väärinkäytöksestä ja kauppiaan sopimusrikkomuksesta.

Todentamispalveluun liittynyt kortinhaltija voi käyttää verkkomaksamispalvelua Internetin välityksellä tehtävien ostojen maksamiseen. Visa- ja Visa Electron -korttien haltijat voivat asioida Verified by Visa -palveluun liittyneissä verkkokaupoissa ja MasterCard-kortinhaltijat MasterCard SecureCode -palveluun liittyneissä verkkokaupoissa. Kauppiaiden kuuluminen palveluun on todettavissa kauppiaiden Internet-sivuilla olevien Verified by Visa - tai MasterCard SecureCode -kuvakkeiden perusteella. Ostotapahtumat veloitetaan kortinhaltijan luottokorttilaskulla korttien käyttöehtojen mukaisesti ja Visa Electronin osalta suoraan tililtä, johon kortti on liitetty.

Ehdoista voi tulkita, että VISA ja Mastercard kortin käyttö muissa kuin Verified by VISA- tai Mastercard SecureCode -palvelun hyväksyvissä verkkokaupoissa on kielletty. Tällä hetkellä suurin osa kaupoista ei ole palvelun piirissä, kuten nuorten Nordea asiakkaiden suosima Playstation Network.

Asiaa kysyttiin Nordean asiakaspalvelusta. Vastaus oli, että asiakas on vastuussa kortistaan ja asiakas vastaa väärinkäytöksistä sekä kauppiaan sopimusrikkomuksista jos korttia on käytetty muissa kuin Verified by VISA- tai Mastercard SecureCode -palvelun hyväksymissä verkkokaupoissa.

Nordea on samankaltaista luottokorttien käyttöön ja korvausvastuuseen liittyvää tulkintaa yrittänyt aikaisemminkin. Tämä ei siis ole uutta. Suomessa kuluttajansuojalaki määrittelee kuluttajaluottojen soveltamisalan. VISA- ja Mastercard -kortit ovat hyödykesidonnaisia luottokortteja jolloin kuluttajasuojalain 7 luvun 13 § mukaisesti luottokortin myöntäjä on vastuussa myyjän tekemästä sopimusrikkomuksesta. Asiasta on myös korkeimman oikeus päätös.

Nordean rimpuilu ja vastuiden sysääminen kuluttajalle on ennenäkemätöntä. Kunnioitus lakia ja korkeimman oikeuden päätöksiä vastaan on olematonta. Kuluttajavirasto voisi tutustua tarkemmin Nordean uuteen luottokorttien nettikäyttöohjeisiin ja vaatia Nordeaa noudattamaan suomalaista lainsäädäntöä ja korkeimman oikeuden ennakkopäätöksiä.

Lue:
Nordean suuri VISA-puhallus
Nordean suuri VISA-puhallus, osa II
Nordean ilmainen korttivakuutus
Luotonantaja vastaa epäonnistuneista ostoksista

perjantaina, joulukuuta 09, 2011

Samsung ei ole sinun luottamuksesi arvoinen

Samsung myöntää monille tuotteilleen kuten puhelimille kahden vuoden vapaaehtoisen takuun. Samsungin osalta kahden vuoden takuu on tyhjä lupaus - puhdas valhe hyvään laatuun ja lupauksiin uskoville kuluttajille.

Seuraavat esitetyt tiedot ja väitteet perustuvat blogille useasta eri tahosta toimitettuun aineistoon, joka sisältää sähköpostikirjeenvaihtoa, tallennettuja puhelinkeskusteluja sekä muita tapauksiin liittyviä asiakirjoja.

Samsungin puhelimissa on paljon teknisiä ongelmia ja heikkouksia jonka takia puhelimet eivät aina kestä edes takuuajan loppuun. Kun Samsung puhelin hajoaa kesken takuun, huoltoliikettä on ohjeistettu tietyissä vikatapauksissa määrittelemään vian syyksi kuluttajan huolimaton laitteen käyttö, vaikka Samsungilla on tiedossa vian johtuvan todennäköisemmin valmistusvirheestä. Kun kuluttaja on eri mieltä viasta ja ottaa yhteyttä Samsungin asiakaspalveluun on asiakaspalvelu puolestaan ohjeistettu noudattamaan huollon heille antamaa diagnoosia virheen laadusta. Näyttää vahvasti siltä, että Samsung on huonolaatuisten puhelimien lisäksi keksinyt ikikierteen, johon asiakas ohjataan väsytettäväksi vailla aikomustakaan palvella tai noudattaa sopimuksellisia ja lainsäädännöllisiä velvoitteita.

Samsungin takuu on tyhjä lupaus jota ei ole tarkoitus edes noudattaa

Takuu on Samsungin antama ylimääräinen ja vapaaehtoinen lisäturva tehdylle kaupalle. Virhevastuu säilyy Samsungilla takuusta huolimatta ja on säädetty kuluttajansuojalaissa. Vastuu virheellisestä tuotteesta ei katkea takuuseen eikä virhevastuulle ole määrätty takarajaa. Samsung on vastuussa tuotteen virheestä myös takuuajan jälkeen. Takuuaikana näyttövastuu virheestä on Samsungilla.

Useammassa Samsungiin puhelimeen liittyvässä vikatapauksessa on käynyt ilmi, että esimerkiksi puhelimen piirikorttien liimaukset eivät yksinkertaisesti kestä liiallisen kovetin aineen käytön takia. Samsung on täysin tietoinen puhelimiensa ongelmista ja onkin ohjeistanut valtuuttamiansa huoltoja, kuten esimerkiksi SCF Huoltoa, toteamaan vian automaattisesti asiakkaan syyksi. Kun puhelimesta ei löydy ulkoisten kolhujen tai iskujen merkkejä joihin voisi vedota, kuluttajan väitetään jopa taivutelleen tai vääntäneen puhelinta.

Kun Samsungin ja valtuutetun huollon yhdessä sopima diagnoosi on saatu aikaan, kuluttajaa ohjeistetaan ottamaan yhteyttä Samsungin asiakaspalveluun (030 622 7515). Samsungin asiakaspalvelu puolestaan on ohjeistettu toteamaan poikkeuksetta noudattavansa huollon määrittelemää vikadiagnoosia. Pyynnöt yhdistää puhelu asiasta vastaavalle henkilölle tai asiakaspalvelusta vastaavalle esimiehelle ovat kielletty. Eräässä tapauksessa kun kuluttaja vaatimalla vaati saada edes jonkintasoista näkyvää palvelua asialleen, Samsungin asiakaspalveluhenkilö totesi kyllästyneenä olevansa täällä vain töissä.

Tässä vaiheessa moni kuluttaja luovuttaa.

Ne hyvin harvat kuluttajat jotka vievät asian kuluttajariitalautakunnan käsiteltäväksi kohtaavat uuden ongelman. Samsung viivyttelee vastineiden kanssa kuukausia ja antaa vastineensa lautakunnalle riita-asioissa monesti vasta monien eri kehotusten jälkeen. Siinä vaiheessa kun kuluttajariitalautakunnan asiantuntija ilmoittaa Samsungille löytäneensä Samsungin vastuulla olevan vian, Samsung haluaa sopia riidan kuluttajan kanssa ennen kuin tapaus päätyy kuluttajariitalautakunnan istunnon ratkaistavaksi. Toimenpiteen tarkoituksena on estää julkinen merkintä kuluttajariitalautakunnan päätösrekisteriin jossa Samsungin puhelimien viat kävisivät ilmi.

Kilpailu puhelinmarkkinoilla eri valmistajien välillä on äärimmäisen kovaa. Voisi kuvitella että Samsung jouduttuaan myöntämään tuotevirheen, korvaisi puhelimen, aiheutuneet kulut ja hyvittäisi asiakkaalle tapahtuneen haitan. Näin ei kuitenkaan käy. Ainoa selitys tähän on, että Samsungin puhelimissa on normaalia suurempi vikaantumistiheys jonka takia kaikista korjauskuluista yritetään päästä eroon.

Samsungin tapa sopia riita on pistää kuluttaja maksamaan

Monissa maissa kuten Saksassa, Ranskassa ja USA:ssa valmistajat ovat ymmärtäneet hyvän asiakaspalvelun kokonaismerkityksen. Näissä maissa myös kuluttajat osaavat oikeasti äänestää jaloillaan. Kun kuluttajalle hyvitetään viallinen tuote, se hyvitetään rehellisesti pyrkimällä tekemään kuluttaja tyytyväiseksi ja muistamaan myös epäonnistunut ostos positiivisena kokemuksena. Kuluttajalle hyvitetään edellä kuvatun kaltaisissa tapauksissa automaattisesti vikaantunut laite, aiheutuneet kulut sekä ylimääräistä hyvitystä korvaukseksi viallisen tuotteen aiheuttamasta mielipahasta. Monissa muissa maissa kuin Suomessa toimiessaan yrityksillä on kokonaiskuva koko tuotteen elinkaaren kattavasta positiivisesta kuluttajakokemuksesta. Suomessa, suomalaisen johdon alaisuudessa tuosta kaupankäynnin perustietämyksestä ei ole tietoakaan. Ketään ei kiinnosta, kukaan ei välitä. Ei ainakaan Suomen Samsung Electronics Nordic AB:n Suomen sivuliikkeessä.

Samsungille ei näytä olevan merkitystä että puhelimessa oli vikaantuessa valmistajan myöntämä vapaaehtoinen takuu voimassa. Silläkään ei ole merkitystä että huoltoon toimittamisesta on syntynyt takuuaikana kuluja jotka lakisääteisestikin tulee korvata. Eikä silläkään ole Samsungille merkitystä että puhelimen ostanut henkilö on joutunut olemana ilman puhelintaan ja sijoittamalleen pääomalleen saatua käyttöhyötyä pahimmassa tapauksessa useamman vuoden. Samsung tarjoaa hyvitykseksi nimellisesti samanarvoista puhelinta, jonka tuotantokustannukset ovat murto-osa alkuperäisesti rikkoutuneen puhelimen huoltokustannuksista.

Ei ole ihme että Samsungin kannattaa kieltäytyä korjaamasta puhelimia takuuseen. Harva kuluttaja jaksaa valittaa ja ne jotka jaksavat saavat vajaan kahden vuoden odottamisen jälkeen esimerkiksi 200 euron arvoisen puhelimen tilalle korvaukseksi nimellisesti samanarvoisen, tuotantokustannuksiltaan 60 euroa maksavan puhelimen. Tällä järjestelyllä Samsung välttää takuuhuollosta syntyvän alkuperäisen puhelimen korvaushintaan verrattuna moninkertaisen korjauskustannuksen.

Yhtään ei tarvitse ihmetellä miksi Samsung mielummin kiistää, väistelee, viivyttelee ja riitelee kuin korvaisi reilusti sen haitan minkä kuluttajalle on aiheuttanut. Ainoa selitys tälle uppiniskaisuudelle, ja perusmarkkinointitaitojen vastaiselle toiminnalle sekä Samsungin sivuliikkeen johdon suoranaiselle epäpätevyydelle on todellisuus Samsung puhelimien massiivisista vioista joiden korjaaminen kuluttajansuojalain mukaisesti tulisi hyvin kalliiksi.

Parempi on pistää kuluttaja maksamaan.

OHJEITA

Ota yhteyttä suoraan Samsungin vastuuhenkilöihin EI Samsungin asiakaspalveluun

Takuukiistoissa ÄLÄ OTA yhteyttä suoraan asiakaspalveluun (030 622 7515).

Ota yhteyttä suoraan Samsung Electronics Nordic AB (Suomen sivuliike) tuotealueesta vastaavaan tuote- tai palvelupäällikköön. Samsungin vaihteen numero on piilotettu kohtuullisen tehokkaasti, mutta pienellä tutkimustyöllä sekin löytyy.

