Tiesitkö että lain mukaan yksityistä pysäköintivalvontamaksua ei tarvitse maksaa!
Lue lisää: Älä maksa yksityistä sakkoa!

lauantaina, maaliskuuta 26, 2011

LUKIJAN ARTIKKELI: Pankkiireiden pahin painajainen

Aktivistit suunnittelevat suoria keinoja keinottelijoiden hillitsemiseksi

Samalla kun Suomessa ja muualla EU:ssa käydään vilkasta keskustelua pankkien ja sijoittajien osuudesta kantaa oma vastuunsa riskien realisoitumisesta holtittoman antolainauksen seurauksena, on Pohjois-Amerikassa edetty pohdintaan siitä, miten kansalaiset omalla suoralla toiminnallaan voivat vaikuttaa tapahtumien kulkuun - osallistua velkojen ja varallisuuden uusjakoon.

Kohu alkoi, kun nauhoitus arvostetun ay-toimijan, Stephen Lernerin puheesta Pace -yliopistossa levisi julkisuuteen. Puheessaan Lerner esitti mielenkiintoisen ehdotuksen:
"Taloutemme perustuu velanottoon. Mitä tapahtuisi, jos asuntovelalliset päättäisivät ryhtyä yhdessä velkojen maksulakkoon? Jos puoli miljoonaa velallista USA:ssa organisoituu ja sopii maksulakosta, mitkä olisivat seuraukset? Talousjärjestelmä kaatuisi, pankit kaatuisivat, niihin sijoittaneet menettäisivät rahansa, bonukset jäisivät maksamatta…

Joten hyvin yksinkertainen strategia on ajankohtainen: Miten pörssi saadaan alas, miten voimme leikata pelureiden bonukset, miten puutumme heidän mahdollisuuksiin rikastua keinottelulla. Ja jos emme tee sitä, voimme ainakin eristää ne, poliittisesti ja taloudellisesti ja häiritä niitä. Niin, ja se ei ole pelkästään teoria...".
Stephen Lerner on erään USA:n suurimman ammattiliiton, palvelualojen ammattiliiton (SEIU) entinen keulahahmo, joka työskentelee nyt kampanjoimassa Euroopan ja Etelä-Amerikan ammattiyhdistysten ja kansalaisjärjestöjen kanssa tavoitteenaan saada taloudelliset instituutiot ja riskisijoittajat vastaamaan toiminnastaan.

Lerner:
"Ammattiyhdysliike ja yhteiskunnan hallinto ei pysty toimimaan tavalla johon ne ovat tarkoitettu, ne ovat kuolleet. Ainoa tapa, jolla kansalaisten etu, vaurauden palauttaminen, voidaan varmistaa, on horjuttaa järjestelmää ja palauttaa keskiluokalta varastetut 17 biljoonaa dollaria.
Minusta näyttää siltä, että nyt on oikea aika ajatella jotain suurempaa. Tämä merkitsee että suoralla toiminnalla voimme murtaa yritysten nykyisen toimintatavan luomalla epävarmuutta markkinoille. Ajatus voi kuulostaa hullulta nykyisen heikon taloustilanteen keskellä. Kasinotalous on todellisuudessa uskomattoman hauras, sehän ei perustu mihinkään reaaliseen. Sen perustana on keinottelu.
Juuri sen vuoksi tarvitaan epätavallisia keinoja kuten suoraa kansalaistoimintaa horjuttaaksemme markkinoita.

Esimerkiksi 10%:lla asunnonomistajista asunnon markkina-arvo alittaa velan arvon. He maksavat asunnon arvoa suurempaa lainaa. Nämä ihmiset ovat peruskysymysten äärellä. Osa ei pysty hoitamaan lainojaan, mutta eivät voi myöskään muuttaa pois. Kuluu vähintään vuosi ennen pakkolunastusta ja häätöä.

Minä tekisin samoin, en maksaisi. Se on juuri samaa mitä yritykset tekisivät - liiketoimintapäätös ja oikein hyvä sellainen. Jos pystymme kaksinkertaistamaan näin toimivien määrän, saamme pankit selvitystilaan.

