Tiesitkö että lain mukaan yksityistä pysäköintivalvontamaksua ei tarvitse maksaa!
Lue lisää: Älä maksa yksityistä sakkoa!

keskiviikkona, syyskuuta 30, 2015

LUKIJAN ARTIKKELI: Mitä tehdä koiran omistajalle joka pitää koiraansa taajamassa irti?

Mitä tehdä koiralle jota pidetään taajamassa irti? Vai pitäisikö mieluummin kysyä mitä tehdä koiran omistajalle joka pitää koiraansa taajamassa irti?

Yhä enenevissä määrin osa koiranomistajista pitää oikeutuksenaan kulkea oman lemmikkinsä kanssa kaupunki- ja taajama-alueella lemmikki kytkemättömänä. Tämä on vaarallista irti kulkevalle koiralle, se on täysin vastuutonta muita ulkona liikkuvia kohtaan ja ennen kaikkea se on järjestyslain vastaista.

Onkin syytä kysyä mikä tekee koiranomistajasta näin itsekeskeisen narsistin joka ei kykene kokemaan asioita kuin yksipuolisesti oman etunsa ja vääristyneiden ajatustensa kautta ja joka kokee oikeudekseen terrorisoida ympäristöä irti päästetyllä koiralla?

Ihan ensimmäiseksi, järjestyslaki edellyttää että koira on oltava kytkettynä taajama-alueella.

Koira on eläin. Omistajan vakuuttelut siitä että se on aina hallittavissa ja käskytettävissä on täyttä puppua. Mikä tahansa koira voi provosoitua irrallaan ollessaan. Ärsyke voi olla omistajalle entuudestaan täysin tuntematon. Omistaja ei voi olla koskaan 100% varma, että koira ei tee mitään. Puhumattakaan siitä, että iso osa ulkoiluttajista ei edes välitä mitä irti oleva koira tekee tai että heillä yleensä olisi mitään todellista kontrollia koiraan.

Osa ihmisistä, niin pieni lapsi kuin aikuinen ihminenkin saattaa pelätä koiria. Nurkan takaa ilmestyvä koira saattaa pelästyttää koirapelkoisen pahemman kerran ja tämä taas provosoida koiraa. Pienet lapset eivät aina tiedä miten käyttäytyä koiran kanssa ja jos paikalle pyrähtää irti oleva koira lapset saattavat tahtomattaan ärsyttää koiraa. Irti olevan koiran hyppääminen koirapelkoista vasten saattaa aiheuttaa pitkäaikaisia pelkotiloja. On täysin yhdentekevää onko koira kiltti vai ei. Ihmisten pelko ei häviä sillä että omistaja vakuuttelee pelokkaalle ettei koira tee mitään.

Irrallaan oleva koira aiheuttaa aina stressitilanteen kiinni kytketylle koiralle joka tilanteessa jää altavastaajan asemaan. Tämä saattaa johtaa konfliktiin varsinkin silloin kun kiinni oleva koira pitää itseään uhattuna.

Toiset koirat ovat arkoja ja saattavat pelätä muita koiria. Monilla nartuilla juoksuaikana esiintyy ylimääräistä pelkoa. Tilannetta ei todellakaan auta se että kiinnikytketyn aran tai pelokkaan koiran ympärille tai jopa suoraan päälle ryntää toinen koira. Kun pitää arkaa koira hihnassa kiinni ja yrittää totuttaa koiraa kulkemaan kävelyretkillä ja olemaan välittämättä tai pelkäämättä toisia koiria, tilannetta ei auta yhtään se että paikalle rynnistää irti oleva koira joka pyörii ja hyörii ja räksyttää ympärillä tai pahimmassa tapauksessa käy suoraan päälle. Leikillään tai ei. Se on yhdentekevää. Pelokas ja arka koira ottaa jälleen takapakkia aimo harppauksen ja on entistä pelokkaampi.

Palataan alkuperäisiin kysymyksiin.