Samsungin vaihteen numero: 09 85635050

Pyydä vaihdetta yhdistämään tuotealueesta vastaavalle Service Account- tai Service managerille. Vaihtoehtoisesti voit pyytää nimen ja varmistaa että sähköpostiosoite henkilölle on muotoa etunimi.sukinimi@samsung.fi. Suora puhelinsoitto on huomattavasti tehokkaampi. Mitä useampi ohittaa toimimattoman asiakaspalvelun sitä todennäköisemmin Samsung haluaa jossain vaiheessa muuttaa toimintatapaansa asiakaslähtöisemmäksi.

Mitä korvauksia voin pyytää silloin kuin Samsung on kieltäytynyt noudattamasta takuuta?

1. Puhelimen korjaus toimintakuntoiseksi tai vastaava toimiva mieluimmin uusi puhelin

2. Puhelimen huoltoon toimittamisesta aiheutuneet kulut. Kuluttajansuojalain mukaan virhevastuun ja erityisesti vapaaehtoisen takuun aikana tuotteen korjaus ei saa aiheuttaa kuluja asiakkaalle.

3. Kuluttajalla on oikeus luottaa Samsungin antamaan vapaaehtoisen takuun pitävyyteen. Se että Samsung yksipuolisesti irtisanoutuu takuusopimuksesta aiheuttaa kuluttajalle käyttöhyödyn menetystä joka voidaan suhteuttaa puhelimeen sijoitetun pääoman arvon menettämiselle siltä ajalta jolloin puhelin olisi ollut käytettävissä jos puhelin olisi korjattu takuuehtojen mukaisesti. Tällainen korvaus voi helposti olla 1-2 euroa / pv jolta puhelin ei ole takuusopimuksen mukaisesti ollut käytössä. Vuoden odotusajalta summa on keskimäärin 540 euroa.

On myös aika katsoa peiliin - miksi suomalaiset kuluttajat ovat tyhmiä?

Yhä useamman kuluttajan on nyt otettava härkää sarvista ja viimein näytettävä Samsungin kaltaisille Suomessa toimiville ammattitaidottomasti ja ylimielisesti johdetuille yrityksille kuluttajan valta päättää kenen tuotteita haluaa ostaa.

Edellä mainittu toiminta tulee jatkumaan koska suomalaiset kuluttajat ovat yksinkertaisia, halpojen alennusten perässä juoksevia aivottomia ostokoneita. Kaikista varoituksista ja esimerkeistä huolimatta he ostavat tuotteita Samsungin ja Philipsin kaltaisilta valmistajilta ja Verkkokauppa.com tapaisilta liikkeiltä. Yrityksiltä jotka eivät ole kuluttajien luottamuksen arvoisia. Ostotapahtumassa ei oleellisinta ole itse tuote, vaan myös ostotapahtuman jälkeinen rehellinen ja toimiva suomalaista lainsäädäntöä noudattava asiakaspalvelu.

Joulun kolkutellessa ovelle kannattaa ajatella myös lahjan saajaa. Joululahjaksi ei Samsungin puhelinta kannata ostaa! Ellei sitten inhoa lahjansaajaa sen verran, että haluaa järjestää hänet Samsungin takuusopan ikikierteiseen pyöritykseen.

Lue myös
Kuluttajan oikeudet
Ilmaista konsultointia Verkkokauppa.com:lle
Verkkokauppa.com - todennäköisesti aina kalliimpi
CASE Philips - loppuyhteenveto
CASE Philips - vaatimuskirje

Lue myös:
Kadonnut mustaan aukkoon
Luotonantaja vastaa epäonnistuneista ostoksista
DVD-levyjen kopiosuojaus rikkoo kuluttajansuojalakia
Läskit lennossa
Miksi Suomessa saa myydä valmiiksi viallisia laitteita uusina?
Vapaaehtoinen palautusoikeus
Parkkiyhtiö on jälleen hävinnyt pysäköintiriidan

tiistaina, marraskuuta 29, 2011

Irtisanoudu sotilasvalasta

"Minä lupaan ja vakuutan, kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä, kunniani ja omantuntoni kautta, olevani Suomen valtakunnan luotettava ja uskollinen kansalainen. Tahdon palvella maatani rehellisesti sekä parhaan kykyni mukaan etsiä ja edistää sen hyötyä ja parasta. Minä tahdon kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta, sen laillista valtiojärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa. Jos havaitsen tai saan tietää jotakin olevan tekeillä laillisen esivallan kukistamiseksi tai maan valtiojärjestyksen kumoamiseksi, tahdon sen viipymättä viranomaisille ilmoittaa. Joukkoa, johon kuulun sekä paikkaani siinä, en jätä missään tilanteessa, vaan niin kauan kuin minussa voimia on, suoritan saamani tehtävän loppuun. Lupaan käyttäytyä kunnollisesti ja ryhdikkäästi, totella esimiehiäni, noudattaa lakeja ja asetuksia sekä säilyttää hyvin minulle uskotut palvelussalaisuudet. Tahdon myös asetovereitani kohtaan olla suora ja auttavainen. Milloinkaan en sukulaisuuden, ystävyyden, kateuden, vihan tai pelon vuoksi enkä myöskään lahjojen tai muun syyn tähden toimi vastoin palvelusvelvollisuuttani. Jos minut asetetaan esimiesasemaan, tahdon olla alaisiani kohtaan oikeudenmukainen, pitää huolta heidän hyvinvoinnistaan, hankkia tietoja heidän toiveistaan, olla heidän neuvonantajanaan ja ohjaajanaan sekä omasta puolestani pyrkiä olemaan heille hyvänä ja kannustavana esimerkkinä. Kaiken tämän minä tahdon kunniani ja omantuntoni mukaan täyttää."

Sotilasvalan tarkoituksena on antaa määrämuotoinen juhlallinen vakuutus, jossa yksilö sitoutuu tiettyihin velvollisuuksiin. Suomessa varusmiehet sitoutuvat palvelemaan isänmaata lain ja hyvien tapojen vaatimusten mukaisesti ja samalla tietysti sitoutuvat isänmaan puolustamiseen vaaran uhatessa. Vakinaisessa palveluksessa olevan asevelvollisen on vannottava joko sotilasvala tai annettava sotilasvakuutus.

Valapatoksi nimitetään valansa rikkojaa. Useimmissa kulttuureissa vannotun valan rikkominen on yksi pahimmista rikoksista, tai ainakin halveksittavammista teoista joihin ihminen voi syyllistyä. Vala käsitetään yksilöä ohjaavaksi korkeammaksi arvoksi, mikä tarkoittaa vaatimusta jopa hylätä omat periaatteet ja arvot jos ne olisivat ristiriidassa vannotun valan kanssa.

Sotilasvalassa olet sitoutunut toimimaan Suomen hyväksi ja puolustamaan Suomea. Jos sotilasvalan vannomisesta on jo pitkä aika, sotilasvalan moraalinen merkitys on vannomishetkeen nähden vähentynyt oleellisesti, ellei jopa kadonnut kokonaan. Esimerkiksi 80-luvulla vannottu sotilasvala ja lupaus Suomen puolustamisesta on perustunut yksilöiden käsitykseen sen hetkisestä Suomesta, suomalaisuuden arvoista ja yleisestä moraalisesta statuksesta. Sittemmin Suomi on viety väkisin osaksi kansainvälisiä liittoja, Euroopan unionia, Suomalaisten poliitikkojen ja maan johdon arvot ovat muuttuneet suomalaisuutta väheksyväksi. Monikulttuurisuus ja ylisuvaitsevaisuus ovat ottaneet voimakkaan jalansian. Maahanmuuttajien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti samalla kun yhteiskunta on muuttunut yhä turvattomammaksi ja välinpitämättömämmäksi. Ihmisoikeusloukkausten määrä Suomessa on huikea verrattuna muihin pohjoismaihin. Moraalinen rappio, oman edun tavoittelu ja viranomaisrikollisuus ovat lisääntyneet. Nykyinen arvomaailma ja yhteiskunta kokonaisuudessaan on täysin erilainen kun se jonka puolustamiseen sotilasvalassa on sitouduttu.

Jokaisen sotilasvalan vannoneen suomalaisen olisikin syytä miettiä arvomaailmaansa ja suomen nykyistä tilannetta toisiinsa. Onko Suomi valtiona ja yhteiskuntana enää sellainen jonka puolustamiseen voidaan kohtuudella katsoa sitoutuneen kauan sitten annetun valan tai vakuutuksen perusteella? Suomen valtio, jonka puolustamiseksi vala tai vakuutus on alun perin annettu, ei millään muotoa täytä enää niitä kriteereitä joihin valan vannoessa on voinut katsoa sitoutuneen.

Irtisanoudun sotilasvalastani. Hyvää tulevaa itsenäisyyspäivää.

Lue myös:
Ahvenanmaa - suomalaisuuden tuska
Ruotsin kielen asema on purettava

perjantaina, marraskuuta 18, 2011

Oikeusturvavakuutus ei korvaa

Oikeusturvavakuutuksista on tullut lukemattomia kysymyksiä. Yksittäisiin kysymyksiin vastaaminen edellyttäisi kuitenkin hyvinkin tarkkaa perehtymistä vakuutusehtoihin ja itse korvauksen kohteena olevaan vakuutustapahtumaan. Asianajotoimistot avustavat kuluttajaa ensimmäisten askeleiden ottamisessa ja selvittävät myös monesti suoraan vakuutusyhtiöstä asiakkaan oikeusturvavakuutuksen soveltuvuudesta käsillä olevaan oikeusprosessiin. Ottakaa rohkeasti yhteyttä asianajajiin tai lakimiehiin. Suomi ei ole länsimainen oikeusvaltio, joten itsensä puolustamiseen tai oman asiansa ajamiseen kannattaa käyttää ammattilaisen apua.

Oikeusturvavakuutus on yleensä yksityishenkilöillä osa kotivakuutusta. Jokaisella vakuutusyhtiöllä on omat vakuutusehtonsa jotka asettavat yllättävän määrän rajoituksia korvattaville tapahtumille. Monille vakuutuksenottajille on suuri yllätys että oikeusturvavakuutuksesta ei korvatakkaan hänen oikeudenkäyntiinsä liittyviä kuluja. Vakuutusehtojen rajoituslista on pitkä ja se on useimmilla vakuutusyhtiöllä identtinen.

Oikeusturvavakuutuksesta ei korvata vakuutetulle aiheutuvia kuluja asiassa …

… joka liittyy työhön
… joka liittyy ammatinharjoittamiseen
… joka liittyy sijoitustoimintaan
… joka liittyy takaukseen, panttaukseen …
… joka liittyy muuhun kiinteistöön kuin vakuutetun vakinaiseen asuntoon
… jolla on vakuutetulle vähäinen merkitys
… joka koskee lähestymiskieltoa
… joka liittyy lasten huoltoon, elatukseen, tapaamisoikeuteen
… jossa on kysymys edunvalvojan määräämisestä
… joka koskee konkurssia
… joka koskee ulosottoa
… joka koskee yksityishenkilön velkajärjestelyä
… joka käsitellään ryhmäkanteena
… joka käsitellään läänin-hallituksessa tai aluehallintovirastossa
… joka käsitellään hallinto-oikeudessa tai korkeimmassa hallinto-oikeudessa
… joka käsitellään vakuutusoikeudessa
… joka käsitellään Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa
jossa on kyse virallisen syyttäjän vakuutettua vastaan ajamasta syytteestä
… jne.

Lista on loputon.

Suurin virhekäsitys oikeusturvavakuutuksissa liittyy yllämainitun listan viimeiseen kohtaan. Jos sinua epäillään rikoksesta ja syyttäjä ajaa syytettä tuomioistuimessa, mitään asianajokuluja ei korvata oikeusturvavakuutuksen perusteella.