Entäpä jos opiskelijat sanovat, että emme aio maksaa? Se on miljardi dollaria opiskelijoiden velkaa.

Jos julkisten alojen ammattiyhdistykset vaatisivat ehtona että hallitus toteuttaa julkisen varainhoidon moitteettomasti. Pankkien antolainaus julkiselle sektorille edustaa 30% pankkien tuotoista. On järjetöntä, että valtio osallistuu pankkiirien bonuksien maksuun. Ammattiyhdistysliikkeelle se voi olla myös syy painostustoimiin.

Ammattiyhdistysliikkeellä on miljoonia jäseniä, jotka ovat raivoissaan. Pienemmät ryhmät ja yksittäiset aktivistit voivat ottaa johtoaseman. Ammattiliitot voivat auttaa yhteiskunnan ryhmiä tai yhteisöjä toimimaan. Meidän on ajateltava, miten yhdessä olemme rakentamassa jotakin, joka todella vaikuttaa miten järjestelmä toimii.

Mitä toisella puolella pelkäävät eniten? He pelkäävät häiriöitä, he pelkäävät epävarmuutta. Jokainen uutinen Euroopasta, jossa kerrotaan mellakasta Kreikassa, laskee markkinoita. Ihmiset, jotka hallitsevat maan asioita välittävät vain miten pörssillä menee, miten joukkolainamarkkinat kehittyvät, mitkä heidän bonuksensa on.

Siis mielestäni tarvitaan hyvin yksinkertainen strategia: Miten pörssi saadaan alas, miten voimme leikata pelureiden bonukset, miten puutumme heidän mahdollisuuksiin rikastua keinottelulla. Ja jos emme tee sitä, voimme ainakin eristää ne, poliittisesti ja taloudellisesti häiritä heidän toimintaansa. Niin, se ei ole pelkästään teoria.

Joukko meitä ympäri maata on ajatellut yritystä, joka olisi hyvä kohde suoralle toiminnalle. Päätimme, että sellainen sopiva olisi JP Morgan Chase. Aiomme parin seuraavan kuukauden aikana jalkauttaa sitä vastaan kampanjan, joka oikeastaan ​​haastaa Wall Streetin vallan. "
Vaikka Lernerin ajatuksia ei ole vielä käytännössä testattu, on selvä, että näin radikaali suunnitelma herättää huolta: USA:n valtamedia on vältellyt aihetta, tuntuu että media ei tiedä mitä tehdä Lernerin vallankumoukselliselle puheenvuorolle.

Jotain huolesta kertoo se, että vapaamielinen Media Matters -julkaisu kehottaa lukijoita "valmistautumaan tarttumaan aseeseen", ja kirjoittaa, että kehotus lakkoon ja kansalaistottelemattomuuteen merkitsee "taloudellista terrorismia". Uhkakuva on, että Yhdysvaltain hallitus romahtaa, ja että "miljoonat kuolevat".

USAn ja Euroopan käytännöt poikkeavat monessa suhteessa toisistaan. EU-maiden sosiaaliturva takaa ainakin vanhoissa EU-maissa perustoimeentulon. Toisaalta, USA:ssa asuntolainan vakuutena on kiinteistö. Velallinen voi kuitata asuntolainansa yksinkertaisesti palauttamalla talon avaimet velkojalle. Mikäli kiinteistön markkina-arvo alittaa velan määrän, jää se velkojan päänsäryksi, toisin kuin useimmissa EU-maissa.

Euroopassa asuntovelkaongelma on kärjistynyt erityisesti Espanjassa. Maan työttömyys on noussut laman aikana 20 %:een. Erittäin suuri osa asuntovelallisista ei pysty hoitamaan velkojaan edes nykyisten matalien korkojen aikana kun koko perhe on joutunut työttömiksi. Pakkolunastettujen asuntojen lukumäärä on toistaiseksi ollut pieni, mutta lukumäärä tulee korkojen noustessa kasvamaan rajusti. Velkojien kannalta tilanne on yhtä huono - Espanjan kiinteistömarkkinoilla on ennestään yli miljoona myymätöntä ja keskeneräistä asuntoa ja asuntojen markkina-arvot ovat romahtaneet. Näillä markkinoilla on erittäin vaikea saada luottotappioita katetuksi.