Mitä tehdä koiralle jota pidetään taajamassa irti?
Mitä tehdä koiran omistajalle joka pitää koiraansa taajamassa irti?

Järjestyslaki kieltää koiran pitämisen irti joten poliisilla olisi mahdollisuus sakottaa näitä ihmisiä. Kokemuksesta voin sanoa että poliisilla ei ole aikaa. Sakko tulee vasta siinä yhteydessä kun jotain ikävää sattuu, toinen koira, ihminen tai omaisuutta vahingoittuu, tai pahempaa.

On myös turhauttavaa huomata että näitä ihmisiä kohtaan ei auta puhe tai huomautus. Yleensä tulee kiukkuista ja jopa haistattelevaa palautetta pitää huolta omista asioista. Mitä siis tehdä?

Viimeisten vuosien aikana olen toiminut seuraavasti ja suosittelen samaa muille.

Jos irti oleva koiraa tulee suoraan päälle, ystävällisenä tai agressiivisena potkaisen koiraa niin lujaa kuin lähtee. Ei tule toiste. Vastuu vahingoista on koiranomistajalla joka pitää koiraansa irti. Kahdesti olen myös läpsäissyt isällisellä avokämmenellä koiran ulkoiluttaa. Kunnon lintsari naamalle niin muistaa seuraavan kerran.

On muuten tehonnut!

21 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Juuri näin. Yhden kerran olen törmännyt koiranomistajaan joka ymmärsi mistä oli kyse ja lupasi pitää koiransa irti jatkossa vain koirapuistossa. Näin kävi. 99% paskat välittää ja tekee mitä haluaa. Ehkä näitä kuulukin opettaa oman käden oikeudella ... en ota kantaa.

Jaakko Fagerlund kirjoitti...

Nimenomaan, monoa tai kättä pidempää jos tulee irti ollessaan kohti. Oppii se koira ja ehkäpä oppii omistajansakin. Elukkaa vastaan kun puolustautuu jo valmiiksi ajatuksella että se elukka kuolee jos päälle tulee, niin ei jää tilanne epäselväksi.

Ja niille jotka huutelee "pitämään huolta omista asioista", niin samat sanat - kuten vaikka siitä koirasta, ettei sille satu mitään tai se ei satuta muita.

Anonyymi kirjoitti...

Tämän blogin alamäkeä kiehtovasta oikeustieteellisestä pohdinnasta ihan tavallisen internetkeskustelun kohinan kautta väkivaltaa ihannoivaan kuolaamiseen on ollut vähän surullista seurata. Harmi, tämä oli joskus todella mielenkiintoinen.

Ymmärrän puolustautumisen koiraa vastaan, mutta tuo omistajan lätkiminen menee yli.

Anonyymi kirjoitti...

Valitettavasti juuri koiran hyvinvointia uhkaava käytös on se mikä tehoaa typerään omistajaan. Ei yksin toi vapaana pito ole ongelma vaan flexissä toisella puolin pyörätietä lenkittävät narujen kulkien yli. Ja välinpitämättömyys muita kohtaan. Itselläkin koira mutta koitan ottaa muut huomioon

Anonyymi kirjoitti...

Ei varmaan ole irti pitäminen ainoa ongelma, mutta se on kaikista ongelmista pahin ja osoittaa täydellistä välinpitämättömyyttä muita ihmisiä ja eläimiä kohtaan. Kesälläoli juuri kaksi tapausta. Ensin oli iryi ollut vanha rouva josta omistaja kerkisi sanoa ettei se mitään tee ja hyökkäsi suoraan chicuauan kimppuun ja tappoi sen. Toinen olk länsiväylän reunalla jossa irti ollut iso koira tappoi pienen koiran jota lapsi oli ulkoiluttamassa. Tällaiset omistajat ansaitsee opetuksen.

Anonyymi kirjoitti...