Monilla on se käsitys että jos jää kiinni rikoksesta, kuten kunnianloukkauksesta tai kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, oikeusturvavakuutuksen avulla voi palkata itselleen asianajajan. Näin ei kuitenkaan ole. Vakuutusyhtiö Fennian asiakaspalvelun antama vastaus kysyttäessä, korvaako oikeusturvavakuutus oikeudenkäynti- ja asianajokuluja jos on rikoksesta epäiltynä oikeudessa, oli tylyydessään suorastaan nerokas:

"Ei kai vakuutusyhtiön tehtävä ole korvata rikollisten oikeudenkäyntikuluja."

Eipä tietysti. Ehkä Fenniassa pitäisi kuitenkin muistaa, että jopa Suomen kaltaisessa jatkuviin ihmisoikeusloukkauksiin syyllistyvässä maassa yleiseen oikeuskäsitykseen kuuluu, että epäilty on syytön kunnes todistettu syylliseksi ja lainvoimainen tuomio annettu.

Lue myös:
Lama kiristää vakuutusyhtiöiden otteita
Korvattavuus perustuu vakuutusehtoihin
Harhaluulot liikennevakuutuksesta
Vakuutuskorvausten käsittelyaika on 1kk
Asiantuntijalääkäreiden nimet ovat julkisia
Vihapuhetta

tiistaina, marraskuuta 08, 2011

Q&A - Huumausainetestit työpaikoilla

Mä oon ihan tavallinen konttorirotta, eli pyörittelen toimihenkilönä papereita keskisuuressa Helsinkiläisessä yrityksessä … Yrityksen johto on nyt päättänyt että kaikki osallistuvat huumetesteihin. Kieltäytymisen mahdollisuudesta ei edes puhuttu. Kun sitä kysyttiin, sanottiin vain että totta kai voi kieltäytyä, mutta se viittaa silloin huumeiden käyttöön ja voi johtaa irtisanomiseen. Miten on, onko noihin pakko mennä?

Se mitä työntekijä tekee vapaa-ajallaan ei kuulu työnantajalle.

Vuonna 2004 on astunut voimaan laki yksityisyyden suojasta työelämässä (13.8.2004/759). Lain 3 LUKU määrittelee huumausainetestiä koskevan todistuksen toimittamisesta ennen työsuhteen alkua ja työsuhteen aikana.

Kummassakin tapauksessa laki määrittelee milloin huumausainetestiä voidaan vaatia. On kuitenkin itsestään selvää että kieltäytyminen huumetestistä laillisinkin perustein ennen työsuhteen solmimista johtaa varmuudella työpaikan menettämiseen. Työnantaja palkkaa mieluummin henkilön joka suostuu huumausainetesteihin. Tältä osin laki on täysin epäonnistunut.

Työsuhteen aikana huumausainetestiä voi vaatia vain jos työnantajalla on perusteltua aihetta epäillä että …

työntekijä on huumausaineiden vaikutuksen alaisena työssä tai työntekijällä on työhön vaikuttava riippuvuus huumeista

tämän lisäksi edellytetään että …

työntekijä toimii sellaisessa työssä, joka vaatii erityistä tarkkuutta, luotettavuutta, itsenäistä harkintakykyä tai hyvää reagointikykyä
ja

huumeista riippuvainen voi vaarantaa oman tai toisen hengen, työturvallisuuden, vaarantaa maanpuolustusta tai valtion turvallisuutta, vaarantaa liikenneturvallisuutta, lisätä merkittävien ympäristövahinkojen riskiä, vaarantaa oleellisesti työtehtävissä saatujen luottamuksellisten tietojen suojaa, aiheuttaa merkittävää taloudellista vahinkoa, vaarantaa ammattisalaisuuksia tai aiheuttaa haittaa salassapitosäännösten suojaamille yleisille eduille
Jos ei ole mitään salattavaa ei myöskään ole estettä osallistua testiin? Tämä on yleisin perustelu huumetestivaatimuksille. Kyse on työntekijän yksityisyydensuojasta ja periaatteesta jonka mukaan työntekijän vapaa-ajan tekemiset eivät kuulu työnantajalle, eikä työnantajalla ole oikeutta valvoa vapaa-ajan aktiviteettejä, käytti työntekijä huumeita tai ei. Jos henkilö ei työtehtäviensä puolesta kuulu lain tarkoittamaan testattavien ryhmään, työntekijän huumeiden käyttö vapaa-ajalla on täysin hänen yksityinen asiansa.

Huumausainetestien luotettavuudessa ja tarkoituksenmukaisuudessa on myös paljon ongelmia.

  1. Testit eivät ole 100% luotettavia. Väärä positiivinen tulos voi johtaa leimaantumiseen tai jopa työsuhteen irtisanomiseen.
  2. Henkilöllä käytössä olevat lääkkeet voivat antaa väärän positiivisen tuloksen eikä testistä ole mahdollisuutta erottaa lääkkeiden hoidollista- tai päihdekäyttöä.
  3. Huumetestistä ei voi myöskään analysoida vaikuttavan aineen määrää elimistössä, nautinta kertoja tai tarkkaa nauttimishetkeä.
  4. Vahvat huumausaineet kuten amfetamiinin käyttö, LSD ja hallusinogeenisten huumeiden käyttö jäävät helposti huomaamatta, kokaiini ja heroiini näkyvät testeissä vain pari päivää, kun taas rahoittavat lääkkeet tai viikonloppuna mahdollisesti käytetty kannabis näkyvät jopa useita viikkoja.
  5. Positiivinen tulos ei kerro sitä esiintyykö henkilö töissä päihtyneenä vai ainoastaan vapaa-ajalla.
  6. Testeillä ei pääsääntöisesti löydetä jatkuvasti vaarallisten huumausaineiden tarpeessa olevia käyttäjiä vaan paljon todennäköisemmin mietojen huumeiden, kuten kannabiksen satunnaiskäyttäjiä.

Pelkkä konttorityö ei ole peruste huumausainetesteihin. Työnantajan järjestämä painostus huumausaineteisteihin osallistumisesta on lain vastaista ja vahvasti työntekijän yksityisyyttä loukkaavaa toimintaa. Antamiesi tietojen perusteella sinun ei siis tarvitse osallistua työnantajan järjestämään huumausainetestiin. On kuitenkin hyvä muistaa yksi suomalaisen työelämän ihmisoikeuksia loukkaava periaate – vapaa irtisanomisoikeus. Irtisanominen, oli se sitten tehty laillisesti tai laittomasti, on aina lopullinen. Suomessa ei ole velvoitetta ottaa laittomasti irtisanottua työntekijää takaisin töihin.

Lue:
Q&A - Työttömällä on oikeus matkustaa
Q&A - Sairastuminen kesälomalla
Q&A - Kesäloma
Q&A - Työsuhde ja kilpailukielto
Q&A - Isännänvastuu

tiistaina, lokakuuta 25, 2011

Q&A - Miten reklamoin yksityisestä pysäköinninvalvontamaksusta?

Blogille on toimitettu 24PPartner -nimisen valvontayhtiön reklamaation johdosta antama vastaus, joka osoittaa selvästi, miten vähissä ovat sakkofirmojen eväät asiakkaan kieltäytyessä maksusta.

"ASIA: Vastaus valvontamaksuhuomautukseenne, asianumero: XXXXXXXXX

Pysäköintialue: 01

Mikäli kiistätte kuljettaneenne ajoneuvoa kyseessä olevana ajankohtana, pyydämme teitä ystävällisesti lähettämään meille siitä kirjallisen ilmoituksen. Liitämme ilmoituksenne valvontakuvien oheen poliisiviranomaiselle tarvittaessa tehtävään tutkintapyyntöön tieliikennelain rikkomisesta. Muussa tapauksessa katsomme ajoneuvon rekisteritietoihin merkityn haltijan ajoneuvon pääasialliseksi käyttäjäksi ja täten hänen toimineen ajoneuvon kuljettajana.

Sen selvittäminen, onko tieliikennelain määräyksiä rikottu, kuuluu lain mukaan poliisille. Jätämme tarvittaessa tutkintapyynnön poliisille huomautusajan umpeuduttua, mikäli kuljettajaa ei pystytä muutoin toteamaan.

Kyseessä ollessa yrityksen ajoneuvo TraFi ilmoituksenne (säädös 1.1.2011) mukaisesti ajoneuvon käyttövastaavalla tulee olla tieto ajoneuvon käyttäjästä. Pyydämme teitä ystävällisesti ilmoittamaan meille ajoneuvon kuljettajan huomautusajan puitteissa, niin valvontamaksun perintä voidaan ohjata oikealle henkilölle.

Ystävällisin terveisin,
Asiakaspalvelu
24PPartner"

Tällainen reklamaatiovastaus uhkailuineen poliisiviranomaiselle tehtävästä tutkintapyynnöstä konkretisoi erinomaisesti, millaisessa kriisissä ja ahdingossa koko yksityinen pysäköinninvalvonta-ala on. Valvontayhtiö on väitteineen ja uhkailuineen täysin kaseikossa. On selvää, että tuon reklamaatiovastauksen laatimiseen ei ole käytetty lakimiestä.

Ensinnäkin, mitään erillistä kirjallista ilmoitusta kiistämisestä ei tietenkään voida vaatia. Se, jolle valvontamaksu on osoitettu, voi vain lyhyesti kiistää toimineensa kuljettajana, jonka jälkeen hänen velvollisuutensa valvontayhtiöön nähden lakkaavat. Yksinkertaisimmillaan tämä ilmoitus voi olla vaikka tällainen:

Kiistän vaatimanne maksun perusteen. En ole kuljettanut ehtojen vastaisesti pysäköidyksi väitettyä ajoneuvoa maksuvaatimuksessa tarkoitettuna ajankohtana. Pyydän ottamaan asiassa yhteyttä siihen tahoon, jonka kanssa olette väitetyn sopimuksen tehnyt.

Tämä kiistäminen voidaan tehdä kulloinkin tarkoituksenmukaisimmalla tavalla joko kirjallisesti, suullisesti tai sähköisesti riippuen siitä, minkälaisia yhteystietoja maksua vaativaan valvontayritykseen on käytettävissä. Jos asia myöhemmin etenisi tuomioistuimeen, ei valvontayhtiö voi tehokkaasti vedota siihen, että maksusta ei olisi reklamoitu vain sillä perusteella, että reklamaatiota ei ole tehty sen itsensä edellyttämällä tavalla. Mikä tahansa tarkoituksenmukainen tapa reklamoida, jonka riidan osapuoli voi suhteellisen luotettavasti näyttää toteen, riittää. Suullisestikin tehty reklamaatio, jos se esimerkiksi johtaa yllä olevan kaltaiseen reklamaation toteennäyttävään vastineeseen, on täysin riittävä.

Reklamaatio tehdään vain yhden kerran. Yllä oleva reklamaatioon tullut vastaus osoittaa reklamaation tekijän vedonneen jo siihen, että hän ei ole kuljettanut itse ajoneuvoa. Mitään uutta ”kirjallista ilmoitusta” tästä ei ole tarpeen tehdä.

Tarkkaan ottaen täysin aiheettomiin maksuvaatimuksiin ei tietenkään tarvitsisi reagoida millään tavalla. Vasta oikeudenkäynnissä esitetty kiistäminen voi kuitenkin johtaa oikeudenkäyntikuluvastuuseen myös voitettaessa juttu, jos kiistämisellä aikaisemmin olisi voitu välttää tarpeeton oikeudenkäynti. Tämän vuoksi, sekä ihan yleisestä kohteliaisuudesta, aiheettomista laskuista on pääsääntöisesti syytä reklamoida kerran. Enempään väittelyyn maksua vaativan tahon kanssa ei ole mitään syytä ryhtyä eikä uusiin yhteydenottoihin pidä vastata. Yksi reklamaatio riittää!