Ihmiset, joilla ei ole mitään menetettävää ovat valmiimpia epätavallisiin toimiin. Tulemme näkemään johtaako taloustilanteen luisuminen hallitsemattomaksi myös kansalaisten suoraan toimintaan. Pankkiirien pahin painajainen toteutuu kun velalliset ottavat kollektiivisesti oikeuden omiin käsiinsä.

Lähteet:
The Business Insider

The Blaze


Nauhoitus arvostetun ay-toimijan, Stephen Lernerin puheesta Pace -yliopistossa



31 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aika mielenkiintoinen skenaario! Minusta ihan varteenotettava vaihtoehto lopettaa taloudellisten etujen ja huimien kannustimien mielipuolinen ja vastikeeton jakaminen.

Tämä "rikas eliitti" on poliitikkojen ja siten päätöksentekokoneiston suojeluksessa. He rahoittavat poliitikkoja muka "vastikeettomasti" mutta odottavat että nykyinen järjestelmä pidetään toiminnassa. Holtitonta lainausta, sijoituskeinottelua, huimia bonuksia, rahan tuhlausta, köyhien kyykyttämistä jne, ja kun sitten kaikki menee "perseelleen" niin valtio pelastaa. Rahan kahmimiselle itselle ei ole olemassa mitään moraalia eikä etiikkaa, kaikki on sallittua ja huonoimmassakin lopputuloksessa valtio pelastaa ja bonukset kuten palkkiot vain kasvavat.

Anonyymi kirjoitti...

Erinomainen ajatus. Olisi todella hauska nähdä mitä tapahtuisi suomessa kun 20-30% asuntovelallisista aloittaisi lainanmaksulakon. Kuinkakohan nopeasti suomalaiset pankit olisivat kyykyllään.

Anonyymi kirjoitti...

Jaahas, nyt olikin sitten tämän paskablogin pohjanoteeraus, eli kehoitetaan ihmisiä terrorismiin romahduttamalla talousjärjestelmä tahallisesti. Ihan kuin viimeisin lama ei olisi aiheuttanut jo tarpeeksi tuhoa. Lernerin kaltaiset ay-paskiaiset pitäisi hirttää lähimpään työväen patsaaseen.

Petrus kirjoitti...

Käsittääkseni lainan maksamatta jättäminen ei ole rikos, vaan sopimusrikkomus. Se että kehoitettaisiin tuhansia jopa satoja tuhansia ihmisiä jättämään lainansa maksamatta ei voi olla rikos koska itse lainanmaksamatta jättäminenkään ei sitä ole.

Minun puolesta antaa mennä vain, ei ole lainoja, mutta äkkiäkös sitä yhden hankkii ihan kollektiivisen tuen antamiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä tullaan juuri siihen yhteen asiaan johon euroopassa on menty räkäposkella.

Kreikan ja Irlannin kaltaisten ja nyt Portugalin kaltaisten talouksien on annettava vain kylmästi kaatua. On puhdasta propagandaa ja pelon lietsontaa väittää että kaatuminen aiheuttaisi pahoja ongelmia EU-alueella. Ei sen pahempia kuin mitä nyt seuraa. EU-maissa pankit ja riskisijoittajat oppivat että kaikki on sallittua eikä tuloksella ole väliä. EU pelastaa ja rahoittaa.

Miksi suomenkaan kannattaa pitää tukkaa kuria taloudessa, antaa mennä kun on mennäkseen, kyllä se EU:n vakausrahasto sitten pelastaa.

Tämä kysymys on se miksi tulevissa vaaleissa äänestän persuja. Suomen on irtisanouduttava kahdesta asiasta

1) EU vakausrahastosta, antaa huonosti taloutensa hoitaneiden maiden ja pankkien kaatua

2) Ilmastonmuutos tavotteista

Kummatkin ovat rahavarojen ja veronmaksajien omaisuuden järjetöntä tuhlausta.

