Tiesitkö että lain mukaan yksityistä pysäköintivalvontamaksua ei tarvitse maksaa!
Lue lisää: Älä maksa yksityistä sakkoa!

Ilmianna työnantajasi! Tehdään yhteistyössä kesätyönantajien musta lista joka julkaistaan varoitukseksi muille kesätyötä hakeville!

torstaina, kesäkuuta 28, 2012

Q&A – Saako sairauslomasta tiedottaa työpaikalla?

Olen pienessä mainosfirmassa duunissa. Siellä nykyisellä esimiehellä on tapana kertoa kaikille kollegoilleni poissaolon syy. Eli tyyliin, XXXXX on sairaslomalla vatsataudin takia, tai ei pääse nyt töihin kun on se ja se tulehdus. Huomautin tästä esimiestä ja hän vain tokaisi että ei kai se sairastuminen nyt mikään salaisuus voi olla. Voiko tämä näin mennä?

Tieto työntekijän sairauslomalla olemisesta on henkilötietolain tarkoittama henkilötieto. Henkilötietojen käsittelyä koskevat asianmukaisuus- että tarpeellisuusvaatimukset. Lisäksi voidaan katsoa, että työntekijän terveydentilaa kuvaava tieto on henkilötietolain mukaisesti arkaluonteista tietoa jonka käsittely työpaikoilla on siis lähtökohtaisestikin kielletty.

Tämä tarkoittaa sitä, että työntekijän sairauspoissaolosta ei voi työpaikalla tiedottaa vapaasti. Työnantajalla, esimiehellä, ei ole oikeutta kertoa tai muutoin ilmaista työntekijää koskevaa sairauspoissaolotietoa tai edes sairaslomalta paluupäivää muille yrityksen työntekijöille. Joissakin tapauksissa, mikäli voidaan osoittaa että tieto henkilön sairauspoissaolosta täyttää henkilötietolain tarpeellisuusvaatimuksen, voidaan katsoa että esimiehellä on oikeus antaa tieto sairauspoissaolosta esimerkiksi henkilön lähimmille työkavereille. Tällöinkin kyse on vain tiedosta poissaolon luonteesta, ei itse syystä, eli terveydentilaan liittyvästä arkaluonteisesta tiedosta.

Pääsääntöisesti oikea tapa työpaikoilla on ilmaista henkilön olevan vain poissa, eikä tarkemmin eritellä poissaoloa sairauspoissaoloksi.

Asiasta on olemassa myös tietosuojavaltuutetun kannanotto.

Työnantajalla ei ole yleistä oikeutta kertoa, muulla tavoin ilmaista tai luovuttaa työntekijää koskevaa sairauspoissaolotietoa, sen syytä tai paluupäivää muille työntekijöille ja kollegoille, vaikka tällainen tieto olisi kenties organisaatiossa yleisesti hyvä tietää.

oikeusjakohtuus.blogspot.com

Lue myös:
Q&A - Liukuva työaika
Q&A - Huumausainetestit työpaikoilla
Q&A - Työttömällä on oikeus matkustaa
Q&A - Sairastuminen kesälomalla
Q&A - Kesäloma
Q&A - Työsuhde ja kilpailukielto
Q&A - Isännänvastuu

tiistaina, kesäkuuta 12, 2012

Kuinka kauan vielä?

Kuinka kauan kestää ennen kuin suomalaiset nousevat vastustamaan poliitikkojen, viranomaisten ja oikeuslaitoksen mielivaltaa? Kuinka kauan suomalaisuutta ja suomalaisten oikeuksia saa polkea?

Milloin liika on liikaa?

Suomen oikeuslaitos KKO:n Jussi Halla-aholle langettamalla tuomiolla on polkenut länsimaisen sananvapauden vielä syvemmälle siihen maanrakoon johon sitä on viimeisen kymmenen vuoden ajan vimmalla yritetty puristaa. Pois näkyvistä ja pois ajatuksista. Viimeistään nyt suomalaisille on valjennut, että maahanmuuttoa ja uskontoa ei saa arvostella eikä kritisoida. Totuus pitää salata ja valheista vain yksi voi olla virallinen totuus.