Ei väkivallan ihannoimisessa ole mitään vikaa. Väkivalta on monesti ainoa oikea ja täysin hyväksyttävä ratkaisu. Mitä itse sitten tekisit? Mumisisit ja valittaisit neljän seinän sisällä kun on niin ilkeitä ihmisiä. Mitä vittua se auttaa? Häirikkö jatkaa tekemisiään kaikessa rauhassa.Jonkun täytyy näitä opettaa kun ei se poliisiakaan kiinnosta.

Anonyymi kirjoitti...

>omistajan lätkiminen menee yli.

Ei minusta. Mitä se koiraa lätkiminen auttaa? Se on eläin ja toimii eläimen kaltaisesti. Vastuu on omistajan. Jos ei mene puhe perille ehkä sitä pitää avittaa nyrkillä.

Anonyymi kirjoitti...

Itse istuskelen takapihalla tehokkaan ilmakiväärin kanssa odottamassa naapuruston kissoja iltaisin. 5.5mm alumiiniluoti kylkeen pitää vapaana ilman omistajaa liikkuvat tuhoeläimet poissa kusemasta pitkin pihaa.

Anonyymi kirjoitti...

Aika monelle näyttää olevan epäselvää nämä irtipitämissäännöt. Se koirat että kissat on pidettävä kiinni taajama-alueella AINA! Taajaman ulkopuolisella alueella kuten maaseudulla koirat ja kissat on pidettävä kiinni maaliskuusta heinäkuuhun muiden eläinten pesimisrauhan turvaamiseksi. Sillon kuin esim. koiran saa pitää irti se pitää pysyä omalla alueella. Nappurin pihaan ja tontille tuleminen ei ole sallittua ilman lupaa.

Itse istuskelen takapihalla tehokkaan ilmakiväärin kanssa odottamassa naapuruston kissoja iltaisin. 5.5mm alumiiniluoti kylkeen pitää vapaana ilman omistajaa liikkuvat tuhoeläimet poissa kusemasta pitkin pihaa.

Pitkälti näin. Itselläni oli aikoinaan maalla-asuessa naapuri joka piti koiraansa irti pihassa. Arvatenkaan se ei siinä pysynyt. En pystynyt pieniä lapsia jättää leikkimään omalle pihalleni kuin pelkäsin että koira tulee suoraan päälle pensasaidan alta. Näin kävikin monesti, sännähti pihalle räksyttämään ja naapuria asia enemmänkin huvitti.

Aikani kärsittyäni mietin että pitäisikö naapuria vetää kunnolla turpaan kun ei muuten mene jakeluun laittaa koiraansa vaikka juoksuhihnaan. Päätin kuitenkin toimia toisin. Otin koiran kiinni omalta pihaltani, pistin autooni ja ajoin 250 km pohjoiseen ja jätin koiran sinne.

Kauan se naapuri sitä turreaan huuteli pihalla, mutta takaisin se ei tullut. Puolivuotta myöhemmin oli taas uusi koira mutta nyt langan päässä.

Nähtävästi on niin että viesti ei mene perille kuin kouluttamalla.

Anonyymi kirjoitti...

Kunnon lintsari naamalle niin muistaa seuraavan kerran.

Sopii yrittää. Voi käydä sulle huonosti ...

Anonyymi kirjoitti...

Sopii yrittää. Voi käydä sulle huonosti ...

Kerrotko vielä miksi sinulla on oikeus pitää koirasi irti?

Anonyymi kirjoitti...

6 vuotta sitten oma koira kuoli hihnan päähän kun irti ollut iso huski huökkäsi päälle. Omistaja ei tehnyt elettäkään sen pysäyttämiseksi. Joten sitä saa mitä tilaa. Minä hyökläsin puolestani hänen päällensä. Oli toista kuukautta sairaalassa eikä tuöe enää entoselleen. Minä sain ehdollista ja 5000 euroa korvattavaa. Rahasta ei ole kiinno. Teen saman uudelleen tarvittaessa. En kadu silloin enkä jatkossakaan.

Anonyymi kirjoitti...

Parempi koira joka on koulutettu niin hyvin että sitä voi tarvittaessa (esim. keppiä heiteltäessä) pitää vapaana, kuin iso ja agressiivinen koira 54 kiloisen naisen hihnassa.