Yksityiset parkkiyhtiöt valvovat maanomistajan pysäköinnille asettamien ehtojen noudattamista. Ne eivät valvo, eivätkä voikaan valvoa, tieliikennelain noudattamista. Uhkailu tutkintapyynnön tekemisestä on sitä samaa painostusta, kuin valvontayhtiöiden laajalti harjoittama perinnällä, perintäkuluilla, luottotietojen menettämisellä sekä oikeudenkäynnillä ja suurilla oikeudenkäyntikuluilla uhkailukin. Tarkoituksena on saada sakotettu pelkäämään maksamatta jättämisen seuraamuksia ja näin maksamaan vaadittu maksu.

Parkkiyhtiöt eivät varmasti tee mitään tutkintapyyntöjä poliisille. Ei niillä ole intressiä ryhtyä sellaiseen, se olisi niille aivan liian työlästä. Tehdessään tutkintapyynnön, valvontayhtiön edustaja tulisi samalla sitoneeksi itsensä toimimaan todistajana rikosasiassa, jossa valvontayhtiö itse ei edes voisi voittaa mitään. Tutkintapyyntöjen tehtailu tuottaisi valvontayritykselle vain suunnattoman määrän lisää työtä ilman, että siitä olisi odotettavissa niille itselleen mitään hyötyä.

Asiassa on sitä paitsi kyse siviilioikeudellisesta riita-asiasta, joka ei poliisille millään tavalla kuulu. Vaikka luvaton yksityiselle alueelle pysäköinti voisikin periaatteessa täyttää lievän hallinnan loukkauksen tunnusmerkistön, tämä pätee vain tilanteissa, joissa pysäköinnistä ei ole sovittu. Jos parkkisakkofirma nyt väittää, että pysäköinnistä on olemassa jonkinlainen sopimus ja yrittää velkoa maksua tämän sopimuksen nojalla, eihän silloin tietenkään kyseessä voi olla luvaton hallinnan loukkaus! Silloin kyseessä on sopimuksen perusteella tapahtunut pysäköinti, jonka seuraamukset määräytyvät tuon sopimuksen nojalla. Poliisi ei tällaista asiaa tutki.

Olisi todella mukava tietää, mitä tieliikennelain määräystä 24PPartners Oy kuvittelee rikotun silloin, kun ajoneuvo on pysäköity sopimuksen perusteella yksityiselle alueelle. Ainoa seuraamus, mikä valvontayhtiön tutkintapyynnöstä edes teoriassa voisi seurata väärin pysäköidyn ajoneuvon omistajalle tai haltijalle, olisi pysäköintivirhemaksu. On kuitenkin hyvin kyseenalaista, miten innostuneita poliisilaitokset olisivat tutkimaan tällaisia tapauksia.

24PPartner Oy:n kannattaisi muistaa, että tekemällä täysin perusteettoman tutkintapyynnön, se saattaa pahimmassa tapauksessa syyllistyä itse perättömään ilmiantoon, joka on säädetty rangaistavaksi.

Sillä, onko väärin pysäköity auto yksityishenkilön vai yrityksen omistuksessa, ei ole yksityisen pysäköinninvalvonnan kannalta mitään merkitystä. Ei yritykselläkään ole mitään velvollisuutta antaa ulkopuolisille mitään tietoja ajoneuvojensa käyttäjistä, vaikka tämä tieto yrityksellä olisikin. Näitä tietoja voi yritykseltä vaatia vain viranomainen, esimerkiksi rikostutkinnan tai verotarkastuksen yhteydessä. Yksityisessä pysäköinninvalvonnassa todistustaakka ehtojen vastaisesta pysäköinnistä ja sen tekijästä on maksua vaativalla yhtiöllä myös siinä tapauksessa, että väitetty pysäköintiehtojen rikkominen on tapahtunut yrityksen omistuksessa olevalla ajoneuvolla.

Summa summarum: Yllä esitetty valvontayhtiön vastaus sille tehtyyn reklamaatioon on pelkkää pysäköinninvalvonta-alan rappiotilasta kertovaa katteetonta uhkailua, johon ei ole tarpeen reagoida millään tavalla. Reklamaatiohan asiassa on jo tehty ja se riittää. Esitetyillä väitteillä ei ole minkään valtakunnan oikeudellista merkitystä. Tällaisten täysin merkityksettömien uhkailukirjeiden lähettely vain osoittaa, miten heikoilla parkkisakkofirmat maksuja vaatiessaan ovat. Tämä sakkofirmojen vaikeus näyttää toteen sopimuskumppaninsa ei kuitenkaan ole voinut tulla niille minkäänlaisena yllätyksenä, vaan kyllä asia on ollut tiedossa ihan alusta asti. Ei kukaan vakavasti otettava yrittäjä ryhdy sellaiseen bisnekseen, jossa sillä ei ole käytännössä mitään keinoja osoittaa sopimuskumppaniaan ja siten vaatia saataviaan. Tästä syystä pysäköinninvalvonta-alalla ei olekaan vakavasti otettavia yrittäjiä, vaan toimintaa pyörittävät mistään mitään ymmärtämättömät amatöörit ja jälki on yllä esitetyn mukaista.

Lue myös:
Parkkiyhtiö on jälleen hävinyt pysäköintiriidan
Yksityisessä pysäköinninvalvonnassa on kansalaistottelemattomuuden aika
Syyllistyvätkö parkkifirmat rikokseen
Parkkisakkofirmojen oikeudenkäynneille uhkailu on pelkkää pluffia
Keskustelu yksityisestä pysäköinninvalvonnasta käy jälleen kuumana

Vanhemmat artikkelit:
Oot sä vittu ajanut tän tähän ruutuun
McDonalds haluaa eroon lapsiperheistä
ParkPatrol tämän viikon vitsi
ParkPatrol hätä kädessä
ParkPatrol Finland - Cloaca maxima
Tapaus Sello

tiistaina, lokakuuta 11, 2011

Yksityinen pysäköinninvalvonta kriisissä

Yksityiset pysäköinninvalvontayritykset ovat hätää kärsimässä. Kun korkein oikeus viime vuonna hyväksyi parkkifirman oikeuden veloittaa valvontamaksu ehtojen vastaisesta pysäköinnistä, näytti jo hetken siltä, että yksityinen pysäköinninvalvonta olisi lyönyt lopullisesti itsensä läpi laillisena liiketoimintana Suomessa. Uusia valvontayrityksiä perustettiin helpon rahan toivossa kymmenittäin. Asialla oli aikaisemmissa liiketoimissaan epäonnistuneita sarjayrittäjiä, entisiä kunnallisia pysäköinnintarkastajia ja jopa tuomittuja rikollisia. Tunnusomaista näille uusille parkkisakkoyrittäjille oli matala koulutustaso ja selkeän puutteellinen osaaminen. Yrityksiä perustettiin vain yhden korkeimman oikeuden erittäin heikosti perustellun ja kiistanalaisen tulkinnan varassa ymmärtämättä lainkaan sitä, että yksityiseen pysäköinninvalvontaan liittyy edelleen huomattavan suuri joukko epäselviä oikeudellisia kysymyksiä, eikä koko toiminnan harjoittamisen säilyminen laillisena ole mitenkään varmaa. Ammattitaitoisten yrittäjien uuden yritystoiminnan käynnistämiseen täysin normaalina osana kuuluva liiketoiminnan juridisten riskien kartoittaminen jäi näiltä nopean vaurastumisen toivossa yrityksiä perustaneilta amatööreiltä useimmiten heidän ymmärtämättömyydestään johtuen kokonaan tekemättä. Ilmeisesti he kuvittelivat, että korkein oikeus olisi päätöksellään luonut jotain uutta, muuttumatonta oikeutta, jonka varaan liiketoiminnan saattoi perustaa.

Vastoin odotuksia, taivas ei kuitenkaan auennut yksityissakottajille. Korkeimman oikeuden päätöstä pidettiin yleisesti vääränä, mitä se onkin. Monet korkeat oikeusoppineet ovat arvostelleet voimakkaasti korkeimman oikeuden omaksumaa kantaa ja ilmoittaneet, etteivät itse maksaisi yksityistä pysäköinninvalvontamaksua. Ei korkein oikeuskaan ole erehtymätön, vaan se tekee aika-ajoin huonoja ratkaisuja, jotka pitkällä aikavälillä ratkaisulinjaa tarkasteltaessa erottuvat omituisina poikkeuksina koherentin, johdonmukaisesti kehittyvän oikeuskäytännön seasta. Yksityistä pysäköinninvalvontaa koskeneessa korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessä on kyse juuri tällaisesta heikosti perustellusta ja lopputulokseltaan väärään osuneesta ratkaisusta, jota vuosikymmenten kuluttua lähinnä ihmetellään.

Tismalleen samalla tavalla haksahti samassa asiassa parikymmentä vuotta sitten myös Ruotsin Högsta domstolen, jonka yksityisen pysäköinninvalvontamaksun sopimusoikeudellisena seuraamuksena hyväksynyttä tuomiota oudoksuttiin jo tuoreeltaan. Tuomio johti pikaisesti yksityisen pysäköinninvalvonnan sääntelyyn lailla Ruotsissa. Lailla ei suinkaan vahvistettu Ruotsin korkeimman oikeuden omaksumaa tulkintalinjaa, kuten silloinen ParkCom Oy omaa juttuaan Suomessa ajaessaan väitti, vaan lainsäädäntötoimiin Ruotsissa ryhdyttiin nimenomaan Högsta domstolenin tekemän ilmiselvän virheen korjaamiseksi. Oikeusoppineiden huomattavan yksimielisen kannan mukaan pelkkä ajoneuvon pysäköiminen ei voinut muodostaa autoilijaa velvoittavaa sopimusta ilman autoilijan nimenomaista ilmausta tahdosta sitoutua tällaiseen sopimukseen. Siksi valvontamaksun maksuvelvollisuus kytkettiin lakiin, poistaen näin Högsta domstolenin omaksuma virheellinen linjaus valvontamaksun perustumisesta sopimukseen, joka olisi voinut aiheuttaa huomattavia ongelmia muilla sopimusoikeuden aloilla. Olisi alettu kysymään, mistä kaikesta muusta voidaankaan "sopia" vain asiasta kertovat kyltit pystyttämällä.

Ruotsissa lainsäätäjä siis joutui korjaamaan tuomioistuimen tekemän virheen. Näin näyttäisi käyvän nyt Suomessakin. On ikävää, että meillä mentiin samaan ansaan. Kun ParkCom Oy kerran vetosi niin ponnekkaasti Ruotsin lainsäädäntöön oman juttunsa tueksi, niin olisi ollut kyllä suotavaa, että oikeusneuvokset olisivat huolella perehtyneet siihen, mihin Högsta domstolenin ratkaisu Ruotsissa aikanaan johti ja välttäneet näin tekemästä itse täysin samaa mokaa!

Yksityistä pysäköinninvalvontaa koskeneesta vilkkaasta keskustelusta on ollut se hyöty, että kansalaiset ovat yhä enenevässä määrin rohkaistuneet kieltäytymään maksamasta vääräksi kokemaansa maksua. Valvontayhtiöt luottivat siihen, että eduskunta säätää asiasta lain, jonka varassa ne voisivat toimia ja joka poistaisi korkeimman oikeuden tuomion ilmaan jättämät epäselvyydet. Sittemmin eduskunnan perustuslakivaliokunta torjui tämän yksityistä pysäköinninvalvontaa koskeneen lakiesityksen perustuslain vastaisena. Lain valmistelu on tarkoitus aloittaa uudelleen, mutta oikeusministeri on ilmoittanut, että lain valmistelussa tullaan ottamaan huomioon perustuslakivaliokunnan kanta. Muu ei tietenkään olisikaan mahdollista. Minkä sisältöinen tämä laki tulee aikanaan lopulta olemaan, sitä ei tiedä vielä kukaan. Selvää kuitenkin on, että valvontayrityksissä uutta lakia odotellaan nyt pelonsekaisin tuntein. Siitä ei tullutkaan niiden toivomaa läpihuutojuttua, jolla vallitseva käytäntö olisi vahvistettu lailliseksi. Uudessa laissa saatetaan kieltää yksityinen valvonta jopa kokonaan. Joka tapauksessa yksityisen valvonnan rooli ja valtuudet jäävät uuden lain myötä vähäisemmäksi, kuin parkkisakkoyrittäjät olivat toivoneet.