Jussi Halla-ahon poliittisen ajojahdin jälkeen, on entistä selvempää että KKO:n päätöksiä ja toimintaa ei saa vähätellä tai kyseenalaistaa. KKO on kolmas tabu suomalaisten oikeusviranomaisten pelolla ja perusteettomien ihmisoikeusloukkauksien listalla jolla pyritään rajoittamaan ja ohjaamaan kriittistä keskustelussa maahanmuutosta, uskonnosta ja nyt myös korkeimman oikeuden toiminnasta.

Kenellekään oikeusoppineelle tai asiantuntijalle ei ole tullut mieleen että nykyinen oikeusjärjestelmä suomalaisten silmissä on vitsi. Huono vitsi, jonka ytimessä oikeuslaitoksesta on muodostunut arvontakoneisto jonka päätöksistä suurin osa on kaukana kansalaisten yleisestä oikeustajusta. Suomalainen ei ole voinut pitkään aikaan luottaa oikeusjärjestelmään, joten on täysin turhaa edellyttää oikeuslaitokselle auktoriteettia tai kunnioitusta. Kunnioitus pitää ansaita ja oikeusasteet korkeinta myöten ovat menettäneet kansalaisten silmissä kunnioituksen ja arvostuksen jo kauan sitten. Jussi Halla-aho sanoi tämän totuuden ääneen ja sai rangaistuksen ylimielisyydestään. Viranomaisten, tuomareiden, syyttäjien ja poliitikkojen sisäpiiri pyörii ja yksittäiselle ajojahdeille annetaan näennäisen syyttömät kasvot. Tätä totuutta ei voi suomalaisilta kieltää. Oikeuslaitos tuomareineen ei ole ollut koskaan riippumaton. Neuvostokulttuuri juurtui Suomeen tiukemmin kuin kukaan koskaan uskalsi tunnustaa.

Mutta edelleen, milloin liika on liikaa?

Monet poliitikot Jan Vapaavuoresta lähtien kauhistelevat Halla-ahon tilannetta, pitävät tapausta ennennäkemättömänä, turmiollisena ja vaarallisena koko eduskunnan uskottavuudelle. Jussi Halla-aho on syyllistynyt sanan säilällä sivaltamiseen! Samaan aikaan meillä on ministereitä pääministeristä lähtien, poliitikkoja ja kansanedustajia jotka ovat syyllistyneet asiakirjojen väärentämiseen, lahjusten vastaanottamiseen, pahoinpitelyihin, petoksiin, varkauksiin ja rattijuopumuksiin. Jan Vapaavuori on itse tuomittu pahoinpitelystä vankeuteen ja sakkoihin varkaudesta sekä rattijuopumuksesta. Kuka täällä oikein vaarantaa eduskunnan uskottavuuden? Kenellä on varaa heittää ensimmäinen kivi?

Suomessa vallitsee demokratia? Hallitus on muodostettu lillukanvarsille rakennetun keinotekoisen hallitusohjelman myötä eduskuntavaalit hävinneistä puolueista. Kansan tahto ei koskaan toteutunut vaan poliitikot pienissä korruptoituneissa piireissään päättivät jakaa yhteisen hyvän vaalirahoitusta antaiden korporaatioiden ja eliitin mielen mukaisesti. Näennäinen demokratia ei eduskunnassa ole koskaan toiminut. Kansanedustajat eivät voi edustaa itseään ja omaa mielipidettään vaan heidät pakotetaan puolueensa viralliseen linjaan. Virallista linjaa ohjataan taas hallitusohjelmalla jonka juuret löytyvät korruptoituneista poliitikoista, oman edun tavoittelijoista ja yksityisen rahan ja korporaatioiden edustajista.

Suomalaiset eivät ole koskaan halunneet pahenevaa nuorisotyöttömyyttä, syrjäytymistä, vanhusten- ja terveyden huollon alasajoa tai koulujärjestelmän romuttamista ja eriarvoista yhteiskuntaa jossa rikkaat rikastuvat ja köyhien määrä kasvaa. Wahlroosin kaltaisten fanaattisten yli-ihmisten politiikka on ajamassa suomalaisen yhteiskunnan alas jyrkänteeltä. Moni on kysynyt eivätkö poliitikot näe kuinka pahoin suomalaiset voivat? Joukkomurhia, ampumisia, perhesurmia, nuorison syrjäytymistä, väkivaltaa ja pahoinvointia. Eivätkö he näe? Kyllä he näkevät, mutta eivät välitä.