Oma koirani nyt ei tule luokse ilman lupaa ja voin taata että artikkelin kirjoittajan rynnätessä potkaisemaan koiraani tai antamaan minulle litsaria, tulen vähintään katkaisemaan sen raajan millä olet tekoa yrittänyt.

Tähän moni voi vastata että "mun isi on kovempi kuin sun isi".. ehkä onkin, mutta annan takaisin niin pitkään kuin henki mussa pihisee.

Toisaalta, jos koirani kävisi kenenkään kimppuun, hihnassa tai vapaana, se lopetettaisiin kerrasta.

Anonyymi kirjoitti...

Toisaalta, jos koirani kävisi kenenkään kimppuun, hihnassa tai vapaana, se lopetettaisiin kerrasta.

Vitun idiootti! Mitä se hyödyttää ketään se sun koiran lopettaminen jos kerta vahinko on tapahtunut, toinen koira on henkihieverissä, kuollut tai pahempaa, toinen ihminen. lapsi jne. Tollasille vitun itsekkäille paskiaisille kuuluu antaakin opetus. Sä voit heitellä sitä palikkaa koirapuistossa, maaseudulla, mutta et taajama-alueella jos se edellyttää koiran irtipitämistä. Hanki itsellesi munat ja elämä. Juuri sinunkaltaisten ihmisten takia koko ongelma on edes olemassa.

Anonyymi kirjoitti...

Oma koirani nyt ei tule luokse ilman lupaa ja voin taata että artikkelin kirjoittajan rynnätessä potkaisemaan koiraani tai antamaan minulle litsaria, tulen vähintään katkaisemaan sen raajan millä olet tekoa yrittänyt.

Kannattaisi katsoa lääkitys kuntoon. Siis sun koirasi ei käy kenenkään kimppuun. Jos käy, sinä lopetat sen. Miksi siis haittaa mitään jos joku puolustaa omaa koiraansa ja potkasee sinun koiraasi kun kerta kumminkin lopetat sen? Juuri tällainen ajatuksen juoksu selittää paljon ...

Anonyymi kirjoitti...

Parempi koira joka on koulutettu niin hyvin että sitä voi tarvittaessa (esim. keppiä heiteltäessä) pitää vapaana, kuin iso ja agressiivinen koira 54 kiloisen naisen hihnassa.

Oma koirani nyt ei tule luokse ilman lupaa ja voin taata että artikkelin kirjoittajan rynnätessä potkaisemaan koiraani tai antamaan minulle litsaria, tulen vähintään katkaisemaan sen raajan millä olet tekoa yrittänyt.

Tähän moni voi vastata että "mun isi on kovempi kuin sun isi".. ehkä onkin, mutta annan takaisin niin pitkään kuin henki mussa pihisee.

Toisaalta, jos koirani kävisi kenenkään kimppuun, hihnassa tai vapaana, se lopetettaisiin kerrasta.


Tässä on juuri hyvä esimerkki minkätakia tämä koko lukijanartikkeli on kirjoitettu. Minulla on oikeus pitää koiraani irti kun se on hyvin koulututettu ja kevyt nainen ja vahva koira on paljon pahempi yhdistelmä. Se on kuitenkin lainvastaista. Sama kun perustelisi että minulla on oikeus kaahata autolla kun olen hyvä kuski ja suurempi vaara on rattijuopoista.

Kaikenlisaksi henkilo katsoo että hanella on oikeus käyttää väkivaltaa jos joku suojelee omaa koiraansa. Et ole ihan penaalin terävin kynä eikä sinulla pitäisi olla koiraa. Toivottavasti ei ole lapsia, noilla älylahjoilla ei tarvita idioottimaisia jälkelaisia pienentämään enää yhtään ihmiskunnan älykkyystasoa.