Kuin viimeisenä niittinä tälle keskustelulle ja kehitykselle on kuluttajariitalautakunta nyt antanut päätöksen, jonka mukaan yksityisen parkkiyhtiön valvontamaksu velvoittaa vain silloin, kun osapuolten välillä on kuljettajan myöntämä sopimussuhde. Jos kuljettaja kiistää ajaneensa sakotettua autoa, todistustaakka pysäköintirikkeestä on valvontayhtiöllä.

Tässä päätöksessä ei sinänsä ole mitään uutta. Kuluttajavirasto on ottanut saman kannan jo vuonna 2004. Täysin samaan lopputulokseen ovat päätyneet myös Vantaan käräjäoikeus vuonna 2007, Helsingin hovioikeus vuonna 2008 ja korkein oikeus vuonna 2010. Yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden valossa tämä näkemys on aivan itsestään selvä – tietenkään ei voi olla niin, että parkkiyhtiö voisi osoittaa maksuvaatimuksiaan summamutikassa kenelle tahansa, ja maksulta välttyäkseen autoilijan pitäisi todistaa oma syyttömyytensä. Tämänkaltaiset todistustaakkanormit olivat laajemmalti käytössä viimeksi keskiajalla.

Kuluttajariitalautakunta on antanut päätöksensä niinsanotussa plenumissa eli täysistunnossa. Lain mukaan lautakunnan täysistunnossa ratkaistaan periaatteellisesti tärkeät asiat. Voidaankin sanoa, että kiista siitä, kenellä on näyttövelvollisuus ajoneuvon kuljettajasta yksityisessä pysäköinninvalvonnassa on nyt arvovaltaisella tavalla lopullisesti ratkaistu. Enää kenenkään on turha mussuttaa mistään käännetystä todistustaakasta. Sellainen ei yksinkertaisesti perustu lakiin. Jos auton omistaja tai haltija kiistää pysäköineensä autonsa ”sakkopaikalle”, hän välttää maksun kiistämällä toimineensa kuljettajana. Sen jälkeen on parkkiyhtiön asia selvittää ja todistaa, kuka autoa ajoi.

Kuluttajariitalautakunnan puheenjohtajan Pauli Ståhlbergin mukaan tänä vuonna lautakunnalle on tullut noin 70 valitusta aiheettomiksi koetuista yksityisistä pysäköinninvalvontamaksuista. Tästä luvusta ei sinällään voida päätellä juuri mitään. Ehkä sen verran, että ihmiset ovat edelleen epävarmoja siitä, pitääkö yksityinen pysäköinninvalvontamaksu maksaa vai ei.

Aiheettomasta yksityisestä pysäköinninvalvontamaksusta ei nimittäin ole mitään tarvetta tehdä valitusta kuluttajariitalautakunnalle tai millekään muullekaan instanssille. Riittää, että maksuvelvollisuuden vain kiistää valvontayhtiölle itselleen jollain tarkoituksenmukaisella tavalla. Tämän jälkeen asian voi jättää sillensä ja mahdolliset jatkotoimenpiteet ovat valvontayhtiön vastuulla. Kuluttajalla ei ole mitään syytä tai tarvetta viedä näitä asioita kuluttajariitalautakuntaan. Päin vastoin, lautakunnan kuormittaminen neljänkymmenen euron suuruisilla riidoilla tuottaa vain yhteiskunnalle moninkertaiset kulut asian käsittelemisestä. Ilmeisesti kuluttajariitalautakuntaan valituksia tekevät sellaiset hieman epävarmat ihmiset, jotka eivät halua maksaa vääräksi kokemaansa maksua, mutta eivät valvontayhtiöiden painostuksen ja uhkailun alla uskalla jättää asiaa sillensäkään. Valitus kuluttajariitalautakuntaan keskeyttää perinnän ja perintäkulujen juoksemisen, joten sitä ilmeisesti käytetään perintäkulujen torjumistarkoituksessa silloin, kun pelkkä kiistäminen tuntuu liian riskialttiilta.

Nyt kuluttajariitalautakunta on kuitenkin sanonut harvinaisessa täysistuntokäsittelyssään painavan sanansa tästä periaatteellisesti tärkeästä kysymyksestä. Toivottavasti kaikki näitä maksuja saavat ymmärtävät nyt vain kiistää maksun perusteen. Asia jää silloin sillensä, eikä kuluttajan tarvitse todellakaan tehdä asian vuoksi yhtään enempää.

Jotkut yksityiset pysäköinninvalvontafirmat ovat jo lopettaneet toimintansa, koska vain harva enää maksaa näitä valvontamaksuja, eikä toiminta ole kannattavaa. Jos kukaan ei maksaisi näitä maksuja, loputkin parkkisakkofirmat poistuisivat markkinoilta muutamassa kuukaudessa, tai ne ainakin pakotettaisiin kokeilemaan tulkintojensa kestävyyttä oikeudessa. Tosiasiassa vain parilla-kolmella suurimmalla yrityksellä lienee edes resursseja ryhtyä uuteen oikeudenkäyntiin pysäköinninvalvontamaksun velkomusta koskevassa asiassa. Sitä ne eivät kuitenkaan mielellään tee, koska tappion riski on yksinkertaisesti liian suuri.

Valvontayhtiöt ovat nyt todellakin kriisissä. Käytännössä niiden ainoa toivo on nyt sellaisen uuden lain säätäminen, jossa säädettäisiin ajoneuvon haltijan vastuusta koskien myös yksityisiä pysäköinninvalvontamaksuja. Tällaisen säätäminen on kuitenkin nykyoloissa kaikkea muuta kuin varmaa. Oikeusministeri on puolensa valinnut. Suomalaisessa järjestelmässä lainsäätäjä voittaa aina tuomioistuimet. Yksityisen pysäköinninvalvonnan tulevaisuudesta päättää meillä viime kädessä eduskunta, ja sitä päätöstä joutuu myös korkein oikeus noudattamaan.

Lue myös:
Parkkiyhtiö on jälleen hävinyt pysäköintiriidan
Yksityisessä pysäköinninvalvonnassa on kansalaistottelemattomuuden aika
Syyllistyvätkö parkkifirmat rikokseen
Parkkisakkofirmojen oikeudenkäynneille uhkailu on pelkkää pluffia
Keskustelu yksityisestä pysäköinninvalvonnasta käy jälleen kuumana

Seuraa blogia. Lähiaikoina julkaistaan Q&A-artikkeli pysäköintivalvontayhtiön lähettämästä ala-arvoisesta uhkauskirjeestä ja ohjeita reklamaation tekemiseen.

perjantaina, lokakuuta 07, 2011

Parkkiyhtiö on jälleen hävinnyt pysäköintiriidan

Kuluttajariitalautakunnan antaman päätöksen mukaisesti tuulilasiin jätetty yksityisen pysäköintivalvontayhtiön maksulappu ei velvoita kuluttajaa mihinkään. Periaate noudattaa täysin blogin aikaisemmin ilmoittaa linjaa. Yksityistä pysäköintiyhtiön määräämää maksua virheellisestä pysäköinnistä ei tarvitse maksaa, jos kiistää toimineensa kuljettajana.

Pysäköintiyhtiö vaati määrättyä maksua ajoneuvon omistajalta. Perusteena oli pysäköintiyhtiön vaikeus todistaa sopimuskumppaninsa, eli osoittaa pysäköinnin suorittanut kuljettaja. Kuluttajariitalautakunnan päätöksen mukaisesti valvontamaksua ei voida periä ilman, että se, joka siihen vetoaa, osoittaa sopimussuhteen syntyneeksi tai kuluttaja myöntää sen. Lautakunta totesi, että asiassa ei ollut kyse pysäköintivirhemaksusta annetussa laissa tarkoitetusta maksusta, josta vastasi myös ajoneuvon omistaja tai haltija. Maksu ei perustunut kyseiseen lakiin, vaan väitettyyn sopimukseen. Velkojan on näytettävä toteen saatavansa peruste. Asiassa ei ollut näytetty, että vastoin kuluttajan kiistämistä hän olisi pysäköinyt auton ja näin sopimuksin sitoutunut maksamaan valvontamaksun.

Näyttövelvollisuus kuljettajasta on yksiselitteisesti valvontayhtiöllä. Yksityistä pysäköintivalvontamaksua ei tarvitse eikä pidä maksaa.

Kuluttajariitalautakunnan päätös

Lue myös:
Yksityisessä pysäköinninvalvonnassa on kansalaistottelemattomuuden aika
Syyllistyvätkö parkkifirmat rikokseen
Parkkisakkofirmojen oikeudenkäynneille uhkailu on pelkkää pluffia
Keskustelu yksityisestä pysäköinninvalvonnasta käy jälleen kuumana

keskiviikkona, syyskuuta 28, 2011

Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan Helsingin kaupungin opetusvirasto rikkoo hallinto-lakia käsitellessään erityisopetushakemuksia

Helsingin opetusviraston opetuspäällikkö on hallinto-oikeuden päätöksen mukaan toiminut lainvastaisesti. Blogin saamien asiakirjojen mukaan hallinto-oikeus on vahvistanut päätöksellään Helsingin kaupungin opetusviraston opetuspäällikön toimineen lainvastaisesti erityisopetuspäätösten käsittelyssä. Kyse ei ole yksittäistapauksesta vaan toistuvasta, kaikkia aikaisemmin tehtyjä päätöksiä koskevasta ja todennäköisesti edelleen jatkuvasta toimintamallista joka rikkoo hallintolakia.

Syksyllä 2010 artikkelissa ”Mielivaltaa Helsingin opetusvirastossa” blogi uutisoi Helsingin opetusviraston opetuspäällikön mielivaltaisesta ja lainvastaisesta päätöksenteosta jonka tarkoitus on tietoisesti vaikeuttaa erityisopetukseen hakevien lasten ja heidän huoltajiensa asemaa kunnallisessa päätöksenteossa. Kerroimme, että hyvän hallintotavan mukaisesti viranomaisen on perusteltava päätöksensä ja yksilöitävä ne seikat joiden perusteella viranomainen on päätynyt kielteiseen päätökseen. Ilman viranomaisen antamia yksilöiviä perusteluja asianomaisen mahdollisuus valittaa tehdystä päätöksestä vaikeutuu huomattavasti. Asianomaiselle, lapsen huoltajalle, on annettava mahdollisuus arvioida valituksessaan kielteistä päätöstä niiden seikkojen pohjalta joiden perusteella päätös on annettu kielteisenä ja tarvittaessa toimittaa lisää asiantuntijalausuntoja valituksensa tueksi.

Helsingin opetusvirasto on vuosikausien ajan kirjannut erityisopetuspäätöksissään ainoana perusteluna "Asiantuntijaryhmä katsoo asiantuntijalausunnon ja muiden selvitysten perusteella oppilaalle riittäväksi ...” -lausekkeen. Kun vanhemmat ovat kyselleet päätökseen tarkempia perusteluja, opetuspäälliköllä ei ole ollut niitä antaa, koska asiantuntijaryhmän käsittelyn jälkeen ei ole ollut olemassa papereita tai muistiinpanoja joissa tehty päätös perusteltaisiin.