Jyrki Kataisen ja Jutta Urpilaisen kaltaisia maanpettureita eivät kiinnosta suomalaisen yhteiskunnan ongelmat. He pääsevät ratkaisemaan suuria eurooppalaisia ongelmia jakamalla suomalaisen yhteiskunnan ja kansan rakentamaa hyvää niille jotka eivät ole sitä ansainneet. Jyrki Katainen ja Jutta Urpilainen maalailevat itsestään kuvaa vastuunkantajina vaikka todellisuudessa heidän aikanaan yrityksille ja korporaatioille on annettu valtaa määrätä politiikan suunnasta. Jutta Urpilainen on kuin kesy koira kytkettynä verkkosukilla Jyrki Kataisen johtaman kokoomuksen sängyn laitaan samaan aikaan kun puolue suunnittelee lainsäädäntöä jolla nuorten tulee tehdä töitä kokoomuslaisille yritysjohtajille puoli-ilmaiseksi ja vanhusten ei kuulu laiskistua vaan töissä on jaksettava jopa kaksi vuosikymmentä pidempää. Pääasia että muiden valtioiden lainat ja velat saadaan maksettua.

Vielä kerran kysyn, milloin liika on liikaa?

Pitäisikö se rikkain 1% kuitenkin tappaa jotta enemmistö voisi hyvin? Millä tämä Suomen ja suomalaisuuden tuhoaminen saadaan loppumaan? Onko ainoa mahdollisuus nousta kadulle kapinaan ja jakaa uudelleen valtuudet kuka Suomen asioista saa päättää? Olisiko nuorison aika katsoa peiliin ja lopettaa nykypoliitikkojen harrastama maanpetturuus?

Pitäisikö nuorison viimein kantaa siitä kuuluisaa vastuuta, ottaa niskalenkki asioista ja poistaa varmistin?

oikeusjakohtuus.blogspot.com

Lue myös:
 KKO:n Halla-aho tuomio on ainutlaatuisen virheellinen
Vihapuhetta
Sananvapautta ja loukattua kunniaa
Sananvapaus murenee, muista suojella itseäsi
Uusi vaihe sananvapauden alasajossa
Verkkosensuuri saavuttaa Kiinalaiset mittasuhteet Suomessa
Illuusio länsimaisista arvoista
Miten suojautua viranomaisten mielivallalta ja urkinnalta

lauantaina, kesäkuuta 09, 2012

KKO:n Halla-aho tuomio on ainutlaatuisen virheellinen

KKO on jälleen polkenut suomalaisten oikeuksia sananvapauteen. Vuosi toisensa jälkeen Suomen valtio saa tuomioita sananvapauteen liittyvistä ihmisoikeusrikoksista Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta ja siitä huolimatta sanan- ja mielipiteen vapautta rajoittava linja jatkuu. Näyttää siltä, että suomalaisessa yhteiskunnassa ei mikään ole muuttunut sitten 1960-luvun Hannu Salaman.

Suomessa on kaksi tabua yli kaiken joita missään tapauksessa eikä missään olosuhteissa saa arvostella: uskonto ja maahanmuutto. Halla-aho sai tuomion uskonrauhan rikkomisesta arvostellessaan islamin uskoa pedofiliuskonnoksi sekä tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan arvioidessaan islaminuskoisten maahanmuuttajien piirteitä.

