Tiesitkö että lain mukaan yksityistä pysäköintivalvontamaksua ei tarvitse maksaa!
Lue lisää: Älä maksa yksityistä sakkoa!

sunnuntaina, marraskuuta 19, 2017

Avain Asumisoikeus Oy

Hyvä oikeusjakohtuus-blogin ylläpitäjä, toivoisimme että voisitte julkaista seuraavan ilmoituksen puolestamme.

* * *

Avain väärinkäytökset -ryhmä perustettu

Olemme ryhmä ihmisiä joita yhdistää asuminen Avain Asumisoikeus Oy:n asunnoissa. Kuulumme siihen epäonnisten ryhmään jotka ovat kärsineet niin henkisesti kuin taloudellisestikin Avain Asumisoikeus Oy:n mittavista asukasvastaisista toimenpiteistä. Osa lainvastaisia, osa vain erittäin huonoa ja osaamatonta asiakaspalvelua.
  
Joukkokanne mahdollisuuden lisäksi olemme päättäneet ryhtyä Suomenkin mittakaavassa täysin poikkeuksellisiin toimiin suojellaksemme itseämme sekä muita Avaimen hirmuvallan ikeessä kärsiviä ihmisiä ja myös varoittaaksemme muita ihmisiä Avain asumisen ongelmista.
  
Avain Asumisoikeus Oy:n toiminta kulminoituu epäpätevään johtamiseen ja asukasvastaiseen toimintakulttuuriin. Yhtiön johtaminen taas on puolestaan Avain Asumisoikeus Oy:n toimitusjohtaja Maarit Toverin vastuulla.
 
Järjestämme joulun tienoilla kaikille Avain Asumisoikeus Oy:n asukkaille julkisen verkkokyselyn Avaimen toimista ja äänestyksen Avain Asumisoikeus Oy:n toimitusjohtajan Maarit Toverin  asemasta yrityksessä.


Kaikki Avain -asukkaat jotka haluavat ottaa ryhmäämme yhteyttä voivat lähettää sähköpostia osoitteeseen:  
  
avain.vaarinkaytokset@protonmail.com
  
Ryhmäämme kuuluu tällä hetkellä jo yli 20 tyytymätöntä taloutta. Yhteystietonne ja kaikki viestinne käsitellään luottamuksellisesti.

* * *


6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Taloyhtiössä tullaan jakamaan tästä aiheesta laput kaikkiin asuntoihin. Mahdollisimman moni liittyy ryhmään, innostusta on. Tässäkin taloyhtiössä vastikkeet on noussut yli 55%. Jos kerta Asokoteja vastaan on joukkokanne niin hienoa että Avainta vastaan harkitaan myös.

Gonzalez Andres kirjoitti...

Hei, olen ulkomainen lainanantaja, jonka päätin myöntää

lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin lainoja

rehellisille ihmisille, jotka kuukausittaisista

tuloistaan ??huolimatta kamppailevat vastaamaan heidän

perus tarpeisiinsa. Lainojen korko on 2% koko laina- ja

lainatarjousedellytyksistä. Pyydetyt lainat on saatu

muutaman tunnin kuluessa hakemusten jättämisestä. jos

kiinnostunut ota yhteyttä meihin
Sähköposti: (GONZALEZANDRESLOAN@GMAIL.COM)

Voimme rahoittaa seuraavia:

• Lainat kaikille
• Laina kaikkiin kiinteistöihin
• Usean perheen / asuinrakennukset
• Lainat sijoittajille
• Bridge Loans / Mezzanine Rahoitus
• Ulkomaisen ostajan laina
• Kaupalliset lainat
• Land / Rakentaminen
• Uusi kaupallinen / monikulttuurinen tuote, jonka

alhainen korko on 2%
• Lainamäärät: 2000 euroa - edellä

 Jos kiinnostunut ota yhteyttä meihin jatkuvaa

luotonantajan kautta;

Gonzalez Andres Financial Company;
Sähköposti: GONZALEZANDRESLOAN@GMAIL.COM
Herra Gonzalez J. Andres

Anonyymi kirjoitti...