Anonyymi kirjoitti...

Kansalaistottelemattomuutta?

I'm in!

Anonyymi kirjoitti...

Sosialisti paskoja kaikki. Pankkien ja yritysten johtajat ovat ansainneet palkkionsa. Duuni on raskasta ja vastuu kova. Eikös nämä vaatimukset lähenne jo kummunismia?

Anonyymi kirjoitti...

Pankkien ja yritysten johtajat ovat ansainneet palkkionsa.

Miten ne ovat voineet ansainta palkkionsa jos pankki on selvitystilassa?

Jenkeissä oli juuri vastaavia tapauksia. Pankki tai rahoituslaitos 2008 selvitystilassa. USA:n hallinto rahoittaa ja antaa hätärahoitusta. Samaan aikaan näistä hätärahoituksista pankkiirit maksavat itselleen huikeat bonukset. Tähänhän Obamakin puuttui. Missä on moraali? Ei mitään bonuksia, vaan linnaan ja nälkäpalkalle. Miten voi olla ansainnut kannustimen jos on vetänyt kaiken vessasta alas,, kysyn vaan.

Anonyymi kirjoitti...

Pankkien tappioiden pitäisi kaatua luotonantajien ja riskisijoittajien niskaan, ei missän tapauksessa veronmaksajien maksettaviksi. Eikä varsinkaan toisen maan veronmaksajien. Miksi vitussa meidän verorahoja käytetään kreikkalaisten ja irlantilaisten pankkien tukemiseen? Ei jumalauta ...

Anonyymi kirjoitti...

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20110367395

Talouslehti Financial Times kritisoi pääkirjoituskolumnissaan voimakkaasti viime viikolla kokoontuneita euroalueen päättäjiä. Kovimmin Financial Times suomii heitä välinpitämättömyydestä pankkisektoria kohtaan.

Kaikkein petollisin ongelma ei saanut huomiota. Se on pankkisektori, missä elävien kuolleiden löyhkä saastuttaa myös terveet rahoituslaitokset,

Anonyymi kirjoitti...

Voi vittu mitä paskaa!!!!! Mitä helvettiä se hyödyttää ajaa maan tai maailman talous uuteen syvempään lamaan? Keinen etu se on?

Anonyymi kirjoitti...

Voi vittu mitä paskaa!!!!! Mitä helvettiä se hyödyttää ajaa maan tai maailman talous uuteen syvempään lamaan? Keinen etu se on?

Millä tavalla sitten ehdotat että asiaan saadaan muutos? Poliittisina päätöksinä sitä ei tule koska samat kähmijät pankeissa ja suuryrityksissä ovat ostaneet poliitikot rahalla. Aivan kuten suomessakin valiituella.

Muutos parempaan vaatii kunnon otteita ja uhreja tulee aina, mutta lopputulos ratkaisee.

Anonyymi kirjoitti...

Vi'va la resistance!

Anonyymi kirjoitti...

Samanlaista kansalaistottelemattomuutta vaaditaan myös yksityisessä pysäköinninvalvonnassa.

KUKAAN EI MAKSA YHTÄÄN MAKSUA, homma kaatuu ja saadaan pysyvä muutos. Yrittäkää nyt herätä, ei asiat parane pistämällä pää paperipussiin, kunnon härdelli kehiin niin saadaan aikaan tuloksia.

Nykyinen poliittinen valta Suomessa pitäis viedä saunan taakse. Sellaista kähmintää ja oman edun tavoittelua,, vielä Suomen parasta ajatellaan, voi vittu, kattokaa Kataista, minkälaisia babyfacejä päästetään suomessa päättämään asioista. Mies? Salli mun nauraa, pikku poika ...

Anonyymi kirjoitti...