Uskonnot ovat kautta ihmiskunnan historian olleet yksi pahimmista kärsimyksen aiheuttajista. Uskontojen varjolla oikeutetaan väkivaltaa, kärsimystä ja terrorismia. Kristinuskon nimissä on tapettu ihmisiä jo ristiretkien aikana. Helluntaiseurakunnassa käytetään lapsia ja nuoria hyväksi. Katolinen kirkko on syyllistynyt lasten seksuaalisiin hyväksikäyttöihin. Islamin uskontoon on puolestaan kuulunut alusta lähtien lapsimorsiamet. Profeetta Muhammadin Aisha vaimo oli 9 -vuotias. Yleisen käsityksen mukaan lapsimorsiamet silloin ja nykypäivänä ovat osoitus pedofiliasta. Islamin uskonnon yhtenä peruspilarina on pitää esikuvana profeetta Muhammadia ja hänen oppejaan ja jokaisen tehtävä on jäljitellä profeetan tapaa elää. Nyt voi tietysti ajatella, että Islamin uskonto on muuttunut ja pedofilian kauheudet ovat kadonneet vuosisatojen myötä. Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut. Tämän osoitti Suomen Islamilaisen yhdyskunnan imaami Khodr Chehab todetessaan vuonna 2009 että 13 vuotta on sopiva ikä tytöille avioitua. Kaiken lisäksi hän yritti vielä puolustautua kritiikiltä toteamalla, että osassa islamilaisia maita lapsiin sekaantumisesta avioliiton ulkopuolella saa jopa kuolemanrangaistuksen. Tämäkö siis oikeuttaa pikkutyttöjen väkisin naittamisen vanhoille miehille raiskattavaksi? Minkälainen uskonto pakottaa leikki-ikäiset tytöt avioliittoon vanhojen miesten seksileluiksi? Kun lukee uutisia lapsimorsiamien kohtaloista arabimaissa ei voi kuin kysyä mikä voi olla vielä sairaampaa? Jos uskonto sallii pedofilian, on ainoastaan kirjoitustekninen kysymys puhutaanko uskonnosta jossa vallitsee myötämielisyys pedofiliaan vai pedofiliauskonnosta.

KKO totesi että vihapuheen kaltaiset lausumat eivät nauti sananvapauden suojaa. Ongelma tietysti on siinä että vihapuheelle ei löydy todellista määritelmää, vaan vihapuheeksi voidaan käytännössä määritellä mitä tahansa mikä pelottaa kuulijaa. Loukkaamistarkoituksen täyttyminen on toinen määritelmä uskonrauhaan liittyvässä lainsäädännössä. Voiko oikeasti enää arvostella uskontoja jos toisen osapuolen loukkaantuminen voidaan katsoa näytöksi loukkaavassa tarkoituksessa esitetystä mielipiteestä? Sama tilanne koskee kiihottamisessa kansanryhmää vastaan. Mistä lähtien mielipiteen, jopa kärkkään ja provosoivan, kertominen on ollut kiihottamista? Miksi enemmistöä saa arvostella mutta ei vähemmistöä? Kun islamilaiset uskonoppineet nimittelevät suomalaisia juopoiksi eikö se ole kiihottamista kansanryhmää vastaan? Ainakin minä loukkaannuin siitä, joten tunnusmerkistö täyttyy. Toisaalta, eikö imaami Khodr Chehabin kannanotot lapsimorsiamien, eli pedofilian puolesta, täyty rikoksentunnusmerkistön yllyttämisestä rikokseen? Ainakin se saa normaalit ihmiset oksentamaan.

Mikään ei ole täysin mustaa tai valkoista. Sananvapaus on loukkaamaton arvo josta ei pidä tinkiä, eikä varsinkaan silloin kuin mielipide eroaa omasta. Voltairen sanoi aikoinaan: "Olen eri mieltä kanssasi, mutta puolustan kuolemaani asti oikeuttasi sanoa mielipiteesi". Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklassa todetaan selkeästi, että sananvapaus ei koske pelkästään sellaisia tietoja tai ajatuksia, joihin suhtaudutaan myötämielisesti tai joita pidetään vaarattomina tai yhdentekevinä, vaan myös sellaisia, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät.

Toivotamme Jussi Halla-aholle voimia ja rohkeutta jatkaa valitsemallaan tiellä. Jussi Halla-aho on KKO:n päätöksen perusteella jälleen yksi oikeusmurhan uhri Suomalaisessa arvontakoneistossa. Toivottavasti Halla-aho vie asiansa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Sieltä ei ole odotettavissa mitään muuta kuin yksi ainoa lopputulos - jälleen yksi tuomio Suomen valtiolle ihmisoikeuksien perimmäisen arvon, sananvapauden loukkaamisesta.