Itselläni on pieni arka koira. Se että sinä katsot oikeudeksi pitää omaa koiraasi irti, minulla on täysi oikeus puolustaa omaani. Ymmärrätko. Sinä olet se joka rikkoo lakia. Jos se sinun rakkisi käy päälle, minä potkin sitä kunnolla ja saatan jopa lopettaa sen itse. Minulla on siihen täysi oikeus. Samalla voin käsitellä sinuakin. Sun on neitinä helppo inistä. Hae hamekannasta. Kannattaa kunnolla kuitenkin miettiä. Olen istunut taposta 3.5 vuotta linnassa 90/luvulla, joten tollasen pikkupaskiaisen kylkien kutittaminen puukolla ei ole mitään uutta. Pistetaamään koira ja isäntä samaan pinkkaan. Sinne kuulutte kumpikin.

Joten nouda lakia ja pida se rakkisi kiinni. Ei käy kenellekään mitään. Sina kannat vastuun jos rakkisi on irti, muista se.

Anonyymi kirjoitti...

Joku "tappaja" täällä perää lain noudattamista ja samalla uhkailee tappamisella. Ei aukea oikein logiikka. Aika ruudinkeksijä! Taidetaan linnassakin olla oltu oikeasti jostain lapsen panemisesta. Ja kyllä jokaiselle "opettajallekin" lopulta se opettaja eteen tulee.

Anonyymi kirjoitti...

Juurikin viikonloppuna koiraa ulkoiluttaessa kaksi spanielia juoksi vapaana räksyttäen koiran kimppuun. Oma on iso sakemanniuros, komensin vain viereen ja annoin monoa kohti rynniville. Helpommalla ne siinä pääsivät kuin jos olisivat oikeasti käyneet kokeilemaan koiran kanssa.
Muistin kyllä valistaa perässä vaappunutta rouvaa vapaista koirista.

Anonyymi kirjoitti...

"Tämän blogin alamäkeä kiehtovasta oikeustieteellisestä pohdinnasta ihan tavallisen internetkeskustelun kohinan kautta väkivaltaa ihannoivaan kuolaamiseen on ollut vähän surullista seurata. Harmi, tämä oli joskus todella mielenkiintoinen.

Ymmärrän puolustautumisen koiraa vastaan, mutta tuo omistajan lätkiminen menee yli."

Valitettavan samaa mieltä. Kirjoituksessa on ihan asiaakin kuten monessa keskustelun viestissäkin. Mutta kehuskelut omilla väkivallanteoilla ja jopa tuomioilla sekä yllyttäminen väkivaltaan on lähinnä naurettavaa oli kanta itse asiaan mitä tahansa.

Itse ehdotan ratkaisuksi kunnon jenkkityyliset miljoonakorvaukset kaikista ihmisille aiheutetuista vahingoista. Nämä voitaisiin kattaa sitten vaikka pakoillisella vakuutuksella. Vakuutusyhtiön numeronmurskaajat laskekoon riskit ja hinnan koiranomistajille. Rodut jotka aiheuttaa eniten ongelmia vähenee. Lisäksi tällöinhän voi myös ainakin tiedossa olevan omistajan historian ottaa huomioon.

Anonyymi kirjoitti...

"Tämän blogin alamäkeä kiehtovasta oikeustieteellisestä pohdinnasta ihan tavallisen internetkeskustelun kohinan kautta väkivaltaa ihannoivaan kuolaamiseen on ollut vähän surullista seurata. Harmi, tämä oli joskus todella mielenkiintoinen."

Tää.

Ite en lähtis koiriakaan potkimaan se kun kasvattaa sitä agressiota aivan varmasti jos koira muuten ei aggressiivinen oliskaan ja kohta voi hyökkäyksen kohde olla asemassa jossa ei enää pysty puolustautuun ollenkaan. Muuten samaa mieltä siinä että koirat pitää pitää kiinni. Vastuuttomia koiranomistajia pitäis ehkä rankasta kovemmin ja eläintenpitokieltoja valvoa.

Anonyymi kirjoitti...

Potkaiseppa joskus koiraani tai koita antaa minulle avokämmentä.
Voin vannoa että vietät seuraavan yön siellä metsässä.