On käynyt ilmi, että asiantuntijaryhmä joka käsittelee lapsen erityisopetushakemusta, ei tuota mitään kirjallista dokumenttia päätökseen vaikuttavista perusteluista, vaan päätöksenteko perustuu jälkikäteen arvioiden puhtaasti arvailuun ja mielivaltaiseen valintaan. Kun perusteluja ei päätöksille anneta, vaikeutuu valituksen tekeminen oleellisesti. Huoltajan valittaessa aluehallintovirastoon Helsingin opetusvirasto keksii jälkikäteen perustelut tekemälleen päätökselleen, sen mukaisesti, mitä opetusvirasto näkee huoltajan asiasta valittaneen. Kyseessä on räikeä ihmisoikeuksien loukkaus, joka tapahtuu valvovan viranomaisen, aluehallintoviraston siunauksella. Helsingin kaupungin opetusviraston on perustelujen puuttumisen itse myöntänyt.

Helsingin kaupungilla ei ole opetustoimintaan tarkoitettujen resurssi- ja budjettivajauksen takia mahdollisuutta järjestää lain tarkoittamaa erityisopetusta kaikille niille joille se lain mukaan kuuluu. Tämä on yksi syy miksi Helsingin opetusvirasto jättää päätökset tietoisesti perustelematta ja jonka tarkoituksena on ollut vaikeuttaa valituksen tekemistä annetuista päätöksistä.

Hallinto-oikeus on todennut että Helsingin opetusviraston opetuspäällikkö ei ole yksilöinyt niitä seikkoja joihin päätös on perustunut. Koska kysymys ei ole ollut asiasta, jossa perustelut voidaan hallintolain 45§:n 2 momentin nojalla jättää esittämättä, on Helsingin kaupungin opetusviraston opetuspäällikkö toiminut lainvastaisesti jättäessään antamansa päätöksensä perustelematta.

Olkaa tarkkana asioidessanne Helsingin kaupungin opetusviraston kanssa. Pitäkää huoli että vaaditte päätöksille asianmukaiset perustelut. Lainvastainen menettely ei näytä loppuvan hallinto-oikeuden päätökseen, se saadaan loppumaan vasta kun jokainen huoltaja pitää tiukasti oikeuksistaan kiinni.

Lue myös:
Oppilaan oikeus tukiopetukseen ja erityisopetukseen
Mielivaltaa Helsingin opetusvirastossa
Koulukirjat

Lue:
Viranomaisrikollisuus

perjantaina, syyskuuta 16, 2011

Tekijänoikeuksia valvotaan kiristämällä ja laittomin uhkauksin

(klikkaa kuvaa)

Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK ahdistelee syyttömiä ihmisiä väitetyistä ja monesti keksityistä tekijänoikeusrikkomuksista.

TTVK on lähettänyt ihmisille uhkaus kirjeitä joissa heitä vaaditaan maksamaan useiden tuhansien jopa kymmenien tuhansien eurojen suuruisia korvauksia laittoman materiaalin levittämisestä verkossa. Uhkauskirjeiden sävy on poikkeuksellisen ahdistava ja viestikin on hyvin selvä. Vaadittava summa kehotetaan maksamaan, jollei halua joutua kalliiseen oikeudenkäyntiin ja saada niskoilleen vielä suurempia kustannuksia. Menettely on heikommassa asemassa olevan yksittäisen kansalaisen puhdasta kiristämistä ja täyttää useamminkin rikoksen tunnusmerkistön.

TTVK lähettää korvausvaatimuskirjeensä selvittämänsä IP -osoitteen perusteella henkilölle jolle IP -osoite on operaattorin toimesta sillä hetkellä rekisteröity.

IP -osoite ei yksilöi tekijää

Yksityisissä kotiverkoissa internetiin näkyvä IP -osoite on operaattorin liittymälle osoittama IP -osoite. Yksittäisen IP -osoitteen takana voi löytyä WLAN reititin ja isokin verkko johon on liitetty useita tietokoneita tai muita päätelaitteita. Kyseessä saattaa olla monesti myös avoin yksityinen WLAN verkko joka on tarkoituksella tai osaamattomuutta jätetty avoimeksi ja muiden käytettäväksi. Suojattuunkin verkkoon pystyy murtautumaan tai verkossa oleva kotikone voidaan kaapata haittaohjelmalla hallintaan.

On syytä huomioida, että eduskunta on keväällä 2011 säätänyt lain jonka mukaan mitä tahansa avointa WLAN -verkkoa saa käyttää laillisesti. Ei siis ole laitonta kirjaantua naapurin verkkoon ja käyttää naapurin internet liittymää omiin tarkoituksiinsa. Katso artikkelin kuva.

Pelkkä IP -osoite ei siis yksilöi tekijää. Avoimen verkon omistaja ei voi olla vastuussa siitä mitä joku toinen henkilö on hänen verkossaan tehnyt. Aivan samoin kuin maanteiden ja katujen omistajat eivät ole vastuussa siitä mitä rikoksia heidän hallinnoimillaan ajoteillä tehdään. Vai onko autonsa toiselle henkilölle lainannut syyllinen rikokseen jonka autoa lainannut kuljettaja tekee? TTVK:n mielestä on.

On myös hyvin mielenkiintoista huomata että TTVK:n vaatimukset kohdistuvat aina yksityisiin henkilöihin ja yksityisten henkilöiden ylläpitämiin WLAN verkkoihin. Kaupunkien keskustat ovat täynnä avoimia verkkoja joita kuka tahansa saa käyttää. Miksi näiden verkkojen omistavia yrityksiä vastaan ei käynnistetä vastaavia uhkailutoimenpiteitä ja maksuvaatimuksia? Eipä tietenkään - yksittäinen kansalainen on huomattavasti heikommassa asemassa ja siten vapaata riistaa TTVK:n maksuvaatimuksille.

Nykyinen käytäntö on osoittanut, että TTVK:ssa ei ymmärretä tietotekniikka tai vielä pahemmassa tapauksessa TTVK:ssa ei tietoisesti edes haluta välittää asiasta. Kiristys ja uhkailu on paljon tuottoisampaa. On helppoa käydä eläkeläisten tai yksinhuoltajien kimppuun ja kiristää heiltä rahaa. Mafiaotteilla asiat saa ratkaistua. Totuudella ja realimaailman faktoilla ei näytä olevan merkitystä.

Katso mitä avoin WLAN verkko tarkoittaa käytännössä

Lue myös:
Saako vuokratun DVD-levyn kopioida laillisesti yksityiseen käyttöön?
DVD levyjen kopiosuojaus rikkoo kuluttajansuojalakia
Hyvitysmaksu
Älkää maksako hyvitysmaksuja
Kuinka suojautua urkinnalta ja viranomaisten mielivallalta

lauantaina, syyskuuta 03, 2011

Syyllistyvätkö parkkisakkofirmat rikokseen?

Yksityiset pysäköinninvalvontaa harjoittavat yritykset perivät aggressiivisesti asettamiaan valvontamaksuja. Jos väitetyn ehtojen vastaisen pysäköinnin johdosta ajoneuvon tuulilasinpyyhkijään kiinnitettyä maksukehotusta ei suoriteta, valvontayhtiöt selvittävät rekisterinumeron perusteella ajoneuvon omistajan tai haltijan yhteystiedot ja lähettävät tälle maksukehotuksen postitse. Ne eivät edes pyri ensin tiedustelemaan ajoneuvon väärin pysäköinyttä kuljettajaa, vaan osoittavat maksukehotuksen suoraan ajoneuvon omistajalle tai haltijalle. Tietenkään kenelläkään ei ole mitään velvollisuutta vastailla yksityisen yrityksen tiedusteluihin koskien hallinnassaan olevan ajoneuvon kuljettajaa. Tässä valossa on ymmärrettävää, että ajoneuvon kuljettajaa ei edes yritetä selvittää.

Asiassa on kuitenkin ongelmallista se, että ajoneuvon rekisteriin merkitty omistaja tai haltija on lähtökohtaisesti täysin ulkopuolinen taho siinä sopimussuhteessa, jonka perusteella maksua vaaditaan. Sopimukset nimittäin sitovat vain inter partes, osapuolten kesken, eikä sopimuksin voida asettaa velvollisuuksia sopimuksen ulkopuolisille.

Vaikka ajoneuvoa toki usein kuljettaakin sen omistaja tai haltija, on myös täysin mahdollista ja vieläpä varsin yleistä, että ajoneuvoa kuljettaa joku muu, esimerkiksi perheenjäsen. Tästä syystä ajoneuvon rekisteriin merkittyä omistajaa tai haltijaa ei voida ilman muuta pitää sellaisen sopimuksen osapuolena, jonka ajoneuvon kuljettajan väitetään tehneen.

Perusteettoman laskun tai maksukehotuksen tahallinen lähettäminen on rikos. Kun tavoiteltava etu on arvoltaan neljä-viisikymmentä euroa, kuten yksityisessä pysäköinninvalvonnassa usein on laita, on kyseessä yksittäisenä tapauksena arvioituna rikoslain 36 luvun 3 §:ssä tarkoitettu lievä petos, josta voidaan tuomita tekijälleen sakkorangaistus.

Jos ajoneuvon omistaja tai haltija, joka ei ole itse väitettyä väärinpysäköintiä suorittanut, erehtyisi hänelle lähetetyn maksukehotuksen johdosta maksamaan häneltä vaaditun maksun ja havaitsisi myöhemmin erehdyksensä, hän voisi tehdä poliisille tutkintapyynnön epäillystä lievästä petoksesta ja vaatia asianomistajana tekijälle rangaistusta sekä suorittamansa maksun suuruista vahingonkorvausta. Kansalaisen ei tarvitse tietenkään osata itse nimetä epäiltyä rikosta, se on viranomaisten tehtävä. Riittää, että tutkintapyyntöä tehdessään esittää totuudenmukaisesti, mitä on tapahtunut.

Jos ajoneuvon omistaja tai haltija kuitenkin ymmärtää olla maksamatta häneltä aiheettomasti vaadittua maksua, tutkintapyyntöä poliisille ei pidä tehdä. Toisin kuin tavallisen ja törkeän petoksen tapauksessa, lievän petoksen yritys ei ole lain mukaan rangaistava.

Rikosoikeudellisessa kirjallisuudessa tunnetaan teoria, jonka mukaan yksittäisinä tapauksina sinänsä laillisten tekojen suuri lukumäärä saattaa joissakin tapauksissa muodostaa kokonaisuutena rikoksen. Viimeksi tästä asiasta käytiin rikosoikeusoppineiden piirissä enemmälti keskustelua muutama vuosi sitten ilmenneiden valelaskutapauksen yhteydessä. Tapauksissa, joita ilmeni eri muodoissaan lukuisia, oli tuhansille yrityksille lähetetty erehdyttävästi laskua muistuttavia tarjouskirjeitä, joissa tarjottiin näkyvyyttä jossain internetin hakemistopalveluissa. Usean sadan euron hintaiset palvelut olivat käytännössä yrityksille täysin arvottomia, vaikka ”palvelun” tarjoajat useimmiten todellakin liittivät maksaneiden yritysten tiedot ylläpitämiinsä hakemistoihin.

Tapausten esitutkinnan käynnistäminen takkuili, koska poliisin mukaan sen tehtävä ei ollut arvioida sitä, onko jokin tarjottu palvelu siitä pyydetyn hinnan arvoinen vai ei. Lahjakkaimmin toteutetut valelaskutukset olivatkin oikeudellisesti hyvin tulkinnanvaraisia ja ne oli pyritty tekemään muodollisjuridisesti oikein, vaikkakin toki vilpillisessä mielessä.