maanantaina, kesäkuuta 04, 2012

Lakiehdotus kieltäisi perustuslain vastaisen yksityisen pysäköinninvalvonnan

Yksityiset pysäköinninvalvontaa harjoittavat yritykset ovat oikeusministeriötä sekä eräitä yksittäisiä kansanedustajia lobbaamalla jo vuosia pyrkineet saamaan aikaiseksi toimintaa säätelevän lain, jossa ajoneuvon omistaja tai haltija asetettaisiin vastuuseen ajoneuvon kuljettajalle määrätyistä yksityisoikeudellisista pysäköinninvalvontamaksuista samalla tavalla, kuin ajoneuvon omistaja tai haltija nykyään vastaa julkisista, poliisin tai kunnallisen pysäköinninvalvonnan määräämistä pysäköintivirhemaksuista. Koska yksityinen pysäköinninvalvontamaksu ei ole lakiin perustuva seuraamus, vaan se perustuu osapuolten väliseen sopimukseen, ei tällaista maksua voida tietenkään vaatia keneltäkään muulta, kuin maksua vaativan kanssa sopimuksen tehneeltä luonnolliselta henkilöltä eli ajoneuvon ehtojen vastaisesti pysäköineeltä kuljettajalta.

Haltijavastuun toteuttava laki yksityisestä pysäköinninvalvonnasta olisi tietenkin valvontayritysten mieleen, mutta ajoneuvon omistajan tai haltijan asettaminen vastuuseen toisen henkilön tekemistä yksityisoikeudellisista sopimuksista on jo ajatuksena absurdi. Yhtä absurdi ja täysin sopimaton on myös pysäköinninvalvontaa harjoittavien yritysten nykyinen käytäntö osoittaa väittämäänsä sopimussuhteeseen perustuvat maksuvaatimuksensa ajoneuvon rekisteriin merkitylle omistajalle tai haltijalle ja vaatia tätä ilmoittamaan ajoneuvon väärin pysäköinyt kuljettaja tai maksamaan vaadittu maksu itse. Ajoneuvojen omistajilla tai haltijoilla ei tietenkään ole minkäänlaista velvollisuutta antaa näille yrityksille mitään tietoja siitä, kenelle he ovat mahdollisesti ajoneuvoaan lainailleet, saati sitten ottaa vastatakseen toisten sopimusvelvoitteista. Pelkkä ajoneuvon omistaminen tai sen haltijana oleminen ei riitä presumoimaan tämän henkilön kuljettavan ajoneuvoaan aina itse. Käytäntö, jossa näitä maksuvaatimuksia osoitetaan ajoneuvojen omistajille tai haltijoille ilman minkäänlaista näyttöä siitä, että tämä henkilö olisi todellisuudessa myös pysäköinyt ajoneuvonsa pysäköintiehtojen vastaisesti väitetyn sopimuksen synnyttävällä tavalla, on sopimaton ja lähestyy petoksen tunnusmerkistön täyttymistä.

Pysäköinninvalvontayritysten tueksi ilmaantui hyvin yllättäen myös kuluttajavirasto, joka vuonna 2007 teki oikeusministeriölle aloitteen yksityisen pysäköinninvalvonnan säätelytarpeen selvittämiseksi. Vaikka kuluttajavirasto toikin alalle lainsäädäntöä toivovassa aloitteessaan ilmi huolensa julkiselle vallalle kuuluvien tehtävien liukumisesta yksityisten toimijoiden hoidettavaksi sekä tähän liittyvät oikeusturvaongelmat, se tyytyi kuitenkin vain toivomaan tilanteen selkeyttämistä lainsäädännöllä sen sijaan, että se olisi kuluttajien edun edellyttämällä tavalla vaatinut koko perustuslain vastaisen toiminnan yksiselitteistä kieltämistä.

Alalla toimivien yritysten sekä niiden tueksi asettuneen kuluttajaviraston lobbauksen seurauksena oikeusministeriössa aloitettiin yksityistä pysäköinninvalvontaa koskevan lain valmistelu ja annettiin tätä koskeva lakiesitys. Eduskunnan perustuslakivaliokunta, joka on maamme ylin perustuslakia tulkitseva elin, antoi lakiesityksen johdosta kuitenkin lausunnon (PeVL 57/2010 vp), jonka mukaisesti esitettyä lakia ei voitu säätää, koska laki olisi merkinnyt merkittävää julkisen vallan käyttöä tarkoittavien tehtävien antamista muulle kuin viranomaiselle, joka on perustuslain 124 §:n mukaan kiellettyä. Tämän perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella eduskunta hylkäsi lakiesityksen maaliskuussa 2011.