Asukkaat jotka olette saaneet ilmoituksen asunnon remontoinnista ja siitä että teidän pitäisi poistua asunnosta. Muistakaa että teidän ei tarvitse tehdä niin.

1. Asumisoikeuslaki ei mahdollista näin voimakasta puuttumista yksityisyyteen ja kotirauhaan

2. Asumisoikeussopimuksessa ei tällaista mahdollisteta. Uusimmista ei voi olma varma koska ei Avaimessa nyt niin tyhmiä olla etteikö tällainen klausaali olisi uusiin sopimuksiin ympätty.

3. Omistajan kunnossapitovelvoite ei sisällä itsessään mahdollisuutta heittää asukasta ulos eikä siihen sisälly edes laajamittainen remointointi.

4. Omistajan oikeus päästä asuntoo tarkoittaa nimen omaan tehdä tarpeellisia yksittäisiä korjauksia tai huoltotoimenpiteitä. Se ei tarkoita oikeutta ottaa asunto haltuun viikoiksi tai kuukausiksi.

5. Asunnosta ei tarvitse muuttaa pois. Senon ihan omaa tyhmyyttä jos tottelee Avaimen määräyksiä. Avain ei ole taho joka voi karkottaa asukkaan muutoin kuin asumisoikeussopimus irtisanomalla. Siihen taas on tarkasti määritetyt lailliset perusteet. Avain ei saa oikeudesta häätölupaa. Avain voi väittäö vaativansa korvauksia. Tottakai voi. Mutta vasta oikeuden kautta. Siellä Avaimen tulkinta oikeudesta ajaa ihminen ulos asunnostaan kumotaan melkoisella varmuudella.

Avain jatkaa tätä käsittämätöntä asukasvastaista toimintaansa niin kauan kuin sen annetaan tehdä niin ja asukkaat eivät vastusta. Riittää kun yksikin asukas ei tottele. Sen jälkeen nähdäön mitä Avain oikeasti tekee ja mikä on lopullinen päätös oikeudessa.

Jonkun pitää olla ensimmäinen pioneeri joka lyö luun kurkkuun Avaimen johdolle.

Muistakaa. Asumisoikeuslain mukaan asukkaalla on oikeus saada virka-apua mikäli Avain estää asukasta käyttämästä tai pääsemästä huoneistoon asumisoikeussopimuksen voimassaollessa.

Anonyymi kirjoitti...

Erikoista Hiekkalaiturintiellä on se että asunnon kunnossapitotarve arvioidaan 2 viikkoa ennen muuttoa. Vaikka nimenomaan kunnossapitotarpeen arvionnin yhteydessä päätetään mitä korjataan ja onko edes tarpeellista muuttaa asunnosta. Kahden viikon varoitusaika ei ole lähellekään riittävä.

Anonyymi kirjoitti...

Kun Avain teki meillä remonttia, niin voin todeta seuraavaa

Remontin päättymisaikataulu muuttui kokoajan. Väistöasunnosta oli sovittu pois muuttopäivä annetun aikataulun mukaan kun 2 päivää ennen takaisin muuttoa tuli ilmoitus että viivästyy 2 viikkoa.

Tämä Avaimen pelleily aiheutti 5 henkiselle perheelle 3490 euron kulut. Jotka tullaan hakemaan oikeusteitse Avaimelta. Prosessi haasteineen käynnistyy tammikuussa 2018.

Anonyymi kirjoitti...

Sekin kannattaa muistaa että toisin kuin Avain kommunikoidessaan asukkaille väittää ne asukkaat jotka haluavat asuntonsa remontoitavaksi ja muuttaa väistöasuntoon, Avain on se joka hankkii väistöasunnon ei asukas. Jos kyseessä on lapsiperhe ja koululaisia, väistöasunto on oltava samasta koulupiiristä.

Väistöasunnon kustannukset maksaa Avain siltä osin kuin ne ylittää nykyisen asunnon vastikkeen.

Muuttokustannuksista vastaa kokonaisuudessaan Avain!

Kustannuksia ei voi kerryttää asukkaalle koska sellaisista kustannuksista ei ole sovittu asumisoikeussopimuksessa vastikkeen lisäksi.