Tuolloin keskusteltiin paljon siitä, missä rikoksen rajat tämänkaltaisissa tilanteissa oikein menevät. Rikosoikeuden tutkijoiden huomattavan yksimielinen kanta oli, että vaikka yksittäisenä tapauksena hieman epäselvän ja ehkäpä jossain määrin laskua muistuttavan tarjouskirjeen lähettäminen ylihintaisesta tuotteesta ei olekaan rikos, niin tahallinen erehdyttämistarkoitus ja sen osoittama tekijän rikollinen mieli voitiin näyttää toteen tekojen huomattavan suurella määrällä. Tekijöiden tarkoitus oli, että lähettämällä laskua muistuttavia tarjouskirjeitä tuhansille yrityksille, jotkut niistä erehtyvät luulemaan tarjousta laskuksi jostain tilaamastaan palvelusta ja maksavat sen tutkimatta enemmälti, mistä on kyse. Tätä käsitystä oli omiaan tukemaan seikka, että näitä ns. valelaskuja oli lähetetty erityisesti kesäaikaan, jolloin yrityksissä on paljon kokemattomia kesätyöntekijöitä hoitamassa juoksevia asioita ja huijaus menee näin helpommin läpi. Ainakin osassa näistä tapauksista käytiin oikeutta ja jaettiin myös tuomioita.

Parkkisakkofirmojen toiminnassa on paljon samankaltaisia piirteitä näiden valelaskutustapausten kanssa. Bisnes on lakimiesten avustuksella suunniteltu huolellisesti kaikki lain vaatimukset muodollisesti täyttäväksi ja näyttämään ulospäin rehelliseltä ja asianmukaiselta liiketoiminnalta. Näiden yritysten toimintatapaa kokonaisuutena tarkastellen on kuitenkin helppo havaita toiminnan todellisen tarkoituksen olevan autoilijoiden maksimaalinen rahastus keinoja kaihtamatta. Pysäköintiongelmien vähentäminen ei ole näiden yritysten todellinen tavoite, koska vain ongelmien ilmenemisellä ne voivat oikeuttaa olemassaolonsa ja tehdä rahaa.

Yhden yksittäisen, sopimusehtojen vastaisesta pysäköinnistä veloitettavaa maksua koskevan maksukehotuksen lähettäminen ajoneuvon omistajalle tai haltijalle ei ole rikos sinänsä. Sakkofirma olettaa tämän henkilön olevan sopimuksen osapuoli ja yleisen elämänkokemuksen valossa näin monesti onkin. Myös täysin rehellisesti toimivat ja hyvämaineisetkin yritykset laskuttavat toisinaan virheellisesti väärää henkilöä tai sellaisesta tuotteesta tai palvelusta, jota laskutettava ei ole tilannut. Tämä ei ole vielä rikos, koska tahallisuus puuttuu. Virheitä sattuu itse kullekin. Laskun sataprosenttista oikeellisuuden varmistamista ei aina voida edellyttää, vaikka se yleensä toki toivottavaa olisikin.

Parkkisakkofirmojen tapauksessa olennaista on kuitenkin se, että näitä maksukehotuksia lähetetään satoja, ehkä jopa tuhansia kuukausittain. Tällöin ei ole yleisen elämänkokemuksen valossa enää ainoastaan todennäköistä, vaan absoluuttisen varmaa, että näitä laskuja menee myös sellaisille henkilöille, jotka eivät ole pysäköineet väärin ja siten tehneet valvontayhtiön kanssa niiden väittämää sopimusta. Kun maksukehotuksissa vieläpä annetaan selkeästi väärää informaatiota maksuvelvollisuuden kohdistumisesta ja maksamattomuuden seuraamuksista, on selvää, että näitä maksuja erehtyvät maksamaan myös sellaiset henkilöt, jotka eivät ole koskaan tehneet minkäänlaista sopimusta pysäköinnistä valvontayhtiön kanssa.

Nyt ei voida puhua enää yksittäisistä inhimillisistä virheistä, vaan aletaan olla todella lähellä tahallista erehdyttämistä, joka toiminnan ammattimaisuus ja volyymi sekä toiminnalla kokonaisuudessaan tavoiteltava huomattavan suuri taloudellinen hyöty huomioon ottaen kvalifioitunee törkeäksi petokseksi. Siitä lain edellyttämä rangaistus on vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta vankeutta. Sakkorangaistuksella ei törkeästä petoksesta selviä.

Eikä tässä vielä kaikki. Jos valvontamaksu jää edelleen suorittamatta, valvontayhtiöt jatkavat saatavansa perintää ensin itse ja myöhemmin perintätoimistojen välityksellä. Perintätoimien yhteydessä ilmoitetaan, että maksamatta jättäminen johtaa saatavien perimiseen viime kädessä oikeusteitse.

Jälleen kerran, yksittäisessä tapauksessa ei ole kiellettyä periä sellaista saatavaa, jota velkoja itse pitää perusteltuna ja oikein kohdistettuna, mutta jonka kohde tai peruste eivät ole täysin varmat. Jos saatavaa ei ole riitautettu, se on lupa antaa perintätoimiston hoidettavaksi. On täysin laillista periä todennäköistä saatavaa aikansa ja sen jälkeen tehdä päätös perinnästä luopumisesta, vaikka (väitettyä) velallista olisi tullut jo oikeudenkäynnillä uhkailtuakin. Ei velkojalla tietenkään ole mitään velvollisuutta vaatia saataviaan oikeusteitse, vaan se voi vain antaa asian olla. Hyvä perintätapa edellyttää kuitenkin, että jos perinnästä luovutaan, luopumisesta tulee ilmoittaa velalliselle.

Hyvää perintätapaa koskevissa ohjeissa edellytetään lisäksi, että perintää ei saa aiheettomasti pitkittää tai viivyttää. Käytännöksi on tullut, että jos vapaaehtoinen perintä on kestänyt vuoden ja maksu on edelleen suorittamatta, velkojan on joko vietävä asia tuomioistuimeen tai luovuttava perinnästä ja ilmoitettava tästä velalliselle.

Yksityiset pysäköinninvalvontayritykset eivät toimi näin. Ne uhkailevat ensin itse sopimuskumppaniaan tai sellaisena pitämäänsä, jonka jälkeen laitetaan painostustarkoituksessa perintäfirma asialle. Perintäfirma lähettää pari-kolme maksuvaatimusta, jonka jälkeen asian annetaan vain kaikessa hiljaisuudessa olla, jos perinnän kohde edelleen kieltäytyy maksamasta. Minkäänlaista ilmoitusta perinnästä luopumisesta ei – tietekään – tehdä. Tieto tästä leviäisi nopeasti ja sakotetut oppisivat, että maksuja ei tarvitse maksaa. Maksamatta jättäneitä pidetään tahallaan epätietoisuudessa siitä, joutuvatko he käräjille vai eivät.

Yksityistä pysäköinninvalvontaa on harjoitettu Suomessa jo useiden vuosien ajan. Kaikkien näiden vuosien aikana tuomioistuimessa on ajettu tuomioon asti yksi ainoa valvontamaksun maksuvelvollisuutta koskenut riitainen velkomusasia. Kuten Turun Sanomien selvitys osoittaa, yhtään ainoata uutta velkomusjuttua ei ole edelleenkään vireillä. Kaikki tämä osoittaa selkeästi sen, että sakkofirmoilla ei ole tarkoituksenakaan viedä kaikkia maksusta kieltäytyviä sakotettuja oikeuteen. Oikeudenkäynneillä uhkaillaan vain painostamistarkoituksessa.

Laajamittainen oikeudenkäynneillä uhkaaminen tilanteessa, jossa niitä ei ole tosiasiassa aikomustakaan toteuttaa, vaan kyseessä on painostuskeino, jolla ihmiset pyritään saamaan maksamaan maksuja, joita he muuten eivät maksaisi, täyttää kirkkaasti tahallisen erehdyttämisen kriteerin ja siten rikoslaissa tarkoitetun petoksen tai sen törkeän tekomuodon tunnusmerkistön.

Epävarmoja ja riitaisiakin saatavia saa toki velkoa, mutta näihin on olemassa omat, lain ja hyvän perintätavan edellyttämät menettelynsä. On täysin selvää, että parkkisakkofirmojen menettelyssä ei ole kyse kymmenistä tuhansista yksittäistapauksista, joissa alunperin suunnitellusta oikeudellisesta perinnästä on päätetty yksittäistapauksellisen harkinnan seurauksena luopua ja tästä on vain unohtunut ilmoittaa velalliselle. Kyseessä on tietoinen strategia, jossa velallisia uhkaillaan ja painostetaan oikeudenkäynneillä, joita ei ole koskaan tarkoituskaan oikeasti toteuttaa jo siitäkään syystä, että oikeudenkäyntien lopputuloksena olisi aivan valtaosassa tapauksista velkomuskanteen hylkääminen.

Luulisi, että hyvää perintätapaa koskevat ohjeet laatinut ja saatavien perintää valvova Kuluttajavirasto sekä ammattimaista perintätoimintaa valvova Etelä-Suomen aluehallintovirasto puuttuisivat tämänkaltaiseen toimintaan. Ilmeisesti tiukasti yhdestä perspektiivistä tarkastellen on vaikea hahmottaa kokonaisuuksia. Joka tapauksessa, jos joku kunnianhimoinen syyttäjä viitsisi tähän asiaan perehtyä ja ottaisi sen hoitaakseen, niin edellä kuvattua menettelyä maksusaataviensa perinnässä noudattavien parkkisakkofirmojen johtajat olisivat kyllä syytteen ja vankilatuomion vaarassa, ja tämä vaara olisi hyvin todellinen.

Lue:
Parkkisakkofirmojen oikeudenkäynneillä uhkailu on pelkkää bluffia

Lue myös:
Keskustelu yksityisestä pysäköinninvalvonnasta käy jälleen kuumana
Yksityisessä pysäköinninvalvonnassa on kansalaistottelemattomuuden aika
Perustuslakivaliokunta torjuu yksityisen pysäköinninvalvonnan
Korkeimman oikeuden tuomio ParkCom-jutussa on kelvottamasti perusteltu
Valuuko yksityinen pysäköinninvalvonta rikollisten käsiin?

keskiviikkona, elokuuta 24, 2011

Parkkisakkofirmojen oikeudenkäynneillä uhkailu on pelkkää bluffia

Turun Sanomat on selvittänyt yhdeksän pysäköinninvalvontaa harjoittavan yrityksen vireillä olevat tai käsitellyt velkomusasiat Turun, Helsingin, Tampereen ja Oulun käräjäoikeuksissa. Selvityksessä ilmeni, että tällaisia ei ollut. Pysäköinninvalvontayritykset eivät siis ole perineet maksamattomia valvontamaksusaataviaan oikeusteitse siitä huolimatta, että yritysten kotisivuilla ja maksukehotuskirjeissä maksun laiminlyöviä uhkaillaan oikeustoimilla sekä maksuhäiriömerkinnällä luottotietorekisteriin, jollainen ei ole mahdollinen ilman maksuvelvollisuuden vahvistavaa tuomioistuimen päätöstä.

Jutussa haastateltu Q-Parkin (entinen ParkCom Oy) toimitusjohtaja Juha Sirelius kiistää, että käräjiä välteltäisiin juttujen häviämisen pelossa. ”Me emme ole halunneet viedä prosessia vielä tähän vaiheeseen, koska yhteiskunta ei ole ollut vastaanottavainen”. Valvontayhtiöiden oman ilmoituksen mukaan valvontamaksuista jää maksamatta 10–20 prosenttia.

On hienoa, että Q-Park kantaa tällä tavoin yhteiskuntavastuutaan ja välttelee omaksi vahingokseen oikeudenkäyntejä sen vuoksi, että yhteiskunta ei ole tällaiseen vielä valmis! Tämähän on lähes yhtä pyyteetöntä uhrautumista yksityisen voittoa tavoittelevan yrityksen taholta kuin velkomuskanteiden laajamittaisesta nostamisesta pidättyminen vuonna 2007, joka johtui ainoastaan yksityistä pysäköinninvalvontaa harjoittavien yritysten halusta välttää alioikeuksien työmäärän lisääntymistä. Näin ainakin, jos kansanedustaja Sampsa Katajan kirjalliseen kysymykseen KK 339/2007 vp on uskominen. Voisikohan jossain esittää Q-Parkille jonkinlaisen tunnustuksen myöntämistä valtiovallan taholta näinkin pyyteettömästä ja uhrautuvasta yhteiskunnan kokonaisedun tavoittelusta yrityksen oman edun kustannuksella?