Eduskuntavaalien jälkeisissä hallitusneuvotteluissa sisällytettiin hallitusohjelmaan tavoite, jonka mukaisesti vaalikaudella tultaisiin säätämään laki yksityisestä pysäköinninvalvonnasta. Asia otettiin oikeusministeriössä uuteen valmisteluun. Nyt oikeusministeriön työryhmä on saanut valmiiksi uuden lakiluonnoksen, joka on lähetetty lausuntokierrokselle. Pysäköinninvalvontaa koskevat uudet säännökset on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.3.2013, jos eduskunta näin päättää.

Kansalaisen kannalta keskeisin uuden lain mukanaan tuoma uudistus olisi, että ”pysäköinninvalvontamaksuista” sopimusoikeudellisina seuraamuksina luovuttaisiin. Vastedes kunnan pysäköinninvalvoja tai poliisi voisivat käyttää valvonta-avustajinaan tähän luvan saaneita henkilöitä tai yrityksiä, jotka voisivat tehdä viranomaiselle esityksen seuraamuksen määräämiseksi. Valvonta-avustajan tekemästä esityksestä voisi kunnan pysäköinninvalvoja tai poliisi määrätä joko pysäköintivirhemaksun tai kirjallisen huomautuksen. Lakiluonnoksen selkeä lähtökohta on, että yksityisille ei voida antaa itsenäistä toimivaltaa määrätä seuraamusta pysäköintivirheestä.

Pysäköintivirheen, joka ei aiheuta tai ole omiaan aiheuttamaan vaaraa ja joka ei siten edellytä poliisin määräämää varsinaista sakkorangaistusta, seuraamuksena olisi siis rangaistuksenluonteinen hallinnollinen seuraamusmaksu nimeltä pysäköintivirhemaksu. Tämä seuraamus määrättäisiin niin yksityisillä kuin julkisillakin alueilla tapahtuvasta virheellisestä pysäköinnistä ja riippumatta siitä, onko pysäköintivirheen havainnut viranomaista avustava luvansaanut valvonta-avustaja vai viranomainen itse. Seuraamuksen virheellisestä pysäköinnistä määräisi kuitenkin aina virkavastuulla toimiva virkamies. Pysäköintivirhemaksu olisi suoraan ulosottokelpoinen ja sitä koskevaan päätökseen voisi hakea oikaisua kunnan pysäköinninvalvojalta, oikaisuvaatimusta koskevaan päätökseen voisi hakea muutosta hallinto-oikeudelta ja hallinto-oikeuden päätökseen korkeimmalta hallinto-oikeudelta, jos se myöntää asiassa valitusluvan. Tältä osin menettely olisi siis samanlainen, kuin se on nykyäänkin viranomaisen määräämien pysäköintivirhemaksujen kohdalla.

Pysäköinninvalvontaa harjoittavien yritysten nykyisen ansaintalogiikan uusi laki romuttaisi täysin. Pysäköintivirhemaksuista saatavat tulot menisivät valtiolle tai, kunnissa joissa toimii kunnallinen pysäköinninvalvonta, kyseiselle kunnalle. Kunta, poliisi ja valvonta-avustaja voisivat kuitenkin keskenään sopia pysäköinninvalvonnassa avustavalle mahdollisesti maksettavasta korvauksesta. Lakiluonnoksen perusteluissa onkin arvioitu ehdotetulla lailla olevan merkittäviä taloudellisia vaikutuksia yksityistä pysäköinninvalvontaa harjoittavien yritysten kannalta. Yhtäältä lupamenettelyistä ja työntekijöiden perehdyttämisestä tulisi aiheutumaan niille kustannuksia, toisaalta niiden tulonmuodostus tulisi muuttumaan. Oikeusministeriön työryhmän arvion mukaan laki johtaisi alalla toimivien yritysten huomattavaan vähentymiseen.

Ehdotettua lakia voidaan pitää erinomaisena edistysaskeleena siinä suhteessa, että laki voimaan tullessaan vihdoinkin lopettaisi vallitsevan, perustuslain vastaisen käytännön, jossa yksityiset toimijat määräävät seuraamuksia pysäköintivirheiden johdosta. Luvaton pysäköinti yksityisellä alueella ei ole rikkomus vain tämän alueen haltijaa vastaan, vaan se on ennen kaikkea rikkomus yhteiskuntaa ja sen sääntöjärjestelmää vastaan. Pysäköinnin valvonta ja seuraamusten määrääminen rikkomusten johdosta on nimenomaan yhteiskunnan, siis julkisten viranomaisten tehtävä. Aivan samalla tavalla myymälävarkaudetkin ovat poliisiasioita, vaikka ne kohdistuvatkin yksityiseen omaisuuteen. Oikeusvaltiossa rangaistukset ja rangaistuksenluontoiset muut seuraamukset määrää viranomainen, ei yksityinen voittoa tavoitteleva yritys.