Brasiliassa ei ole ollut merkittäviä pankkikriisejä. Liekö asialla mitään tekemistä sen kanssa, että pankinjohtajat/omistajat ovat vastuussa pankin tuloksesta omalla henkilökohtaisella omaisuudellaan..

Anonyymi kirjoitti...

Rap news 7 http://www.youtube.com/watch?v=DdAVl1LvQL0

Viva la revolucion!

Anonyymi kirjoitti...

Rap news 7 http://www.youtube.com/watch?v=DdAVl1LvQL0

Siellähän se sanottiin, "this is communist virus"...

Anonyymi kirjoitti...

Rap news 7 http://www.youtube.com/watch?v=DdAVl1LvQL0

Siellähän se sanottiin, "this is communist virus"...

Comunislam...

Anonyymi kirjoitti...

Verosuunnittelua parhaimmillaan: GE:n tulot $14.2 miljardia, ei maksettuja veroja, mutta "tax benefit":iä (mitä onkaan) sai $3.2 miljardia.

http://www.nytimes.com/2011/03/25/business/economy/25tax.html?_r=2

Anonyymi kirjoitti...

FEDin loppua toivotaan ja suunnitellaan, aiheeseen liittyviä videoita esim. http://eclinik.wordpress.com/2011/03/26/the-siege-of-the-federal-reserve/

Anonyymi kirjoitti...

http://bankofamericasuck.com/

Imulippo kirjoitti...

"Brasilia on kirjoittanut pankkilakeihinsa yksityiskohdan, joka on kääntänyt pankkiirien luontaisen oman edun tavoittelun pankkien vakautta kohentavaksi vahvuudeksi.

Brasiliassa pankin ylin johto, pankin hallituksen jäsenet ja jopa suuret osakkeenomistajat voivat joutua vastaamaan pankkinsa tappioista jopa koko omaisuudellaan.

Anonyymi kirjoitti...

Sinänsä ihan hieno idea ja periaatteellisesti kannatettava. Suomen lait kuitenkin kun on mitä on, niin tuollainen "kansalaistottelattomuus" puraisee omaan hanuriin ja kovasti.

Pankit yms. oppivat 90-luvun lamasta että voivat tehdä mitä tahansa ja aina valtio heidät pelastaa jos hommat kusee. Lyhyt tikku jäi käteen niillä ketkä eivät pystyneet lainojaan maksamaan tai olivat taanneet muiden lainoja. Yksittäiset ihmiset jätettiin yksin ja lähes 20 vuoden lohduttomaan velkakierteeseen pankkien virheiden takia. Samaan aikaa perustettiin mm. valtion lafka Arsenal joka takoi kovia voittoja velallisilta pakkolunastetuilla kiinteistöillä ja osakkeilla...

En näe että kohtalo tällaiseen kansalaistottelemsattomuuteen lähteneellä mitenkään merkittävästi eroaisi 90-luvun laman uhreista!

Näin vaalien alla on myös syytä muistaa että KAIKKI isot puolueet ovat olleet hallituksessa 90-laman uhrien kärsiessä kohtuutomista perinnöistä.

Oisko se tämä opettanut perintäyhtiötkin näin härskeiksi. Keksitään yhä uusia arveluttavia liiketoimia ja agressiivisella/laittomalla perintätoiminalla tehdään "bisneksistä" kannattavia. Nythän OK-Perintä Oy mainostaa itseään telkkarissa vastuullisena ja luotettavana perintäkumppanina. Oli kuitenkin erään ParkComin alkuperäinen perintäyhtiö keneltä ei rekisteriotetta saanut edes kirjatulla kirjeellä. Joten luotettava My Ass!

Anonyymi kirjoitti...

Eikö kenenkään mielestä vastuu ole myös lainan ottajilla??? Siis pankkia syytetään siitä kun lainanmaksaja ei pysty maksamaan lainaansa takaisin?? Mikä logiikka tässä on taustalla?

Jos ottaa esim. asuntolainan niin siihen liittyy aina riski että asiat elämässä ei menekään niinkuin on suunniteltu. Se on tietoinen riski jonka JOKAINEN lainanottaja päättää ottaa. Itseäänhän sitä ihminen saa syyttää jos on elänyt yli varojensa.