Vakavasti ottaen, olisi naiivia uskoa tällaisiin selityksiin. Mikään voittoa tavoitteleva yritys ei luovu vapaaehtoisesti 10-20 prosentista saataviaan, jos maksujen peruste on väitetyllä tavalla muka selvä. Lisäksi maksamatta jäävien valvontamaksujen todellinen osuus ja yritysten tämän vuoksi menettämät tulot ovat todennäköisesti huomattavasti valvontayhtiöiden omaa ilmoitusta suuremmat.

Tosiasia on se, että parkkisakkofirmat välttelevät oikeudenkäyntejä yksinkertaisesti sen vuoksi, että uuden oikeudenkäynnin lopputulos on hyvin epävarma. Ne eivät halua luopua korkeimman oikeuden viimevuotisesta päätöksestä saamastaan pelotteesta. On parempi, että edes osa maksaa, kuin ottaa uuden oikeudenkäynnin myötä riski koko toiminnan loppumisesta.

Vaikka korkein oikeus hylkäsikin kesäkuussa yksityisestä pysäköinninvalvonnasta antamansa tuomion purkamista koskeneen hakemuksen, se ei tarkoita, että uudessa oikeudenkäynnissä välttämättä päädyttäisiin samanlaiseen lopputulokseen. Kuten rikos- ja prosessioikeuden professori Pekka Viljanen toteaa Helsingin Sanomissa 28.6.2011 julkaistussa mielipidekirjoituksessaan, lainvoimaisen tuomion purkamiselle on tarkoituksellisesti säädetty korkea kynnys. ”KKO katsoi, että kysymys valvontamaksun laillisuudesta on ollut oikeudellisesti tulkinnanvarainen ja asiassa on ollut perusteltu mahdollisuus päätyä toisistaan poikkeaviin lopputuloksiin. Siten tuomio ei ole KKO:n mielestä perustunut ilmeisesti eli selvästi väärään lain soveltamiseen. Purkuhakemuksen hylkääminen tällä perusteella ei kuitenkaan tarkoita sen vahvistamista, että purettavaksi haettu tuomio on ollut ehdottomasti oikea. On täysin mahdollista, että tuomioistuimet, jopa KKO itse, päätyvät uusissa vastaavanlaisissa tapauksissa päinvastaiseen ratkaisuun kuin KKO vuonna 2010. Kysymys yksityisten pysäköinninvalvontamaksujen laillisuudesta on siten edelleen vailla lopullista ratkaisua.”

Yksityisen pysäköinninvalvontamaksun laillisuus on siis edelleenkin hyvin epäselvä. Koko pysäköinninvalvontabisnes tukeutuu toiminnassaan yhteen ainoaan, täpärimmällä mahdollisella äänestyspäätöksellä syntyneeseen korkeimman oikeuden ratkaisuun, jonka perustelut ovat erittäin alttiita kritiikille.

Tämän päätöksen jälkeen yksityistä pysäköinninvalvontaa koskenut lakiesitys on jouduttu hylkäämään eduskunnan perustuslakivaliokunnan todettua lakiesityksen perustuslain vastaiseksi. Ylen uutisissa haastateltu oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on ilmoittanut, että oikeusministeriö aloittaa uuden pysäköinninvalvontaa säätelevän lain valmistelun ja lainvalmistelussa tullaan noudattamaan perustuslakivaliokunnan kantaa. Uusi laki tulee siten todennäköisesti kaventamaan yksityisten pysäköinninvalvontayritysten oikeuksia, tai jopa poistamaan ne kokonaan. Jos uusi yksityisen pysäköinninvalvontamaksun velkomusta koskeva riita-asia vietäisiin nyt oikeuteen, ei näissä oloissa olisi siis mitenkään varmaa tai edes todennäköistä, että alioikeus tulisi seuraamaan asiassa KKO:n viimevuotista, virheelliseksi osoittautunutta ratkaisua.

Näiden seikkojen lisäksi parkkisakkofirmat ovat täysin tietoisia myös siitä, että kanteen voittaminen edellyttäisi niiltä väärin pysäköidyn ajoneuvon kuljettajan toteennäyttämistä. Mitään käännettyä todistustaakkaa ei tässä yhteydessä valvontayritysten sitkeistä väitteistä huolimatta sovelleta, eikä ajoneuvon rekisteriin merkityllä omistajalla ole minkäänlaista velvollisuutta osallistua ajoneuvon väärin pysäköineen kuljettajan selvittämiseen tai edes reagoida valvontayhtiön tätä asiaa koskeviin tiedusteluihin.

On ymmärrettävää, että näitä asioita ei sakkofirmojen taholta haluta saattaa uuden, väistämättä paljon julkisuutta saavan oikeudenkäynnin myötä yhtään laajemmalti suuren yleisön tietoisuuteen, kuin ne nyt jo ovat. Valvontayhtiöt ovat katsoneet kannattavammaksi katteettoman uhkailun (väitetään maksamattomuuden johtavan oikeustoimiin), vääristelyn (väitetään korkeimman oikeuden päätöksellä olevan sellaisia merkityksiä tai vaikutuksia, joita sillä ei oikeasti ole) sekä suoranaisen valehtelun (todistustaakan kääntyminen; velvollisuus suorittaa maksu sen riitauttamisesta huolimatta; uhkailu maksuhäiriömerkinnällä tilanteissa, joissa lain mukaan sellaista ei voi seurata). Aina löytyy niitä, joihin tällainen tehoaa.

Jokaiselle asiaa seuranneelle on tietenkin ollut jo pitkään selvää, että uusia velkomuskanteita ei ole nostettu eikä nosteta. On kuitenkin hyvä, että asiaa tuodaan tiedotusvälineiden kautta esille niillekin, jotka eivät näiden rahastusfirmojen todellista olemusta tunne ja jotka tietämättömyyttään vielä maksavat näitä maksuja.

Yksityinen pysäköinninvalvontamaksu on täysin vapaaehtoinen maksu. Sellaisen pyytäminen ei ole laitonta, mutta jos pyydetyn maksun jättää suorittamatta, mitään seuraamuksiakaan ei tule. Kunniallinen ja valveutunut kansalainen, joka ei halua tukea pääasiassa rikollisten pyörittämää perustuslain vastaista hämäräbisnestä, jolla ei ole mitään tekemistä pysäköinnin sujuvuuden tai todellisten pysäköintiongelmien kanssa, ei tällaista maksua maksa ennen kuin tuomioistuin niin määrää. Kuten Turun Sanomien selvityskin osoittaa, sellaisesta ei kuitenkaan ole pelkoa.
Parkkisakkofirmojen oikeudenkäynneillä uhkailu on pelkkää bluffia.

Lue:
Keskustelu yksityisestä pysäköinninvalvonnasta käy jälleen kuumana
Yksityisessä pysäköinninvalvonnassa on kansalaistottelemattomuuden aika
Perustuslakivaliokunta torjuu yksityisen pysäköinninvalvonnan
Korkeimman oikeuden tuomio ParkCom-jutussa on kelvottamasti perusteltu

keskiviikkona, elokuuta 17, 2011

Keskustelu yksityisestä pysäköinninvalvonnasta käy jälleen kuumana

Keskustelu yksityisestä pysäköinninvalvonnasta on jälleen lämmennyt kun arvostettu rikosoikeuden professori Matti Tolvanen kertoi YLE:n uutisessa ettei hän itse maksaisi yksityisiä pysäköintivirhemaksuja. Samalla linjalla ovat myös tavalliset kansalaiset, sillä yhä suurempi osa, jopa 40%-60%, jättää perustuslainvastaisen valvontamaksun maksamatta. Tällä hetkellä yksityisten parkkisakkojen maksamatta jättämisestä ei ole käytännön seurauksia, koska oikeudellisesti äärimmäisen epäselvässä tilanteessa yksikään yksityinen pysäköintivalvontayhtiö ei halua viedä valvontamaksun perintää oikeuteen asti.

Yksityiseen pysäköinninvalvontaan liittyy perustuslain 124 §:ssä tarkoitettua julkisen hallintotehtävän piirteitä. Perustuslakivaliokunta katsoi että hallinnollisten seuraamusten määräämiseen sisältyy merkittävää julkisen vallan käyttöä. Yksityinen pysäköinninvalvonta on siis perustuslain vastaista. Yksityisen pysäköintivirhemaksun välttää käytännössä kiistämällä yksiselitteisesti ja järjestelmällisesti olleensa ajoneuvon kuljettaja. Ajoneuvon haltijat ja omistajat eivät ole mahdollisesti syntyneen sopimuksen osapuolia, eivätkä siten millään tavoin velvollisia selvittämään ajoneuvon kuljettajaa pysäköintivalvontayhtiölle tai vielä vähemmän maksamaan määrättyä maksua. Näyttövastuu kuljettajasta on valvontayhtiöllä. ParkCom -oikeudenkäynnissä oikeusasteet totesivat yksiselitteisesti, että vaikka näytön hankkiminen ajoneuvon pysäköineestä kuljettajasta on valvontayhtiölle hankalaa ja liiketaloudellisesti kannattamatonta, tämä kantajan vaikeus ei kuitenkaan oikeuta poikkeamista normaalista todistusoikeudellisesta säännöstä, jonka mukaan sopimukseen vetoavan on näytettävä toteen sekä sopimusrikkomus että luonnollisesti myös sopimuskumppaninsa. Yksityistä pysäköintivirhemaksua ei siis kannata maksaa.

Perustuslakivaliokunta totesi aikaisemmin ettei yksityisillä yhtiöillä ole sakotusoikeutta. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on samalla kannalla kuin perustuslakivaliokunta. Oikeusministeri toteaan 18.8.2011 YLE:n haastattelussa, että epäselvä tilanne ei voi jatkua kauaa. Oikeusministeri pitää perustuslakivaliokunnan kantaa merkittävänä koska perustuslakivaliokunta on se elin Suomessa joka tulkitsee peruslakia. Uusi pysäköinninvalvonnasta säädettävä laki todennäköisesti lopettaa yksityisten pysäköintivalvontayhtiöiden sakotustoiminnan.

Muutamissa oikeusoppineiden blogikirjoituksissa on nähtävillä eriskummallista perustuslain vastaisen yksityisen pysäköinninvalvonnan ihannointia. Näihin mielipiteisiin kannattaa kuitenkin suhtautua hyvin varovasti sillä kyseisten henkilöiden esittämät tulkinnat yksityisen pysäköinninvalvonnan juridisista näkökulmista eivät edusta yleistä käsitystä oikeudellisesta reaalimaailmasta, vaan käytännössä kiertävät lain ja oikeuskäytännön tulkintaa hyvinkin vastenmielisen vääristelevästi. Yksityisen pysäköinninvalvonnan fanaattinen palvonta ei kuitenkaan oikeuta antamaan ihmisille virheellistä tietoa heidän oikeuksistaan. Se ei ole kenenkään kannalta oikeus ja kohtuus.

Osallistu keskusteluun: Yksityisessä pysäköininvalvonnassa on kansalaistottelemattomuuden aika

Lue myös:
Parkkifirmat saattavat menettää sakotusoikeutensa
Yksityinen parkkisakotus on kaaoksessa
Rikosoikeuden professori ei maksaisi yksityisiä parkkisakkoja
Parkkifirmojen toiminta villiä ja sekavaa
Parkkifirmat väistävät oikeussalia
Perustuslakivaliokunta ei hyväksy yksityistä pysäköinninvalvontaa