Ehdotettu laki osoittaa myös yksiselitteisesti, että korkeimman oikeuden ratkaisua KKO 2010:23, jonka mukaan ajoneuvon kuljettaja oli pysäköidessään hyväksynyt pysäköintiä koskevan sopimuksen ja oli tämän sopimuksen perusteella velvollinen suorittamaan valvontayhtiön vaatiman maksun, on pidettävä ainutlaatuisen virheellisenä. Korkein oikeus arvioi asiaa yksinomaan sopimusoikeudellisena kysymyksenä ja se unohti tässä yhteydessä asian laajemman tarkastelun perustuslain näkökulmasta. Useat perustuslakiasiantuntijat arvostelivat kyseistä tuomiota heti tuoreeltaan kovin sanoin katsoen, että korkein oikeus käveli ratkaisullaan yli perustuslain. Nyt siis myös oikeusministeriö on ottanut saman kannan ja pyyhkii korkeimman oikeuden sanotulla ennakkopäätöksellä lattiaa. On selvää, että oikeustieteen tutkijat tulevat pitkällä aikavälillä ihmettelemään tuomiota KKO 2010:23 ja sen kelvottomia perusteluja. Tuomio tulee erottumaan omituisena poikkeuksena muuten suhteellisen johdonmukaisesti kehittyvän oikeuskäytännön joukossa.

Erityisen ikävää asiassa on, että aikaisemmin sekä Vantaan käräjäoikeus että Helsingin hovioikeus osuivat samaa asiaa koskeneissa yksimielisissä tuomioissaan täysin oikeaan, eikä koko vuosia kestänyttä, jo farssin piirteitä saavuttanutta kiistaa olisi koskaan edes syntynyt, jos korkein oikeus ei olisi päätynyt asiassa päinvastaiseen, sittemmin ainutlaatuisen virheelliseksi osoittautuneeseen ratkaisuunsa.

Oikeusministeriön laatimaa lakiluonnosta voidaan kuitenkin myös arvostella. Se on nimittäin pahimmanlaatuinen kompromissi yhtäältä poliittisesti asetetun tavoitteen (hallituspuolueiden sitoutuminen yksityistä pysäköinninvalvontaa koskevan lain säätämiseen hallitusohjelmassa) sekä perustuslain asettamien rajoitusten (PL 124 §) välillä. Lakiesitys tuo mukanaan melkoisesti lisää byrokratiaa eikä se ole omiaan edistämään yksityisen pysäköinninvalvonnan toimintaedellytyksiä, vaan se päin vastoin rajoittaa niitä, mikä tässä tapauksessa tietenkin onkin tarpeen. Voidaan kuitenkin kysyä, onko tällaisen lain säätäminen lainkaan mielekästä. Samaan tai parempaan lopputulokseen päästäisiin paljon yksinkertaisemmin sillä, että yksityinen pysäköinninvalvonta kiellettäisiin kokonaan ja julkista pysäköinninvalvontaorganisaatiota vastaavasti tehostettaisiin siten, että se kykenisi asianmukaisesti huolehtimaan sille asetetuista tehtävistä. Tämä ei vaatisi lisää taloudellisia resursseja, sillä pysäköinninvalvonta on yksi niitä harvoja kunnallisia toimialoja, jotka tuottavat kunnille enemmän rahaa, kuin toimintaan menee. Jos tavoitteeksi asetetaan nollatulos, kunnallinen pysäköinninvalvonta kykenee varmasti tehokkaampaan pysäköinninvalvontaan kuin yksityinen, voittoa tavoitteleva yritys. Lisäksi pysäköinninvalvonnan säilyttäminen yksinomaan viranomaistoimintana palvelisi sitä tavoitetta, että kertyvillä varoilla valvontaa olisi mahdollista kohdistaa tasapuolisemmin myös niille alueille, joilla sen enempää kunnallinen kuin yksityinenkään pysäköinninvalvonta ei pysty toimimaan kannattavasti. Yksityinen pysäköinninvalvonta ei kykene näiden alueiden ongelmia ratkaisemaan, vaan se päin vastoin heikentää julkisenkin valvonnan toimintaedellytyksiä kuorimalla kermat päältä suurimpien kaupunkien keskustoissa, missä toiminta on erityisen kannattavaa, jolloin julkinen pysäköinninvalvonta joutuu keskittymään ”heikommin kannattaville” alueille.