Anonyymi kirjoitti...

On toki vastuuta myös lainan ottajalla, mutta suurimman vastuun kantaa pankit. Fakta nimittäin lainan myöntämisissä yktisyisille kotitalousasiakkaille, oli että niitä tyrkytettiin puoli-ilmaiseksi, pankki antoi lainaa vaikka pankin tehtävä olisi ollut tarkastaa velallisen maksukyky.

Suurin ongelma kuitenkin pankkien johtajilleen maksamat bonukset jotka ovat täysin suhteettomat esim. työpanokseen tai vastuuseen. Eivätkä ne moninpaikoin näytä olevan edes sidoksissa pankin tulokseen.

Amerikassa pankkeja ja rahoituslaitoksia meni selvitystilaan ja ainoastaan liittovaltion pelastus, ilmaisen rahan, vastiikkettoman rahan tunkeminen pankkeihin auttoi niitä pysymään pystyssä. Näillä veronmaksajien rahoilla jotka oli tarkoitettu pankkien elvyttämiseen pankit sitten kaikesta huolimatta jakoivat bonuksia miljoonia euroja johtajilleen ja härskimmissä tapauksissa erään pankin johtokunta lähti "taktiseen palaveriin" lomakohteeseen viikoksi perheineen pankin rahoilla, yhteensä yli puoli miljoonaa euroa. Missä on moraali? Nämä paskiaiset ansaitsevat opetuksen.

Suomessa 90-luvun laman seurauksena veronmaksajien rahoja työnnettiin pankeille jotta ne eivät kaatuisi. Suurin virhe mikä tehtiin oli, että rahaa annettiin vastiikkeettomana. Veronmaksajien kukkarosta myönnetyt miljardit olisi pitänyt vaatia maksettavaksi takaisin, mutta ei. Ilmaista rahaa pankeille jotka nyt takovat voittoa ja isoja bonuksia johtajilleen tervehdyttyään veronmaksajien avustukselle riistävät näitä samoja veronmaksajia jotka heidät alun perin pelasti.

Pankeille ja rahoituslaitoksille tämä opettaa vain sen, että on ihan sama miten holtittomasti rahaa jaetaan, kyllä valtio ja veronmaksajat meidät pelastaa.

Lainanmaksulakko onnistuessaan olisi kunnon näpäytys pankeille. Jos suomen tai maailman talous kaatuu niin olkoon sitten niin. Ei mitään suurta voi saada aikaan ilman uhrauksia.

Anonyymi kirjoitti...

Korkeita palkkoja ja palkkioita perusteellaan aina joko sillä, että työhön liittyy suuri vastuu tai sitten sillä, että työ on tuottavaa.

Se, että työhän liittyy suuri vastuu ei tarkoita sitä, että optiomiljönääri kantaisi sen vastuun eikä myöskään sitä, että hän hoitaisi tehtävänsä vastuullisesti.

Ja miten työ on tuottavaa jos se aiheuttaa maailmanlaajuisen taantuman? Tuottavaa työ oli silloin lähinnä näille ylipalkatuille porsastelijoille.

Nina Honkanen kirjoitti kirjan omista kokemuksistaan takaajana. Valitettavasti kirja oli fiktiivinen. Paremppi olisi ollut kirjoittaa ihan oikeilla nimillä ja kertoen tarkasti kaiken.

Anonyymi kirjoitti...

"Eikö kenenkään mielestä vastuu ole myös lainan ottajilla??? Siis pankkia syytetään siitä kun lainanmaksaja ei pysty maksamaan lainaansa takaisin?? Mikä logiikka tässä on taustalla?"

- Vilkaise vaikka Ari Huhtamäen väitöskirja luotonantajan vastuusta.

Ei kyse ole siitä, ettei vastuuta olisi "myös lainanottajalla", vaan nimenomaan siitä, että sitä on myös lainanANTAJALLA. Pahimman kasinon aikaan lainoja sai todella heppoisesti. Pankilla on kuitenkin vastuu kartoittaa asiakkaan maksukyky, eikä sellaista lainaa, jonka maksaminen olisi äärimmäisen vaikeaa tai jopa mahdotonta, saa myöntää. Ja nimenomaan pankki on se taho, jolla on tieto ja ammattitaito, jonka perusteella maksukyky on mahdollista kartoittaa.

Jos pankki kuitenkin tietää, että takaisinmaksun saa joko lainanottajalta TAI valtiolta, ei pankilla ole motiivia varmistella lainanottajan maksukykyä, vaan jopa 'tyrkyttää' liian suuria lainoja isolla riskillä (jota vähentää tämä 'valtio pelastaa' -vipu), vaikka olisi selvää, että esim. korkotason noustessa maksuja ei tulla saamaan.

Tai kuten eräs taloustietelijä huomautti, että hän voisi pyörittää paperilla äärettömän tuottoisaa pankkitointa viiden vuoden ajan ja poistua paikalta bonuksineen, ennenkuin koko paketti kaatuu.

Anonyymi kirjoitti...

Oletteko miettineet, miksi korot olivat vielä vuosituhannen vaihteessa jotain 5% tai ehkä enemmän ja -90 -luvun alussa jopa 20%, ja nyt viimeiset 5 vuotta lähellä nollaa?

Perustelut liittyvät talouden parantamiseen, mutta mikähän mahtaa olla oikea syy?

Olisiko joku hoksannut, että mitä pienemmät korot, sitä enemmän lainaa otetaan ja sitä parempi tulo lainasta tulee?

Anonyymi kirjoitti...

Syyt 90-luvun lamaan oli moninaiset, mm. pankkien myymät valuuttalainat. Lisäksi hallituksen päättämä, viimeiseen asti kiistetty devalvaatio näytteli roolia.

Mutta totuus on se että pankit saivat sooloilla vastoin lakeja ongelmiensa kanssa, ne pelastettiin verorahoilla ja jo olikohan seuraavana vuonna jakoivat bonuksia "päteville" johtajilleen.

Samaan aikaan valtio perusti Arsenalin ja muita samankaltaisia yrityksiä joihon kerättiin roskalainojen vakuuteena olleet maat, metsät, asunto-osakkeet ja kiinteistöt. Ja näillä tehtiin tuottavaa bisnestä ihan viime vuosiin asti.

Ainoat kenelle lopulta jäi lyhyt tikku käteen oli ne onnettomat kymmenet tuhannet lainanottajat, ketkä uskoivat pankkeja ja laman tullessa menettivät kaiken. Tämän jälkeen alkoi suurimmalla osalla velkahelvetti josta ulospääsyä ei ollut. Pankit myivät nämä roskalainat perintäyhtiöille jotka aktiivisesti ovat perineet näitä "saatavia" nykypäiviin saakka. Nythän taisi vasta pari vuotta sitten tulla voimaan laki, joka rajoittaa näiden perinnän 15 vuoteen.

Asiasta on kirjoitettu useampia päteviä kirjoja joihin kannattaa tutustua. Nyt en ulkoa kyllä muista yhdenkään nimeä tai kirjoittajaa. Mutta tutustumisen arvoisia!

Anonyymi kirjoitti...

GE:n zero taxeista:
http://edition.cnn.com/video/?/video/bestoftv/2011/03/31/exp.dnt.sylvester.ge.no.taxes.cnn

Kalliisti palkatut juristit tekevät parhaansa, jotta GE ei maksaisi yhtään veroja USA:an.

Sama tavoite on varmaan suomalaisilla yrityksillä ja yritysjohtajilla.

Anonyymi kirjoitti...

Kauppalehdessä GE:n verosuunnittelusta:
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20110468453

"GE raportoi tehneensä maailmanlaajuisesti voittoa kymmenisen miljardia euroa viime vuonna, muttei maksanut senttiäkään veroja Yhdysvaltoihin, vaikka yhtiölle kertyi useita miljardeja liikevaihtoa Yhdysvalloista."