Valitettavasti tällaisiin järkeviin ratkaisuihin ei yhteiskuntapoliittisessa päätöksenteossa yleensä pystytä. Hallitusneuvotteluissa laadittavasta hallitusohjelmasta, joka siis kasataan kokoon muutamien hektisten viikkojen aikana heti vaalien jälkeen, on Suomessa muodostunut jonkinlainen kallioon hakattu normi, josta ei voida hallituskaudella poiketa, vaikka tämä myöhemmin järkevämmäksi havaittaisiinkin. Kun hallituspuolueet ovat kerran päättänet, että tällainen laki on saatava, niin virkamiehet laativat sellaisen lakiesityksen, mitä poliittiset päättäjät haluavat. Lopputuloksena on juuri tämänkaltaisia, valtavasti tarpeetonta byrokratiaa aiheuttavia kompromisseja sen sijaan, että asiassa edettäisiin kokonaisvaltaisesti järkevimmällä tavalla, tässä tapauksessa siis yksinkertaisesti ajatus yksityisestä pysäköinninvalvonnasta toteuttamiskelvottomana unohtaen.

Jos yksityistä pysäköinninvalvontaa koskeva laki oikeusministeriön laatiman luonnoksen mukaisena aikanaan eduskunnassa säädetään, päättää se korkeimman oikeuden ja sen kantaa myötäilevän, asiaa puhtaasti sopimusoikeuden näkökulmasta tarkastelevan koulukunnan sekä eduskunnan perustuslakivaliokunnan ja valtiosääntöoppineiden välisen pitkään jatkuneen riidan nykymuotoisen yksityisen pysäköinninvalvonnan laillisuudesta. Korkein oikeushan tuli päätöksellään luoneeksi toimivaltaperusteen, joka tosiasiallisesti salli merkittävää julkisen vallan käyttöä tarkoittavien tehtävien luisumisen yksityisiin käsiin. Tällaisen uuden toimivaltaperusteen luominen kuuluu oikeusvaltiossa tietenkin lainsäätäjälle, ei tuomoistuimelle. Moni uusi yrittäjä on tuon korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen ryhtynyt pysäköinninvalvonta-alalle kuvitellen, että korkeimmalla oikeudella olisi Suomessa joku oikeus tällaisia toimivaltaperusteita luoda ja että sen antamat ennakkopäätökset olisivat ikuisia ja muuttumattomia. Nyt lainsäätäjä on, aivan niin kuin sen kuuluukin, ottamassa yksityisiltä pysäköinninvalvontayrityksiltä pois tämän toimivallan, jota niille ei alun perinkään olisi pitänyt antaa.

oikeusjakohtuus.blogspot.com

Lue myös:
Q&A - Yksityisten pysäköintivalvontamaksujen korotukset
Suomen Parkkivartija Oy hävisi kuluttajariitalautakunnassa
Q&A - Miten reklamoin yksityisestä pysäköinninvalvontamaksusta?
Yksityinen pysäköinninvalvonta kriisissä
Parkkiyhtiö on jälleen hävinnyt pysäköintiriidan
Parkkisakkofirmojen oikeudenkäynneillä uhkailu on pelkkää bluffia
Keskustelu yksityisestä pysäköinninvalvonnasta käy jälleen kuumana
Yksityisessä pysäköinninvalvonnassa on kansalaistottelemattomuuden aika
Korkeimman oikeuden presidentin harkinta petti yksityissakkoasiassa
Perustuslakivaliokunta torjuu yksityisen pysäköinninvalvonnan
Valuuko yksityinen pysäköinninvalvonta rikollisten käsiin ?
Korkeimman oikeuden tuomio ParkCom-jutussa on kelvottomasti perusteltu